Täällä taas, vaikka ollaan viime aikoina matkailtu aika tavalla.

Ensin käytiin Äitienpäiväviikonloppuna taas Tampereella opiskelukeikalla, ja yllätys, yllätys - kenelläkään ei ollut ripulia, kukaan ei oksentanut...Niin no jaa, itse kyllä istuin kippurassa kesken lauantain iltalenkin jollain rappusilla Pyynikillä, mutta se taas johtui sapestani, joka protestoi jotain syömääni ruokaa vastaan, ja siitäkin selvittiin hetken päästä liikkeelle omin voimin ja päästiin autoon ottamaan (homeopaattista) troppia. Muuten matka sujui ilman kummempia tapahtumia. Huittisten Säästömarketista löysin sillä kertaa vielä toisenkin Leevi and the leavingsien tupla-CD:n, ja laulelin sitä täysin palkein koko menomatkan, mutta muistin sentään pitää ikkunat kiinni aina auton ja radion sammumiseen asti niin, etteivät mummot saaneet slaagia kaduilla, sanat kun eivät ole aina ihan kesyimmästä päästä ;)

Seuraavan viikonloppuna startattiin sitten sunnuntaina Suomi-kiertueelle, jota oltiin suunniteltu jo pitkään. Aluksi porhallettiin Lahteen Maisonin Tarjalle, jolla on Rion isoisän lisäksi kuusi muuta collieta. Rio ja Rinti leikkivät kovasti Rintiä kuukautta vanhemman Ilonan kanssa, ja välillä oli ihan vaikea erottaa, kumpi hunajanvärisistä collieista kulloinkin vilahti ohitse, niin samanvärisiä ne olivat.

Yöksi ajettiin sopivanoloiselle ja hiljaiselle metsätielle uinumaan jonnekin Myrskylän suuntaan - tosin olin pimeässä ajellut meidät ulos karttalehdeltä, jolla luulin olevani, eikä minulla tänä päivänäkään ole tietoa missä tarkkaan ottaen yövyimme...No, rauhallista oli kuitenkin, ainakin aamuseitsemään, jolloin tukkirekat alkoivat pyyhkäistä metrin päästä ohitsemme, ja olo oli tunnin verran kuin rautatieasemalla. Kymmenen aikoihin niin tukkirekat kuin metsäkoneet olivat taas tiessään, ja niin olimme hetken päästä mekin. Hetken sain tutkia karttaa ihan urakalla, ennen kuin selvisi, millä tiellä olemme, mutta sitten otimme suunnan kohti Porvoota. Matkalle tosin osui Ruskovillan tehtaanmyymälä Artjärvellä, ja siinähän kävi sitten taas niin kuin aina käy, mutta jonkin ajan päästä oltiin taas matkalla muutamaa tuliaista ja yhtä aivan ihanaa lummelamppua rikkaampana (semmoista ei ehkä kuitenkaan koskaan enää osu kohdalle, ja onneksi Reissuroopessa on ISO tavaratila...). Aina välillä sateli ihan kunnolla, mutta sehän ei kunnon karvakaravaanareita haittaa, ja suurin osa lenkeistä saatiin tehdä ihan kuivassa kelissä - mikä oli hyvä asia sikälikin, että ne matkaan tulossa olleet vedenkestävät ulkoiluhousut olivat sitten kuitenkin päättäneet viime tingassa jäädä kotiin ;)

Porvoossa suunnattiin varmuuden vuoksi ihan ensimmäiseksi Brunbergin tehtaanmyymälään - siis eihän sitä koskaan tiedä, koska kuolema tai maailmanloppu tulee, ja molemmat tuntuvat varmasti miellyttävimmiltä vatsa täynnä suklaata. Jäi sinne kyllä vielä jotain shoppailuiskuni jälkeenkin, ja suurin osa omista ostoksistanikin oli sentään tuliaisia... Varoitan kyllä vakavasti sinne joskus matkaavia etenkin minttusuklaatoffeista, niitä ei oikeasti voi syödä edes neljänneskiloa yhtä kyytiä voimatta ihan kamalan pahoin...En ollut kuitenkaan ehtinyt vielä siihen pisteeseen mennessäni syömään paikalliselle isolle huoltoasemalle, ja ilmeisesti olin niin rentoutuneen ja hyväntuulisen oloinen muutenkin, että yksi hädin tuskin parikymppinen (!) tarjoilijapoika yritti flirttailla kanssani, voi tikkerperi sentään!

Alun perin olin ajatellut kävellä kaikessa rauhassa koirien kanssa pitkin ja poikin Porvoota ja poiketa pikkupuodeissa, mutta kello alkoi olla jo sen verran, kun olin nuuskinut pari sikäläistä kenneltarvikeliikettä ja tehnyt koirien kanssa kohtuullisen lenkin, että oli suunnistettava vierailuille Lappeenrantaan. Ehtii sinne Porvooseen myöhemminkin, eihän sinne ole Hesan seuduilta kuin hujaus...

Lappenrannassa käytiin ensin Rintin syntymäkodissa Inkiläisen Marin luona, ja Rintin ilo oli suuri, kunhan se ensin muisti, miksi tätä ihmistä ei aluksikaan tehnyt mieli haukkua :) Kennelissä oli vielä yksi luovutusikäinen merle-pentu vailla kotia, mutta saatiin sentään juuri ja juuri jatkettua matkaa kahden collien kokoonpanolla :)

Vielä ennen yötä käytiin Anja-tuttavamme luona toisaalla Lappeenrannassa, ja häneltä saimme hyvän vinkin yöpymispaikasta järvenrantanäkymällä muutaman kilometrin päästä. Lenkkeilymaastotkin olivat Saimaan rannalla omaa luokkaansa.

Taipalsaaren ja Viipurinportin (ABC, hyvät vessat ja jopa pieni kirjakauppa, josta tarttui mukaan Heli Laaksosen uusin, ja avaimenperä rikkoutuneen ketun tilalle, suosittelen) koukauksen jälkeen ajelimme Imatralle, jossa ulkoilimme jokimaisemissa ja kurkimme sitä kuuluisaa koskea, joka sillä hetkellä oli aika hiljainen. Autot sen kuin venäläistyivät matkan varrella, ja jossain vaiheessa epäilin, olimmeko huomaamatta joutuneet rajan toiselle puolelle, sen verran paljon itärekkareita oli edessä ja takana.

Mehän jatkoimme posotteluamme itärajaa (vielä sentään omalla puolella) pohjoiseen päin, vaikka jossain vaiheessa vedettiin päivätirsat, ja illalla vierailimme Rion kasvattajan Riikan luona Joensuussa. Siellä oli koirien lisäksi pieni Valtteri-poika, ja oli mukava huomata, kuinka omat koirani olivat sulaa vahaa, vaikkeivät ole kovasti niin pieniä lapsia tavanneetkaan.

Yöksi menimme monien harha-ajojen ja mutkien jälkeen Outokummun Särkivaaran erä- ja luontokeskuksen alueelle, ja saimme taas nukkua täydellisessä luonnonrauhassa, tällä kertaa ilman tukkirekkojakin :) Aamulla kuljimme vaellusreitin Valkeisenjärven ympäri kuunnellen kuikan huutoja ja ihaillen harju- ja järvimaisemia, kunnes vihdoin raaskimme lähteä tien päälle.

Kuopijoon (vai onko siinä kaksi j:tä?) saavuimme vähän ennen kauppahallin sulkeutumista, ja emäntä painui sinne sutena kalakukkometsälle, sillä semmoisen olin ajatellut pyydystää isälle tuomisiksi. Ihan Partasen kukon sainkin, samoin kuin herkullisia karjalanpiirakoita matkaevääksi - ja lisäksi suuren määrän tuliaisia ja muuta mukavaa ;) Puijon mäellä syötiin paikallista italialaista pizzaa, jota piisasi sitten Ouluun asti seuraavankin päivän muonaksi. Ette muuten usko, miten paljon shoppailumahdollisuuksia on Puijon tornin myymälässäkin, jos on näin kokenut ja taitava siinä lajissa!

Iltayöstä riipustin sitten Puijon maisemakortteja autossa jossain Lapinlahden korven kätköissä, ja sieltä suunnattiin seuraavana päivänä Kajaaniin. Ikinä en ole nähnyt niin paljon koirakieltoja millään ulkoilualueella kuin siellä parissakin lupaavassa lenkkipaikassa, ja ihan uhallakin kuljettiin sitten sateessa pitkin pahuksen kuraista tietä. Toivottavasti edes joku näki meidän protestimarssimme... No kuiteskin, ilman R-collectionin tehtaanmyymälää olisimme suoriutuneet sieltä vielä nopeammin tiehemme, mutta nyt on sitten anorakkeja muutamaksi vuodeksi eteenpäin (ihanan ruusunpunaisenkin löysin poistoväreistä!)...

Ja eikun Ooluun...Siellä piti olla karavaanariperimätiedon mukaan hyvä leirintäalue (joka ei tietenkään vedä vertoja metsätieyöpymisille, mutta oli pakko jo päästä kunnolla suihkuun pesemään hiuksetkin), mutta kun sitä ei löytynyt sitten kirveelläkään. Ajeltiin ristiin rastiin Oulua (rautatieaseman tienoot tulivat hyvin tutuiksi, kun viidettä kertaa posoteltiin siitä itään ja länteen) tosi harvojen opasteiden mukaan ja jouduttiin yhä uusille umpikujille (onneksi meidän reissuroope ei ole linja-auton kokoinen...). Kysyin neuvoja, mutta jouduttiin yhä pahemmin eksyksiin. Epätoivoisimmassa vaiheessa seurasimme yhtä toista asuntoautoa (sen menosuunnasta tuli  asuntoauto vastaankin, niin että olihan sen PAKKO olla menossa Nallikariin!), mutta käännyimme takaisin katujen muuttuessa yhä pienemmiksi - se oli ilmeisesti menossa kotiinsa...

Lopulta, tuskasta ja kiukusta kihisevän punaisena, ajoin huoltoasemalle, josta sain rauhoittavasti ( ;) ) puhuvalta naiselta kartan ja opastuksen siinä vaiheessa jo melko lähellä mutta monen mutkan takana sijaitsevaan Nallikariin, ja katso, pääsimme vihdoin perille :) Ulkoiltiin kauniissa illassa, kävin suihkussa ja tiskasin, ja valvoin aamuyöhön asti kuunnellen jotain ihan outoja lintuja, jotka rupattelivat kovaäänisesti vielä pimeän tultua ilmeisesti ihan päämme päällä - ja ikävöin hiljaisille metsäteille... Aamulla siunasin taas kerran verrattomia matkakumppaneitani, jotka hyväntuulisina ja tyytyväisinä seuraisivat minua varmaan maailman loppuun asti, kun kuuntelin yhden saapuvan auton miehistön asettautumista alueelle. Siellä vaimokulta tiedusteli kovaäänisen ivallisena mieheltään, että "ONKO TÄMÄ AUTO NYT MUKA MIELESTÄSI SUORASSA?!!! Huh, huh, ja suuri sympatiani miesparalle - kerrankin ;)

Siinä vaiheessa oltiinkin jo perjantaissa ja suunnattiin Hailuotoon, jonne olen himoinnut päästä jo vuosia. Lauttajonossa tuuli puhalsi - sivusta, niin kuin se aina asuntoautoillessa tekee - niin kovasti, että pelkäsin reissuroopen kupsahtavan kyljelleen, mutta lauttaan päästiin sentään kuin sillit suolaan, niin että viereisen tukkirekan sivuraudat taisivat olla kymmenen sentin päässä peileistämme. Pärskeet kastelivat autojen tuulilasit, ja matalampien katotkin, niin että mietin miten kauan ne mahtavat ruostumatta moista kestää.

Kaikki oheiset kuvat ovat Hailuodosta - jostain syystä matkakuvani tuppaavat aina lipsahtamaan luontokuvien puolelle :) Sinisen pyörän kievarissa söin aivan ensiluokkaista lohikeittoa ja muurinpohjalettuja, suosittelen lämpimästi. Ja ette muuten usko, mutta ostin kyseisestä paikasta yhden joululahjankin! Muutenkin paikka on aivan omanlaisensa ja luonnoltaan ihastuttava, vaikka enpä välittäisi tehdä lauttamatkaa talvella -25 asteessa...

Seuraavaksi yöpymispaikaksi olin ajatellut Kalajokea, mutta sen kaikki kuulut hiekat näyttivät niin varatuilta, että päädyimme Himangan metsätielle, ikävästi lähelle turkistarhaa. Sain sentään pidettyä sisäisen kettutyttöni kurissa ja oltua päästämättä niitä kaikkia vapauteen, mutta seuraavana päivänä etelään päin ajellessa em. kettutyttö kärsi useasti tienvarsinäkymistä...Mikseivät ne voi kasvattaa vain kurkkuja ja muita vihanneksia kasvihuoneissaan ja jättää vapauteen tarkoitetut eläimet rauhaan?! Jätimme mekin niille vähän mietittävää sinne metsätielle - karstasin koirat ja jätin karvatukot linnuille, ja niitä oli paljon, että siellähän nyt miettivät, mikä eläin siellä on tapettu ;)

Kristiinankaupungissa käveltiin ja kuvattiin, jopa rakennuksia kerrankin. Piipahdin (ihan pikaisesti, kun meni melkein jo kiinni) Kössin hallissa ostoksilla, eikä se ollut ollenkaan halli, vaan aika pieni, mutta ihan täynnä vaikka minkälaista tavaraa, ja nimen perässä oli ihan oikeasti kenguru :)

Illalla käytiin vielä Reposaaressa vanhoissa gradu-maisemissa (tai siis potentiaalisissa, enpä sitten koskaan tehnyt sitä, mutta se on taas toinen juttu, ja koirakin oli silloin ensimmäinen kettuterrierini Vinski, joka toimi kenttäassistenttinani), ja yöksi ajettiin Pinkjärven erämaamaisemiin linnunlaulua kuuntelemaan.

Sunnuntaina tultiin sitten Pyhärannan ja Uudenkaupungin kautta kotiin, jossa kaikki loput eläimet olivat, kiitos Camillan, erinomaisissa voimissa. Ransu-kulta tuli heti laitumen tienpuoleiselle osalle kuullessaan ääneni, ja muutkin hepat sieltä kopsuttelivat perässä. Tino oli nauttinut täysin siemauksin ainoan koiran osastaan ja leikkinyt Camillan kanssa oikein sporttista lenkkeilijää, vaikka meidän kanssa viitsii hädin tuskin iltalenkille lähteä ;)  Seuraavan yön Nökö-kissa nukkui tavallistakin tiiviimmin vieressäni ja kehräsi autuaana :)

Kiitos Camillalle -taas kerran- ensiluokkaisesta lomituksesta, ja kaikille kohtaamillemme tutuille viimeisestä :) Kyllä on mukavaa olla taas kotona.