Päivän kuumuuden todellinen mittayksikkö on nukkuvan kissan pituus.

                                                                     Charles J. Brady

 

Pitkiä ovat, juu, sillä helteet ovat taas saapuneet näillekin kulmille.

Itse voin kirjaimellisesti pahoin, kun lämpötilat ovat välillä olleet +30 pahemmalla puolella, hevoset menevät mieluusti sisälle tavallista aikaisemmin, eivätkä koiratkaan kovin ilahtuneilta vaikuta. Sen sijaan kissat venyvät vaan pidemmiksi (Viiru kaivautuu jopa välillä peittojen sisään), ja nauttivat.

 

IMG_8869.jpg

 

Pääsin vihdoin viime viikolla lääkäriin, kun ensin kävin naapurissa kysymässä, miten pitää yleensä edes menetellä. Ihan omassa pikku kaupungissa olisi kuulemma vastaanotto, johon ei tarvitsisi edes varata aikaa, sen kun menee odottamaan. Odottaakaan ei sitten tarvinnut, kun paikalla ei ollut muita asiakkaita, ja lääkäri puhui ihan kohtalaista englantia, niin ettei pantomiimejakaan tarvittu. Lähinnä siis hain vaan antibiootteja tuohon kamalaan yskään ja ties mihin keuhkoputken- ja kurkunpääntulehdukseen, kun en niistä kerta kaikkiaan päässyt millään eroon. Pikaisen tutkimuksen jälkeen suuntasimme paikalliseen apteekkiin resepteinemme, ja sielläkin puhuivat sen verran englantia, että sain selvitettyä, mitä kaikkea läpyskään oikein oli laitettu. Olihan siinä antibiootti ja yskänlääke, mutta lisäksi jotain parasetamolikipulääkettä (vaikka olin sanonut, ettei mitään kipuja edes ole), jota en sitten huolinut, ja lisäksi jotain litkua, jota ei myöskään olisi pitänyt huolia, sillä sitä olisi pitänyt laittaa nenään (jossa ei ilmoitukseni mukaan edes ollut mitään ylimääräistä toimintaa). No, tuossahan se sitten on seissyt, mielelläni lahjoittaisin sen jollekin tarvitsevalle.

Antibioottitabletit olivat suunnilleen euron kolikon kokoisia, niin että ne oli pakko pilkkoa pieniin osiin, ennen kuin niitä sai alas. Ja juu, olisihan ne pitänyt liuottaa veteen (mikä ihmeen vimma näillä niihin liuotettuihin lääkkeisiin oikein on, aikuisilla…), mutta siitä tuli niin kamalan pahaa sotkua, etten olisi sitä ikuna saanut alas. Nytkin ne, mahdollisimman pikaisesti nieltynä, olivat niin pahoja (kamalan makuinen makea päällikerros ja yhtä kamala sisäosa), että sain oikein tsempata itseni aina ennen niiden ottamista, etten olisi vain kumonnut kaikkea jätesankoon. Kaiken lisäksi niitä piti ottaa kolme kertaa päivässä, voi oksetus. Onneksi ne jo loppuivat. Yskänlääkekin on pahaa, enkä tiedä, onko siitä edes kamalasti apua, mutta sitä nyt olen ottanut vieläkin oikein pahan kohtauksen iskiessä. Antibiooteista oli hiukan apua ensimmäisinä päivinä, mutta eipä sitten enää niinkään. Tietysti tuommoisen pitkittyneen ruton jälkeen pitäisi syödä varmaan monta kuuria, mutta ei paljon huvita. Jos vaan kestän näin, taidan mennä sitten Suomessa hyvälle homeopaatille ja jatkaa antibiootitonta linjaani taas seuraavat kolmekymmentä vuotta. Tässä välissä popsin taas kaikenlaisia homeopaattisia oman harkintani mukaan. No, tulipa kokeiltua.

 

IMG_8870.jpg

 

Pyhänä oltiin taas Bulat’ssa kirpparilla. Nyt lähdimme kotoa aikaisemmin kuin viimeksi, eli seitsemän aikoihin, koska viimeksi jo oli vaikea saada hyvää paikkaa, mutta ehei, koko tapahtuma on paisumassa yli äyräiden, ja joka paikka oli ääriään myöten täynnä. Yritin ohjeiden mukaan ensin sinne, missä olemme ennen majailleet, mutta ei toivoakaan, hyvä kun pääsimme ympäri ja matelemaan takaisin kaiken tavaran ja ihmispaljouden läpi, ja taas järjestäjien kanssa pohtimaan jotain muuta paikkaa. Löytyihän se viimein, vaikkei ole varmaan ennen edes ollut myyntipaikkana. Auto oli ainakin suurimmaksi osassa varjossa ja kaiken lisäksi olimme ihan ensimmäisinä isolta parkkipaikalta tullessa.

Saatiin taas jotain kaupaksi, vaikkei tulos päätä huimannut. Tuossa paikassa varsinkin oli vaan se huono puoli, että ihmiset saattoivat kyllä ostaa jotain heti alkuun, mutta jättivät sitten tavarat vielä minulle ja sanoivat tulevansa hakemaan ne myöhemmin. Siinä sitten minä idiootti, koirilta (ja osaksi varmaan äidinmaidossa) oppini uskollisuudessa saanut, sitten kökötin tuntikausia niitä vahtimassa ja odottamassa niiden noutajia. Näin jo silmissäni kaikkien myytävien koirankeksien kävelevän tiehensä, ennen kuin ehtisin paikalle niitä hakemaan, mutta sitten jossain vaiheessa päätin jättää noudettavatkin tavarat siihen, säntäsin hakemaan koirien keksit, ja niin ne saivat odottamansa välipalan. Siinä vaiheessa (siis hyvin myöhään) olimme jo saaneet yhden naapurimyyjänkin, ranskalaisen pariskunnan, jotka olivat avuliaasti myyneet yhden hihnamme sillä välin ja innolla ojensivat siitä rahoja tullessani. Tavaroissani oli kyllä kaikissa hinnat näkyvissä, että niitä olisi voinut myydä vaikka itsepalveluna…

Oltakoon ranskalaisista muuten mitä mieltä hyvänsä, niin avuliaita he yleensä ovat. Viime viikolla, kun olin taas koneeni kanssa kaupan kahvilassa (kotona ei vieläkään nettiä) ja sain tropeista huolimatta liki astmaattisen yskänkohtauksen, niin etten kyennyt kuin hinkumaan ja tärisemään, toi ystävällinen nainen naapuripöydästä mukin vettä (vesipulloni oli tietysti juuri silloin jäänyt autoon) ja pelasti minut varmasti ainakin sairaalareissulta, kun joku yhtä avulias ja ranskalaisen touhukas yksilö olisi varmasti hetken päästä soittanut ambulanssin – tai sitten suoraan ruumisauton, jolloin koirat olisivat jääneet epämääräiseksi ajaksi autoon odottamaan palaamatonta emäntäänsä. Surullista. Mutta siis täällä, jos ei halua löytää itseään oikeasti jostain sairaalasta, on kohtauksesta jotenkin selvittyään paras paeta paikalta melko sukkelasti.

Mutta siitä avuliaisuudesta puheen ollen, ranskalaiset ovat aina valmiina toimimaan, ja autoissa pakollisena varusteena pidettävä huomioliivi on hyvin usein kartturin paikalla isäntänsä tavoin innokkaasta odotuksesta täristen, että se siitä siepataan mukaan heti ensimmäisen onnettomuuden tullessa näkyviin. Ja niitähän ei täällä ja tällä ajomentaliteetilla tarvitse yleensä kauaa odottaa – onnettomuuspaikalla vilisee hetken päästä kaikenkarvaista auttajaa liiveissään niin, että itse onnettomuuden uhria on vaikea seasta löytää.

Tuolla ei onneksi onnettomuuksia tapahtunut (varsinkaan, kun sain pidettyä näppini erossa siitä taas paikalle tulleesta posetiivarista…), mutta ranskalainen auttamisvimma kukoisti. Siihen meidän toiselle puolelle pysäköi Sportagensa nimittäin yksi englantilaispari, jolla oli kyydissään ranskalaispariskunta, ja kun se kööri palasi ostoskierrokseltaan, heillä oli mukanaan yksi vanha kokoontaitettava metallisänky ja pienehkö pöytä, jossa jalkoja kyllä piisasi. Aluksi he sovittelivat niitä auton takaosaan vähän joka suuntaan onnistumatta sulkemaan takaluukkua, ja juuri, kun joku miespuolinen oli keksinyt, että itse asiassa takapenkin saisi keskeltä taitettua alas, ja tavaratkin ilmeisesti mahtumaan mukaan, meidän naapurimme miespuolinen jäsen poukkasi paikalle innosta puhkuen. Kaikki olivat niin hämääntyneitä, että odottivat varmasti auton oven hänen jäljestään jo  sulkeutuvan vaivatta, ja antoivat kiltisti tietä. Jumalattoman äherryksen ja tavaroiden pyörittelyn ja siirtelyn jälkeen tarvittiin vielä pehmustetta ulostörröttäville osille ja narua luukun kiinni pitämiseen edes jotenkin, ja yhä ihmetyksen tilassa olevat uhrit pääsivät vihdoin kotimatkalle, takaluukku edelleen auki ja kaikenlaisen romppeen törröttäessä luukusta putoamista uhmaten – ja se auttajasetä huokaili ihastuksesta, että kaikki sentään selvisi parhain päin, kun hänen asiantuntijuutensa pääsi kukoistamaan…

 

IMG_8878.jpg

 

Muuten noista täkäläisistä peräkonttikirppareista voisi kyllä kirjoittaa kirjan (mikä tästäkin kohta uhkaa sukeutua…). Monet ovat siellä ihan tosissaan ja vakavalla mielellä hankkimassa PALJON TARPEELLISTA TAVARAA HALVALLA. Yksikin englantilaispari poistui paikalta niin, että tädillä oli kaikissa mahdollisissa ulokkeissaan (no, ei nyt ihan kaikissa, jos joku likaisemman mielikuvituksen omaava eksyi tänne, jotain rajaa sentään!) vähintään yksi iso kassi täynnä tavaraa, ja sedällä käsissä kaksi valtavaa kassia, niin ikään täynnä tavaraa, sekä vielä selässä valtava kassi, josta pursuili isoja palapelipakkauksia ja ties vaikka mitä. Ihan fiksua toki, että tavaraa kierrätetään, ja mahdollisimman halvalla, ainakin, jos englantilaisilta kysytään ;)

Kierrätyksestä puheen ollen, meiltä meni iso pino kirjoja kaupaksi. Niistä nyt ei varsinaista rahallista hyötyä ole, kun itsekin olen niistä maksanut sen 50 senttiä, mutta saipahan nekin pois nurkista.

Kapi on edelleen melko hyvissä voimissa, kiitos kysymästä, joskin pientä rauhoittumista on ehkä raapimistiheydessä havaittavissa. Ensi maanantaina laitan vielä yhdet kirpuntorjunta-aineet, katsotaan sitten taas, mitä tapahtuu. Saisi jo mennä, mokoma. Rondon korvanreunat ovat edelleen kovat ja osaksi karvattomat, ja saman puolen silmän ympäriltä melkein kaikki pigmentti poissa, Rintin otsassa on edelleen karvaton kohta melko hyvin näkyvissä, ja Rion jalassa hitaasti umpeutuva jyrsitty paikka. Onneksi nuo kaikki palautu(ne)vat ennalleen taas savun hälvettyä.

Tänään sain vihdoin aloitettua koirien trimmaamisen Riosta (muistinko mainita, että niistä antibiooteista meni tietysti vatsakin ihan sekaisin, niin että sekin on kaiken muun lisäksi väsyttänyt ihan julmetusti, enkä ole saanut juuri mitään hyödyllistä aikaiseksi, kun aina pyörlyttää…), ja yritän taas saada kaikkien törkeännäköiset tassu- ja jalkakarvat ruokottua. Juh.

 

IMG_8883.jpg

 

Nyt meillä on taas ostajat :).Ne viimekertaisethan olivat ihan innoissaan, mutta odottivat (täkäläiseen tapaan pitkään) jonkinlaista lupaa saada laajentaa tuota ulkorakennusta sen vanhemman pariskunnan asuintiloiksi. Sekin viimein tuli, mutta sitten toinen siitä vanhemmasta pariskunnasta sairastui, ja päättivät sitten kuitenkin olla lainkaan muuttamatta Ranskaan (mikä varmasti oli ihan viisas päätös). No, melkein saman tien tänne poukkasi uusi ostajaehdokaspari, nuori pari, jolla on muutama kissa ja jotka haaveilevat kutuista ja vaikka mistä ja ovat ihan hirveän mukavia. Nyt ollaan joka tapauksessa niin pitkällä, että tarjouksia on tehty puolin ja toisin (onneksi kaikki tapahtuu kokeneen välittäjän kautta, koska en ole koskaan täältä taloa myynyt), viimeisin jopa hyväksytty, ja seuraavaksi heidän pitäisi maksaa (välittäjälle, ei tietenkään minulle…) jonkinlainen varausmaksu ja allekirjoittaa joku sopimus, ja sitten taas odotellaan kai ainakin se pari kuukautta, että kaupat vihdoin saadaan oikeasti tehtyä. Vaikka ihan oikeasti ensiksi tänne tulee ensi viikon alussa joku, joka suorittaa jonkun säädetyn kartoituksen (koskee tuhoeläimiä ja ties mitä – ainakin jonkinlainen tupajumipopulaatio kai kuuluu aina täällä kuvaan…). Kestää kuulemma kolmisen tuntia, jonka ajaksi koirat pitää laittaa autoon (muussa tapauksessa Rondo varmaan söisi sen kartoittajan), vahtia haukkana, ettei se jätä ovia auki – ja ylipäätään yrittää pärjätä koko se aika jonkun kanssa, joka ei taatusti puhu kuin ranskaa.

Sitä kauhistellessa.

 

IMG_8788.jpg

 

Teksti on jo viime viikolta, kun ei suostunut tänne aikaisemmin kopioitumaan, ja kuvat (jotka vihdoin sain liitettyä parin kuukauden tökkimisen jälkeen) ainakin kahden kuukauden takaa, mutta onpahan jotain tekstin piristykseksi :)