Koko viikko on melkein mennyt vaakatasossa. Maanantaina tallitöistä tultuamme kaaduin sänkyyn jaksamatta edes sammuttaa uunia, jossa ruoka oli muhimassa, ja nukuin kaksi tuntia putkeen. Herätessä olo oli edelleen kamala - kuumetta, se pahuksen flunssa oli ottanut selkävoiton.

Seuraavat kaksi päivää menikin sitten kohtalaisessa kuumeessa ja enimmäkseen unessa. Aamulla ja illalla juuri ja juuri jaksoin raahautua talliin ruokkimaan hevoset ja kanit, ja samalla saivat koirat juosta jonkun verran, muuhun ei voimia riittänyt. Ystäväni Kirsi kävi siivoamassa tallin kahtena päivänä ja ulkoiluttamassa koirat kolmena päivänä - kiitos, Kirsi, kuin myös tyttärensä Salla, joka talutti Tinoa. Seuraavat kaksi päivää kävi Björsin Maria miehineen huolehtimassa talliasukkaiden puhtaudesta - Kiitos. Tänään oli sitten vuorossa vakiolomittajamme Camilla, joka olisi taas viettänyt täällä koko viikonlopun normaalioloissa, mutta nyt oli meidän pakko jättää Tampereen keikka väliin.

Tänään on ensimmäisen kerran semmoinen olo, että jaksaa jo kauemmin olla pystyssä, ja huomenna yritän taas itse selviytyä koko rumbasta.

Onneksi ei vuosiin ole tarvinnut moista sairastaa, mutta nyt oli kai tarkoitus vihdoin levätä kunnolla, eivätkä mitkään tropit enää kunnolla auttaneet pitämään tautia loitolla. Toisaalta, kuka tietää, kuinka sairas olisin ollutkaan ilman kaikkea troppausta...

Tosin ensimmäisen kerran varmaan pariinkymmeneen vuoteen oli mahdollisuus saada apua - Köyliössä siivosin tallin erinäiset kerrat melkein 40 asteen kuumeessa, ja tautihan kesti tietenkin kuin liimattuna, kun ei voinut kunnolla levätä. Nytkin sai välillä tehdä kaikkensa, että sai jostain voimia raahautua talliin ja pysyä pystyssä edes sen verran, että sai koirien ruuat laitettua. Kaikki ollaan kuitenkin edelleen hengissä, että kai tämä tästä... Hyvä puoli oli ainakin se, ettei ollut koko ajan nälkä - itse asiassa taisin syödä parin päivän aikana yhteensä vähemmän kuin yleensä kahdessa tunnissa ;)

Lakatut lautakatot tarjoavat muuten loputtomasti viihdykettä silloin kun ei ole ihan taju kankaalla eikä jaksa lukea - bongasin laumoittain uusia otuksia makuuhuoneeni katosta, mutta vieläkin askarruttaa sen ihan selvän rotutyypillisen porokoiran pään katoaminen lopullisesti...Ikkunassa vilisi ohikiitäviä käpytikkoja, joilla on selvästi kevättä rinnassa, ja viuhahteli siellä melkoisesti muitakin siivekkäitä.

Tylsäähän meillä ei ole, vaikka emäntä kuinka makaisi ketarat oikosenaan. Yhtenä aamuna Pörri oli onnistunut nappaamaan alaeteisestä hiiren, jonka sitten päästi vapaaksi eteiseen ja yritti saada sitä kiinni. Hiiriparka vietti parissamme kaksi päivää, kunnes tänä aamuna kohtasi loppunsa. Aluksi se pakeni vessaan, josta yritin sitä turhaan pyydystää palautettavaksi alaeteiseen. Sitten se majaili keittiön hellan takana kolme kissaa hellan edessä seuranaan. Viime yönä se oli jotenkin päätynyt makuuhuoneeseen, josta Pörri tai Viiru sen oli lopulta onnistunut nappaamaan ja saattamaan pois päiviltä - tai ainakin sänkyyni melkoisen muokatussa muodossa.

Eilen ajattelin heitellä koirille vähän kanisteria pihalla sen jälkeen kun olen saanut heposet sisään, ne kun eivät päässeet eilen ollenkaan varsinaiselle lenkille. Tarkoitukseni oli laittaa koirat (lue:colliet, meidän chihuhan ei moisesta urheilusta välitä) lämpimään talliin siksi aikaa kun päästän hepat sisään, vaan kuinkas sitten taas kävikään...Armaat heposeni seisoivat jo Ransu etunenässä tallin oven edessä päästessämme tallin mäkeen. Onneksi sain äkkiä kaapattua koirat kiinni ja sulloin ne kylmään jeeppiin, etteivät vain jää jalkoihin, ja riensin laittamaan porukkaa järjestykseen. Onneksi rakas, fiksu Ransuni oli edessä ja poluntukkeena pitäen muut takanaan (vaikka luultavasti juuri se oli onnistunut avaamaan laitumen portin, sillä kun on lähes yliluonnollinen kyky haistaa, koska siinä ei ole virtaa). Kun sain Ransun karsinaansa ja valmistauduin päästämään muut omaansa, ei niitä ollutkaan missään. Ravasin laitumelle ja takaisin, autojen luo, ja huusin koko ajan minkä kipeältä kurkultani pystyin - eikä hevosen hevosta missään. Tarkistin, ettei ainakaan metsään päin mene mitään jälkiä ja paneuduin jäljittämiseen oikein kunnolla - ja löysin ne talon edestä lintulaudan alta, kuinkas muuten. Valle erehtymättömällä suursyömärin vaistollaan oli ne varmasti sinne johdattanut, ja siellä ne leikkivät pulleita tiaisia ja vetivät siementä turpaansa minkä ehtivät. Puuh.

Tänään yksi närhi kohtasi tiensä pään lentäessään kamarin ikkunaa päin, mahdollisesti varpushaukan säikyttämänä, sillä juuri sitä ennen kuului varoitusrääkäisy, ja parin tunnin päästä löysin talitintin höyhennettynä vähän kauempaa. Ei auttanut kuin käydä heittämässä vainaja kallionrinteelle, josta lintulaudalla edelleen vierailevat ketut sen varmaan korjaavat suihinsa.

Tänään kävi kooikerinpentu Luca emäntineen hakemassa jo viikko sitten Hööksiltä tuomamme pedin, jota en ole päässyt viemään, ja sai samalla lainaksi Tinon villapuseron ja syystakin, että tarkenee näillä pakkasilla. Omaahan noin pienelle ei kannata ostaa, kun kuitenkin kasvaa siitä hetkessä ulos.

Jeeppiparka on paksun lumen peitossa, kun ei olla päästy viikkoon mihinkään, ja hevosilta on rehut loppu ihan kohta, vaikka kuinka säästeliäästi olen niitä annostellut. Parina iltana annoin vain heinät, kun hädin tuskin pysyin kuumeelta pystyssä, kunnes Ransu kieltäytyi syömästä aamuheiniä, ennen kuin oli varma, että tuon varmasti myös rehuämpärin. Tosin sen suurin mielenkiinto kyllä taisi kohdistua rehun joukossa aina tuleviin tuoreisiin porkkananpalasiin...

Toivossa eletään, että jo maanantaina uskallan rattiin olematta vaaraksi kanssa-autoilijoille, ja päästään taas itse hoitelemaan asioita. Pari kertaa ollaan kyllä saatu jotain täydennystä kaupasta, vaikka hädän tullen oltaisiin ilmankin pärjätty, sen verran runsas varasto kaikkea yleensä on kotona.

Kaikki flunssan kourissa kiemurtelevat, muistakaa sinkki,C-vitamiini ja auringonhattu, niillä pääsee pitkälle :)

Ai juu, vähän pitää vielä kehua. Sain vihdoin korjattua paimenen kaapelin pihdin tänään, raahasin vanhan lumeen hautautuneen akun tilalle täydessä latingissa olevan, ja voila - siellä kulkee taas paimenlangoissa virta. Vähäks oon hyvä!