Johan on ollut aika haipakkaa, ettei ole ehtinyt mitään kirjoitellakaan.

Rio Reissukoiraa -ja tietysti muitakin kuonolaisia- taas vietiin ennen joulua sinne sun tänne. Käytiin Satakunnassa entisillä kotikonnuilla ja niiden liepeillä lahjankuljetusreissulla. Olin kyllä taas vimmatun onnellinen, ettemme asu enää siellä, kun olin koirien kanssa entisellä lenkkeilytiellämme sikäläisessä metsässä, ja pyörin koko ajan hyrränä ympäri laskemassa koirien päälukua ja huutelin potentiaalisille saalistajille -siis paikallisille susille-, että vaikka kuinka pidän susista, revin niiltä silmät päästä, jos käyvät käsiksi koiriini.  Eivät käyneet ;)

Kotiin päin ajellessa alkoi Jeepistä kuulua konepellin alta outoa suhinaa joka kerran kun painoi enemmän kaasua, ja samalla tehot putosivat maan rakoon. Kotiin kuitenkin päästiin hyvin, ja seuraavana päivänä, joka tietysti oli lauantai, ettei mistään voinut oikein mitään kysyäkään, käytiin asioilla saman suhinan jatkuessa. Mikään varoitusvalo ei palanut eikä outoja hajuja tuntunut, ja kun autokin on vasta pari vuotta nuori, ajattelin, ettei se mikään hälyyttävä vika voi olla. Pyhänä kurkin kyllä konepellin allekin, mutta laihoin tuloksin - mitään irtonaisia letkuja tai vastaavia asiattomuuksia ei silmiini osunut. No, maanantaina oltiin sitten joka tapauksessa menossa Hesan seudulle ja samalla Järvenpäähän asennuttamaan ostohetkellä vielä puuttunutta lohkolämppäriä myyjäliikkeeseen, ja siellä vika sitten vihdoin selvisi: ahtoputki oli halki. Uutta putkea ei sieltä kuitenkaan löytynyt, mutta avuliaat asentajapojat teippasivat putken moneen kertaan, ja hyvin on kestänyt. Nyt sitten mennään taas lähitulevaisuudessa sinne seuduille hakemaan uusi putki, tai letku se paremminkin kai on, ja samalla päästään taas Hööksille ja Erätukkuun ja muihin kiinnostaviin paikkoihin shoppailemaan. Sikäläiset tutut alkavat kohta olla ihmeissään, kun vähän väliä putkahtelemme tervehtimään ohi ajaessa :)

Viimeisillä joululahjaostoksilla oltiin sitten seuraavana päivänä, eli aatonaattona, ja vietiin joulupaketteja muutamille tutuille vielä illalla, jonka jälkeen piti rientää kotiin vastaanottamaan jouluksi hoitoon tullutta kissavanhusta. Tähän kaikkeen kun lisää vielä sen, että yhtään yötä ei koskaan saa nukkua kokonaan, kun nuorinta ja vanhinta koirankuonolaista saa vähintään kerran yössä päästää pissalle, niin aattona olin jo aika valmis kaatumaan suorin jaloin ihan mihin tahansa :)  . Isän luona käytiin syömässä iltapuolella, ja sitten tultiin kotiin hautausmaan kautta. Vein haudoille kyllä jo päivällä kynttilät, mutta ajoin vielä illalla sitä kautta  ja pysäytin auton viereisen mäen päälle ihaillakseni Naantalin hautausmaata kauneimmillaan, kun lähes joka haudalla paloi vähintään yksi kynttilä.

Ai niin, ja aattona tein sellaista, jota en ole vuosiin joutunut tekemään -kävin kaupassa. Edellispäivänä olin unohtanut kiireissäni ostaa jopa maitoa sen verran, että riittäisi joulun yli aamumysliin, ja lopulta keksin muutakin välttämätöntä ostettavaa korin täydeltä. Nolotti, ja suunnittelin jo pussin laittamista päähän kauppaan (olisi mielenkiintoista tietää, mihin se olisi johtanut...), kun olisin varmaan ainoa asiakas, mutta vielä mitä - kauppa oli jota kuinkin täynnä iloisia ihmisiä, jotka myös olivat hankkimassa jotain tuiki tarpeellista joulunsa viettoon.

Nyt on joulu taas -onneksi- paremmalla puolella, mutta - myös onneksi- lanttulootaa riittää edelleen kaupoissa. Olen suunnitellut hankkivani pakkaseen kunnon varaston, josta riittää pari kertaa viikossa syöden noin juhannukseen asti, ettei tule äkillisiä vieroitusoireita :) Olen kuullut, että on ihmisiä, jotka eivät pidä lanttulaatikosta, mutta eihän se VOI pitää paikkaansa ;)

Siirryin antamaan koirille ruuan joukossa valkosipulijauhetta aamuisin iltaruokinnan sijaan. Pikkuhirmu kun edelleen nukkuu yönsä sängyssä, ja hönki välillä keskellä yötä valkosipulihuuruista hengitystään naamalleni niin, että hiukseni törröttivät lähes pystyssä. Siis onhan valkosipuli hyvää, mutta yleensä vain omassa suussa...

Tuntuu, että olen viime viikot jatkuvasti tropannut jotain kotonakin. Hoidossa ollut kissavanhus sai monta kertaa päivässä -arvatkaa, kenen määräämänä :) - kaikenlaista homeopaattista ainetta ja vitamiinia, muttei onneksi vieraskoreuttaan pistänyt edes pahemmin vastaan, toisin kuin emännälleen muutamaa päivää myöhemmin. Onneksi hänenkin puremansa parani nopeasti homeopatialla ;)
Heti joulun jälkeen tuli Ransulle silmätulehdus, jota hoidin paitsi homeopatialla, myös yrttiteellä. Yhtenä aamuna, kun olin kerrankin muistanut valmistaa kamomillateen ajoissa ja jäähdyttää sen sopivaksi ennen talliin viemistä, Rio nappasi tallikorista pakkasrasian, jossa kyseinen tee oli, avasi taidolla kannen  ( sen nykyinen bravuuri -mitkään kannelliset astiat eivät kauaa pysy sen ulottuvilla kiinni) ja pesi eteisen ja puolet keittiön lattiasta ja jälkimmäisen maton kamomillateellä. No, ehkä ne kaipasivatkin jotain raikastusta ;)
Toissa päivänä Ransu tuli ihan muuten kipeäksi. Kuumettakin sillä raukalla oli, ja alakupeeseen sattui koskettaessa niin, että vieras olisi varmasti saanut hampaasta, mutta mitään varsinaista vaivaa en keksinyt. Soitin paikallisen eläinlääkärin vastaajaan varmaan kolme kertaa, ja ensi tilassa hän sitten soittikin takaisin ja sanoi olevansa sattumalta (niinhän ne toiset luulee...) juuri tulossa Rymättylästä ja voivansa poiketa matkalla tänne. Varmaa diagnoosia ei hänkään pystynyt antamaan, mutta jotain virtsavaivaa epäilimme kyllä molemmat. Puolen tunnin päästä kipulääkkeestä ja antibiootista heposeni hikoili hetkessä fleece-loimen likomäräksi ja söi taas innolla, ja huokaisin pitkään helpotuksesta. Nyt se saa aamu- ja iltarehussa kaikki mahdolliset hunajat ja muut herkut, että söisi myös siihen sekoitetun antibiootin, ja hyvin on alas mennyt, samoin kuin lisäämäni tukilääkitys.
Rion ensimmäinen rokotus lähestyi, ja päätin antaa koko koiraporukalle madotuksen ennen sitä. Ostin Pyrylle samaa matolääkettä, mitä olen sillä joskus ennenkin käyttänyt, vaikka antaessa tuli jo semmoinen olo, että ehkä sille olisi ollut parempi antaa homeopaattinen matokuuri. Enää se ei kyllä muita saakaan, ilmeisesti se tuli tuosta valmisteesta illalla niin kipeäksi, että silmät olivat aivan sameat eikä mikään syötävä maistunut. Troppasin sitä kiivaasti maksaa puhdistavalla aineella ja kaikella muullakin kuviteltavissa olevalla, ja myöhemmin illalla maistui jo ruokakin ihan hyvin :)  Toisille koirille, jotka kyllä saivatkin eri valmistetta, ei tullut onneksi mitään oireita, mutta seuraavaksi koko jengi madotetaan kyllä homeopaattisesti. Rio sai oman matolääkkeensä suoraan putkilosta suuhun, ja olisi ilomielin syönyt koko putkilon kaupan päälle.
Nyt on Rion ensimmäinen rokotus takana ilman mitään sivuoireita, joita silmällä pitäen olin tietysti tropannut pennun niin, ettei edes lääkärin varoittamasta väsymyksestä näkynyt jälkeäkään :)
Sitten on vielä ollut yksi ulkopuolinen tropattava. Yhtenä päivänä kirkkaassa päivänvalossa -tai miten sen nyt ottaa tähän vuodenaikaan...- tuli tuohon pihakalliolle kettu hakemaan syötävää. Ajattelin ensin sen olevan kapinen, mutta ihan terveen oloinen se oli, paitsi että kannatteli toista takajalkaansa eikä varannut sille lainkaan. Vaikeahan sen siinä kunnossa on saalista hankkia, ja niinpä olen nyt vienyt sille iltaisin puutarhaan aimo annoksen lihaa, johon on kätketty liuta homeopaattisia ja muita parantavia rohtoja. Ruoka on ainakin säännöllisesti kadonnut, toivottavasti oikeaan osoitteeseen. Ja jos nyt joku paikallinen himometsästäjä lukee tätä ja kuvittelee saavansa helpon saaliin täältä, niin kannattaa miettiä uudemman kerran, ettei joudu pahoinpidellyksi.

Riosta on kasvamassa oikea saariston lapsi. Se on ihan hulluna kalaan, ja silakoita se syö vaikka raakana. Sen sijaan peurarisoton, jota keittelin koirille tässä yhtenä päivänä, se aikoi jättää koskematta. Selitin sille, vaikka itse kammoan kaikenlaista metsästystä, että eettisesti ajatellen olisi parempi syödä vapaana eläneen peuran kuin paikalleen kytketyn naudan lihaa. Itse ainakin mielelläni päättäisin päiväni ystävien ympäröimänä vapaassa luonnossa suu täynnä Fazerin sinistä, kunhan en tietäisi sen olevan viimeinen ateriani tässä elämässä :) . No, tottahan sekin fiksuna koiranalkuna käsitti asian ja söi ruokansa, mutta kalaa ei sen mielestä voita mikään.

Nyt meillä on hoidossa yksi sotalapsi, kummitytön ja miehensä shelttipentu Unto, 9 1/2 vk. Hän tuli evakkoon pakoon kaupungin uudenvuoden sotatoimia, kun olisi muuten joutunut kyläilemään isäntäväkensä kanssa keskelle kiivainta tulitusta. Täällä olisikin muuten rauhallista, mutta tuossa vastapäisen mäen vuokrattavassa lomamökissä on jotain nuorta porukkaa, joka ampuu raketteja minkä ehtii. Onneksi nuo kakrut leikkivät keskenään hereillä ollessaan niin, etteivät kuule eivätkä näe muuta maailmaa, tai sitten nukkuvat sikeästi kuin murmelit. Iltalenkillä pidän kyllä molemmat tavallisuudesta poiketen tiiviisti hihnassa, kunhan vaan keksisin, mihin voisimme suunnata, ettei ihan korvan juuressa jysähtele. Pimeä metsä on ainakin poissa laskuista hihnojen kanssa, nautitaan siitä taas aamulla taivaallisen rauhan laskeuduttua tienoon ylle. Onneksi aikuiset koirat eivät välitä paukkeesta mitään, korkeintaan intoutuvat haukkumaan välillä moittivaan sävyyn moista älyttömyyttä. Tallissa on taas koko yön valo ja radio päällä. Kyllä minäkin kauniit ilotulitteet ymmärrän, jos joku haluaa rahojaan taivaalle syytää, mutta miten ihmeessä joku voi saada tyydytystä pelkästä kovasta paukkeesta...?

No, onneksi uusi vuosikin on vaan kerran vuodessa. Sääliksi käy vaan ne tuhannet koirat ja kissat, jotka eivät pääse moista tulitusta pakoon, ja joiden omistajat heräävät vasta aattoaamuna miettimään keinoja rauhoittaa pelkäävää eläintään. Minultakin on vaikka kuinka moni vuoden aikana kysynyt, olisiko jotain keinoa auttaa paukkupelkoista koiraa. Vastaan aina, että onhan niitä vaikka mitä keinoja, mutta arvatkaapa, soittavatko ne ajoissa ennen uutta vuotta!

Toivottavasti ensi vuonna jo tulee parannus siihenkin asiaan, tai ehkä kaikki paukut vihdoin kielletään kokonaan :)
Joka tapauksessa oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta itse kullekin säädylle jalkojen lukumäärästä riippumatta!
Toivoopi Arja ja kuonolaiset