Ihan ensin on tästä aiheesta sanottava, että se on itselläni niin lähellä sydäntä ja niin äärimmäisen tärkeä, että kaikki asiat eivät ehkä onnistu tulemaan paperille oikeassa ja loogisessa järjestyksessä, tai ovat muuten sekavia, mitä pyydän nöyrimmästi anteeksi. Mutta kun niitä tulee ja tulvii mieleen ja siitä ulos, enkä kykene aina pidättelemään tai järjestelemään niitä ihan niin loogisesti kuin pitäisi. Syy on yksinomaan kuitenkin minun, ei homeopatian, se ei ole vähimmässäkään määrin sekavaa, vaan loogista, ehkä paikoin taianomaistakin ja ehdottomasti kaiken ihailun arvoista.

Käytettyäni itse toistakymmentä vuotta homeopatiaa menestykkäästi sekä ihmisillä että eläimillä, niin että se on yhtä jokapäiväistä ja normaalia kuin hengittäminen, minun on yhä vaikeampi ymmärtää ihmisiä, joille se on vieläkin uskon asia. Toki edelleen kysyn ihmisiltä (yleensä on kuitenkin kyse heidän eläimistään, ihmishomeopaatiksi en erityisempää hinkua tunne vieläkään, joskin tutuille voin suositella lääkkeitä), onko heillä jotain periaatteellista homeopatiaa vastaan (kun sillä nyt kuitenkin tähän saataisiin apua, tekisi mieleni aina lisätä...). Jos on, niin minkäs sille sitten, kärsiköön, mutta kun kyse on heidän eläimestään, jolla ei ole asiaan sanavaltaa, vaan jonka on jättäydyttävä omistajansa ennakkoluulojen armoille, en ymmärrä, miksi ei voisi edes kokeilla.

 

Maaliskuu%202015%20074.jpg

 

Jee, meillä jyrää homeopatia!

 

Valitettavasti Suomi on edelleen yksi homeopatian takapajuloita. Sen tajuaa selvästi täältä Keski-Euroopan näkövinkkelistä, täällä Ranskassakin (joka on monissa muissa asioissa täysi takapajula) kun apteekeissa on saatavana jos jonkinlaista homeopaattista rohtoa hyllykaupalla. Eivät sitä täälläkään varmaan kaikki käytä, mutta ainakin suhtautuminen on ihan jotain muuta kuin Suomessa, jossa osa luokittelee sen vieläkin ties miksi huuhaaksi.

Ymmärrän (vaikken oikeasti) toisaalta niitä, joilla on niin tiukan tieteellinen mieli, että kaiken pitää olla tieteellisesti todistettu - homeopatiassahan vaikuttavia aineita EI VIELÄ nykyisillä menetelmillä pystytä osoittamaan, siinä kun ollaan lähinnä aineen energian ja informaation kanssa tekemisissä. Kaukana ei silti varmasti ole se aika, jolloin mittausmenetelmät kehittyvät niin, että pieniäkin energioita pystytään todentamaan aineesta, ja jolloin toivottavasti viimeinenkin järkiperäinen (järjetön, jos minulta kysytään, anteeksi vain...) vastustus kumoutuu.

 

Maaliskuu%202015%20079.jpg

 

Jee jee jee, vaivat lähtee mäkeen!

 

Ja sitten väite, jonka mukaan homeopatiassa on kyse ainoastaan uskosta siihen aineeseen, eli kun ihminen tietää, että hän nyt syö jotain ainetta, jonka pitäisi parantaa hänen vaivansa, niin pelkästään sillä uskolla hän sitten parantuu. Tämähän olisi vallan erinomainen asia, jos näin tapahtuisi, ja toki ihmismielellä ja ajatuksilla on suunnaton valta myös fyysisen puolen reaktioihin, mutta tästä nyt tuskin on kysymys homeopatiassa. Vai miten selittää se, että eläin, jolla ei ole harmainta haisua, mitä siihen tungetaan, paranee siitä huolimatta? Tai jos siihen sitten vaikuttaakin sen omistajan usko asiaan...No, ne paranevat kyllä ihan siitä huolimatta, kuka sen lääkkeen niille ujuttaa, tai onko omistaja tai muu asiaan uskova paikalla vai ei.

 

Mummoilua%20006.jpg

 

Minä uskon...homeopatiaan :)

 

Homeopatiahan perustuu ideaan, että samanlainen parantaa samanlaista. Jos vaikka on kyse mehiläisen pistosta, apu saadaan mehiläisistä valmistetusta homeopaattisesta aineesta, jota on laimennettu useita kertoja, niin ettei lääkkeestä (siis vielä) voida löytää alkuperäistä ainetta, eli näitä mehiläisiä, tai niiden koostumusta missään määrin. Näin siis periaatteessa yksinkertaistettuna. Toisena esimerkkinä voisi ottaa vaikka keltasipulista (Allium cepa) valmistetun homeopaattisen lääkkeen. Sillä voi (muun muassa, monilla homeopaattisilla lääkkeillä voi parantaa lukuisia erityyppisiä vaivoja) parantaa esimerkiksi nuhan, jonka oireet (vuotavat silmät, vetinen nuha) muistuttavat niitä, joita sipuli (varsinkin sen kuoriminen) itsessään aiheuttaa. Ja näin edelleen.

Homeopaattinen lääkitseminen ei suinkaan yleensä ole näin helppoa, vaan vaatii harjoittajaltaan runsaasti opiskelua ja homeopaattisten repertoreiden (oirekuvauskirjojen, noin karkeasti sanottuna) käytön harjoittelua.

Homeopaatin vastaanotto ei myöskään suju samalla tavoin kuin lääkärin ("jaaha, tulosten mukaan teillä on poskiontelotulehdus, tässä antibiootti, ja sitä sitten 10 päivää"). Aikaa varataan kullekin potilaalle runsaasti kunnon anamneesin eli potilashaastattelun tekemiseen, kysellään kaikkia asiaan mahdollisesti vaikuttavia oireita ja taustoja ja niin edelleen. Näiden kaikkien perusteella sitten valitaan mahdollisimman oikea homeopaattinen lääke. Hoito on siis koko ihmisen huomioivaa ja onnistuessaan yleensä paljon pitkävaikutteisempaa kuin koululääketieteessä. Mutta siis myös vaikeampaa, ja vaatii myös potilaalta sitoutumista omien oireiden tarkkailuun. Toki perusjutut voidaan hoitaa lyhyemmilläkin käynneillä, mutta homeopatiallahan voidaan hoitaa myös paljon pitkäaikaisempia vaivoja, joiden onnistunut hoito vaatii välillä useita seurantakäyntejä, jolloin lääkintää voidaan tarvittaessa muuttaa oireiden mukaan.

Siis tämä kaikki yksinkertaistettuna, tästä voisi helposti kirjoittaa kokonaisen kirjan.

Itse pääsin alunperin homeopatian poluille rakkaan, nyt jo edesmenneen kettuterrierini Nikin ansiosta. Nikillä oli hauenleukasyndrooma, jonka seurauksena sillä oli voimakas alapurenta ja muutenkin suuasiat melko sekaisin ja herkillä tulehdusten suhteen. Olin jo syöttänyt sille kaksi antibioottikuuria suutulehdukseen ja mietin, ettei näitä voi jatkuvasti antaa, kun kirjastossa eräs eläinten homeopatiaa käsittelevä kirja melkein putosi hyllyltä syliini. Valehtelematta. Näinkin välillä käy, ainakin itselleni useinkin homeopatian parissa, samoin kuin intuition lisääntymistä lääkitsemisessä - tutkimattomia ovat homeopatiankin tiet. No kuitenkin, asiaan sen kummemmin perehtymättä löysin Nikille siitä kirjasta sopivan lääkkeen, ja suutulehdukset olivat pitkäksi aikaa historiaa. Ovi oli vasta raollaan, mutta että olin innolla tunkemassa siitä! Seuraavaksi osasin jo antaa Arnicaa Jeri-samojedilleni ennen leikkausta ja sain katsella ihmetystä täynnä olevaa eläinlääkäriä ("miten tämä haava voi olla parantunut näin hyvin näin lyhyessä ajassa?"), ja siitä se sitten lähti. Muutaman vuoden päästä opiskelin eläinnaturopatiakurssilla jo enemmän eläinhomeopatiaa, ja harvat ovat ne kerrat, jolloin olen tarvinnut eläinlääkärin apua eläinteni muutenkin harvalukuisissa vaivoissa. Ihmishomeopatiakurssiakin ehdin käydä pari vuotta ennen tänne muuttoa (senkin vain siksi, ettei eläinhomeopatiasta ollut kursseja tarjolla), ja tänä talvena oli tarkoitus mennä Suomessa järjestetylle eläinhomeopatiakurssille, mutta toisin kävi, kun olemme edelleen juuttuneina tänne mutalandiaan.

 

Mummoilua%20054.jpg

 

Maistuis varmaan mullekin...

 

Joka tapauksessa kaikki alkaa A:sta, niin homeopatiassakin, ainakin, jos minulta kysytään. Nimittäin Arnicasta. Arnica montana eli Etelänarnikki on kasvi, jota fytoterapiassa (kasvilääkinnässä, opittepas senkin nyt tässä samalla ;) ) käytetään kudosvaurioiden korjaamiseen, ja se on varmasti yksi hyödyllisimmistä homeopaattisista valmisteista. Sitä pitäisi olla ihan jokaisen taskussa aina ja kaikkialla. Ja mihin sitä sitten käytetään? Ensiksikin, ihan niin kuin aineellisenakin, kudosvaurioiden korjaamiseen ja jopa ennalta ehkäisemiseen. Siis aina kun tömähtää, katkeaa, verta vuotaa, on ylirasitusta, tai vaikka sydänkohtauksen sattuessa, ihan muutaman käyttöalueen mainitakseni.

Arnican pitäisi olla jokaisen perusoikeus, varsinkin eläimen, jota eivät ennakkoluulot rajoita, ja joka ei voi ihmisen lailla käsittää esim. leikkauksen jälkeistä sekavaa tilaa ja kipuilua. Se auttaa jopa ennaltaehkäisemään kudosvaurioita (myös synnytyksessä), toipumaan nopeammin nukutuksesta ja parantaa leikkauksessa syntyneitä kudosvaurioita. Siis nimenomaan pehmytkudosten ollessa kyseessä, luunmurtumiin kannattaa käyttää muitakin valmisteita, mutta niissäkin aina Arnica ensiavuksi.

Olen saanut seurata niin monen eläimen toipumista esim. kastraatio- ja sterilaatioleikkauksista ilman Arnicaa tai sitten myöhemmin sitä käytettäessä, ja ero on uskomaton. Nukutuksesta herääminen tapahtuu nopeammin, eläimet kipuilevat selvästi vähemmän, ja kokonaistoipuminen sujuu paljon nopeammin. Oma Tuusa-kissani steriloitiin aikanaan kymmenen aikoihin aamulla, ja viiden aikaan iltapäivällä se jo leikki kavereidensa kanssa. Niki-terrieriltä leikattiin 11-vuotiaana anaaliadenomat, se steriloitiin samalla ja siltä poistettiin pari hammasta joskus puolenpäivän tienoilla, ja se olisi ollut jo kovasti tulossa mukaan iltalenkille muiden kanssa (en kylläkään ottanut , mutta kuitenkin). Siinä siis vain pari esimerkkiä. Itse (en nyt ole ihan täysiverinen koira, mutta läheltä liippaa) olin reilu kymmenen vuotta sitten rintasyöpäleikkauksessa, jonka jälkeen en tarvinnut kipulääkitystä lainkaan (yhden kyllä olivat antaneet jo siinä vaiheessa, kun olin vielä syyntakeettomassa tilassa heräämössä, mutta ilmankin olisin varmaan pärjännyt). Mutta näin.

 

Mustin%20syntt%C3%A4rit%20012.jpg

 

Juujuu, näillä on menty tähän asti.

 

Vielä kun koittaisi se aika, kun lääkäri sanoisi potilaalle viimeisessä tapaamisessa ennen leikkausta, että katsopas, tässä on tämmöistä Arnicaa, aloita tämän ottaminen jo pari päivää ennen leikkausta ja jatka sitten vielä leikkauksen jälkeen niin kauan kuin tuntuu tarpeelliselta, saadaan sinut kuntoon ennätysajassa! Samoin tietysti eläinpuolella. Olen ehkä naiivi, mutta minusta kaikkien, jotka työskentelevät parantamisalalla, tulisi tähdätä vain ja ainoastaan siihen potilaan paranemiseen ja sen nopeuttamiseen ja helpottamiseen, ei mahdollisimman monien lääkkeiden runsaaseen kaupittelemiseen.

Sitten kun meillä vieläkin pidetään lääkäreitä ainakin puolijumalina eikä uskalleta ainakaan avoimesti kokeilla mitään keinoja, joita he eivät ehkä hyväksy. Monesti tämä on johtanut ja johtaa siihen, että lääkäreillä itsellään on harhaluulo, että heidän määräämänsä uskomattoman kalliit ja uskomattoman vakavia sivuvaikutuksia mahdollisesti aiheuttavat lääkkeet ovat parantaneet potilaan, kun itse asiassa tämä petollinen (omilla aivoillaan ajatteleva) potilas onkin nurkan takana hipsinyt homeopaatin luo, syönyt tämän antamat rohdot niiden lääkärin määräämien sijaan, parantunut - mutta mennyt kiltisti takaisin lääkärin luo tarkistuskierrokselle eikä ole pukahtanutkaan tälle totuudesta. Miksi?! Ketä tämmöinen edes palvelee? Paitsi siis lääkärin egoa ja lääketeollisuutta...

Totta kai on sairauksia, jotka on syytä hoitaa (ainakin myös) ihan antibiooteilla ym., mutta sitten kun tavallisella lääketieteellä ei enää ole edes tarjottavana ihmiselle tai eläimelle muuta kuin niin radikaaleja toimenpiteitä, ettei niihin suostu se kuuluisa erkkikään pyristelemättä, olisi ehkä syytä ottaa selville muitakin vaihtoehtoja.

Itsellänikin on ollut asiakkaana koira, jolle oli toistuvien korvatulehdusten vuoksi suositeltu korvan poistoa. Ihan oikein, poistoa. Onneksi koiran emäntä alkoi tässä vaiheessa etsiä muita vaihtoehtoja, ja homeopatialla ja ruokavalion vaihdolla saatiin korvatulehduskierre katkaistua ja koiralla säilymään kaksi korvaa. Eikä tämä ole ainoa, näitä kuulee usein...

Yhtenä syynä näiden muiden hoitomuotojen karttamiseen on varmasti nimitys "vaihtoehtohoidot". Joskushan näin onkin laita, että potilas hoidetaan kuntoon pelkästään muilla kuin allopaattisilla ("kovilla") lääkkeillä, joskus taas voidaan käyttää molempia rinnan toisiaan täydentämään, ja joskus - niin kuin ainakin omassa ihanneyhteiskunnassani olisi laita - potilas tai sen omistaja saisi valita, kumpaa hoitomuotoa hän haluaa käyttää, ilman että siitä seuraa hoitavan lääkärin kalossinkuvaa persuuksiin.

Itsekin olen klinikalla puolisalaa työntänyt lonkkakuvausnarkoosista heräilevän koirani suuhun Arnicaa ja suihkuttanut sille Rescue remedyä, ihan vain siksi, ettei kyseisen klinikan johtava ell ainakaan katso kovin hyvällä moisia troppeja. Kysyttäessä olisin kyllä tyynesti ilmoittanut, että koira on minun, samoin kuin sille valitsemani hoitomenetelmät. Muuten suutani sitten ei tässä asiassa tahdokaan saada tukkoon millään. Mielelläni olisin kertomassa homeopatian ilosanomaa kaikille kärsiville, mutta toisaalta usein olisi kieltämättä viisainta odottaa ihmisen omaa aloitetta, silloin hoitoon sitoutuminenkin olisi parempaa.

Usein ihmisillä on lisäksi homeopatiasta niin pintapuolinen kuva, ettei suurempaa kiinnostusta kannata odottaakaan. Joku on jopa itse kokeillut "niitä pieniä valkoisia rakeita", yleensä jonkun asiaa tuntemattoman suosituksesta "eivätkä ne mitään auttaneet". No eivät varmaan, kun ei suosittelijallakaan ole ollut kovasti hajua asiasta, eikä aine selvästikään ole ollut oikea juuri sille ihmiselle ja siihen vaivaan. Siksi tarvitaan homeopatian asiantuntijoita, mieluiten vielä hyviä ja päteviä sellaisia, jotka ovat käyneet asianmukaiset koulutukset, ja osaavat valita oikean aineen paljon paremmin perustein kuin asiaan perehtymätön maallikko.

Homeopatiassa on vielä sekin hyvä puoli, että väärilläkään lääkkeillä saadaan harvoin mitään haitallista reaktiota aikaiseksi, ne vaan eivät vaivaan auta. Tämä siis varsinkin alempia potensseja käytettäessä (potenssi tarkoittaa homeopatiassa laimennussuhdetta, ja yleisesti ottaen mitä suurempi tämä laimennussuhde on, sitä tehokkaampi lääkkeen vaikutus on kroonisissa tapauksissa). Ja siis tämäkin on taas ihan vain pintaraapaisu koko asiasta. Mutta siis vaikka lapsi - tai pentu - söisi purkillisen homeopaattisia, varsinkin suht alhaisen laimennussuhteen, lääkkeitä, ei sitä tarvitse viedä pillit vinkuen sairaalaan, mitään vaikutuksia ei yleensä tule - paitsi ehkä siinä tapauksessa, että mässäilijällä on ollut vaiva, johon juuri se aine tehoaa, ja se vaiva häviää siinä samalla.

Tämän ei tosiaankaan ole tarkoitus olla mikään johdatus oikeiden homeopaattisten aineiden valintaan, mutta on toki muutama aine, joiden toivoisin olevan jokaiselle tuttuja ja mukana vähän joka paikassa varmuuden vuoksi.

Näistä ensimmäinen on siis Arnica, jos ei se nyt vielä jollekin tullut selväksi. Sitä voi aina ottaa ensiavuksi kaikenlaisiin kolhuihin ja haavoihin ym.

Toinen on Aconitum, jota voi käyttää aina alkaviin tulehduksiin, pelästyksiin ja vilustumisiin, vain muutamia aiheita mainitakseni. Joskus se riittää ainoanakin hoitamaan jonkun tulehduksen, kuten on usein laita esimerkiksi juuri alkaneessa korvatulehduksessa.

Kolmas varmuuden vuoksi -aine on sitten se Apis, jolla voi hoitaa tai lievittää kaikenlaisia itikoiden ym. pistoja, voipa sitä antaa yhtenä aineena jopa käärmeenpuremassa sekä käyttää erilaisissa allergisissa reaktioissa.

Itselläni on yleensä ulkoillessa taskussani pieni kotelo, josta löytyy näitä kolmea ainetta, ja siitä olen sitten tarpeen vaatiessa antanut lääkettä myös kanssakulkijoille, ihan käpälämäärästä riippumatta.

Homeopatiasta löytyy yleensä apu, tai ainakin lievennystä, mitä moninaisimpiin vaivoihin, mutta yleensä avuksi siis tarvitaan homeopatiaan perehtynyt asiantuntija, homeopaatti.

 

Kylpp%C3%A4ri%20013.jpg

 

Asiallista.

 

Otsikon kysymys on melko lailla retorinen, ja oikeastaan siihen on olemassa vain yksi oikea lyhyt vastaus, joka sekin on kysymys: Miksi ei?