Nonniin, sieltähän ne tulivat :)

Ihan kiva keksintö tuo puhallettava kaulus. Yleensähän meillä ei paljon kauluksia edes käytetä kuin äärimmäisessä hätätilassa, leikkaushaavatkin saavat yleensä olla koskematta paitsi kieltojen, myös niihin laitettavan laventeliöljyn ansiosta, se kun tuoksuu niin voimakkaalta, ettei juuri kukaan sitä ilkeä nuolla. LIsäksi se tietysti ehkäisee tulehduksia ja rauhoittaa niin kutinaa kuin itse eläintäkin. Vaan kun kyseessä on niin lujaluonteinen kaveri kuin Tino, siinä eivät kaikki maailman laventeliöljytkään auta - sehän nuolee, jos huvittaa. Tuossa kauluksessa on siis semmoinen puhallettava sisäosa ja päälliosassa vetoketju, josta sen sisuksen saa pois. Meillä se vetoketju hajosi kyllä heti ensi vedolla, ja kun kuitenkin kaulusta heti tarvittiin, paikkasin sen putkiteipillä siihen asti, että se joutaa ompelijalle. Se on muuten tuo putkimiehenteippi paalinarun ohella yksi maalaisen parhaista ystävistä - jos ei niillä korjaannu, niin sitten on etsittävä ammattilaisapua :)

Tino itse on tuon kapin myötä muuttunut radaltaan sinkoilevaksi ohjukseksi, se suihkii niin päättömästi joka suuntaan, ettei sitä uskalla enää päästää yksin vapaana edes ovesta ulos, tässä kun on niin jyrkkiä kallioita joka puolella. Yleensähän ne eivät tuota mitään ongelmaa, vaikkei se enää näekään, se kulkee niin varovasti ja osaa reitit ulkoa, mutta nyt siitä ei ole tietoakaan. Kaulus päällä se ei liiku ulkona mihinkään, mutta kun kauluksen ottaa pois, se liikkuu vimmatuilla pyrähdyksillä sinne sun tänne täysin arvaamattomasti. Puuh.. Tosin tämä alkoi vasta kauluksen tulon myötä, että toivottavasti se normalisoituu jälleen, kun sitä ei enää tarvitse käyttää.

.

Tässä vielä yksi orvokkikuva eiliseltä, ne kukkivat vielä täyttä päätä tuossa kallion kupeessa, eivätkä ole edes ainoita, tien varsilla näkyy edelleen jos joitakin kesäkukkia.