Suomen%20matka%20-13%20037-normal.jpg

Tämäkin Keukenhofista...

Suomen%20matka%20-13%20041-normal.jpg

...ja löytyihän sieltä kolme hevostakin, kun oikein tarkkaan katsoi.

Suomen%20matka%20-13%20043-normal.jpg

Suomen%20matka%20-13%20042-normal.jpg

Vasta porttien sisäpuolella minulle selvisi, että olisihan sinne voinut ottaa koiratkin tassuttelemaan, kuinkas muuten, kun Keski-Euroopassa oltiin. Minä kun olen vielä niin tottunut suomalaisiin tapoihin, että kysyn aina ja joka paikassa täälläkin luvan koirien mukaan ottamiseen. Tulomatkalla käytiin Etretat'n rannassa kalkkikivijyrkänteitä ihailemassa ja poikettiin samalla creperiessä, jossa viime kesänäkin oltiin Lotan ja koirien kanssa. Nyt oli vaan niin märkää, ettei terassilla oikein voinut istua, ja niinpä kysyin sisältä yhdeltä englantia jotenkin puhuvalta, voinko ottaa koirat mukanani sisälle. Nuorimiesparka meni vallan hämmentyneen näköiseksi ja tiedusteli, mitä tarkoitusta varten. ??? Luulimme varmaan molemmat toisiamme ihan vipsahtaneiksi, mutta selitin sitten ranskaksi saman asian, jolloin hän helpottui ja sanoi, että totta kai, totta kai. Samassa hän alkoi nauraa ja selitti, että luuli minun puhuvan ankoista. No, muistuttaahan dog-sana vähän ankkaa, duck, mutta missä ihmeessä hän luuli minun niitä kuljettavan, kun selässäni oli vain suht pieni reppu...Ja miksiköhän olisin välttämättä halunnut niiden sivistyvän ravintolakäynnillä ;) No jaa, tiedä näistä hulluista ulkolaisista...

Joka tapauksessa koirat, siis nämä dogs-eläimet, käyttäytyivät sisällä hienosti ja saivat Katin salaatistaan hylkimiä savustettuja ankan (!) paloja, joten olivat varmasti tyytyväisiä ravintolakäyntiinsä. Kello oli nimittäin kymmenen paikkeilla aamulla, kun odottelimme läheisen ihanuuskaupan aukeamista puoli yhdeltätoista ja ajattelimme siinä välissä vetäistä vatsaamme makoisat crepit. Niiden saamiseen aika ei kuitenkaan ollut oikea, sillä niitä tarjoiltaisiin vasta lounasaikaan, ja niin piti tyytyä salaatteihin. Kuitenkin juuri se ravintola on kunnon turistipaikan tapaan auki koko päivän eikä sulkeudu ranskalaiseen tapaan kahdelta jättäen pahaa-aavistamattomat turistiparat nälkäisiksi iltaseitsemään tai -kahdeksaan, jolloin ko. paikat avautuvat uudestaan. Joskus olen kurkkua myöten täynnä näitä ranskalaisia syömisaikatauluja, olisiko tuollakin nyt joku kokki oikeasti saanut slaagin, jos olisi paistanut meille parit crepit, vaikkei kello ollut vielä kahtatoista?!

Suomen%20matka%20-13%20047-normal.jpg

Tähän väliin rauhoittava kukkakuva :)

Olihan se Keukenhof hieno paikka, mutta rehellisesti sanottuna minuun teki kyllä suuremman vaikutuksen se tulppaanipeltojen meri moottoriteiden varsilla. Siellä oli jos jonkinvärisiä tulppaaneita lumoavina rivistöinä, joita olisi voinut ihailla koko päivän - ja taaskaan ei tietenkään voinut pysähtyä ja ikuistaa edes yhtä näkymää...

Tulipa taas kerran todettua, että koiraihmiset ovat sentään eri maata, oli missä päin maailmaa tahansa. Tiedättekö muuten, kuinka vaikeaa on löytää netistä hollantilainen eläinlääkäri? En tiennyt minäkään, mutta pahuksen vaikeaa se on. Meidän oli tarkoitus jo mennessä käydä Keukenhofissa, ja olin lukuisten soittojen ja lähes taikatemppujen avulla onnistunut löytämään meille läheisestä Lissestä eläinlääkärin ekinokokkoositodistusta varten. Sirpa sitten ei halunnutkaan Keukenhofiin vaan Giethoorniin, ja niin aloitin uuden eläinlääkärin etsimisen sieltä suunnalta. Soittelin eläinkauppoihin ja kenneleihin, mutta voitteko kuvitella - kenelläkään ei ollut antaa eläinlääkärin numeroa?! Kukaan ei myöskään ehdottanut hakevansa sellaisen puhelinluettelosta - ja kuitenkin hollantilaiset ovat yleensä maailman avuliainta väkeä. Lopulta onnistuin tonkimaan netistä jonkun Giethoornia lähellä sijaitsevan hevosklinikan numeron, ja he suostuivat sopimaan vastaanottoajan koirilleni. Ehdimme kuitenkin Giethoorniinkin niin myöhään illalla, että veneily piti jättää seuraavaan päivään, ja silloin olisi tullut kiire ehtiä sovittuun aikaan kyseiselle klinikalle. Niinpä sitten otin aamulenkille lähtiessämme kynän ja lehtiön taskuun, ja pyydystimme ensimmäisen näkemämme koiranulkoiluttajan ja kysyin häneltä, josko häneltä sattuisi löytymään eläinlääkärin numero. Kyseessä oli charmantti viiksekäs herra pienen koiransa kanssa, ja kyllähän hänellä numero oli, mutta voi kun nyt ei ollut kännykkää mukana...Mutta jos seuraisimme häntä hänen kotiinsa, hän antaisi numeron. Niinpä marssimme, koirat ja minä (Sirpa jäi odottelemaan ja hukkasimme hänetkin täydellisesti kaiken sen sokkeloisen marssin jälkeen ja löysimme vasta yhden hollantilaisen kissan ja yhden avuliaan miehen avustuksella uudestaan) miehen ja koiran perässä suht lyhyen, mutta ah niin sokkeloisen matkan hänen kotiovelleen. Sieltä ilmestyi yhtä mukava vaimo, joka välttämättä halusi ottaa kakkapussinkin kädestäni, mies soitti eläinlääkärille ja sopi ajan, ja me marssimme kiitellen ja onnellisina (ainakin siihen asti, että tajusin hukanneeni Sirpan...) tiehemme.

Veneiltyämme, shoppailtuamme ja syötyämme pannukakkuja aamiaiseksi ajoimme sitten naapurikaupunkiin ja eläinklinikalle, missä henkilökunta puhui hyvää englantia, palvelu oli hyvää ja taksat tosi halpoja. Suosittelen muillekin - maksettuani kahden koiran matolääkkeen antamisen katselusta ja passimerkinnän kirjoittamisesta Ranskassa kaikkea kahden- ja kuudenkympin väliltä jouduin tuolla pulittamaan 16,10 €! Lisäksi saimme neuvoja ruokapaikan löytämisessä, enkä ole varmaan ikinä syönyt yhtä hyvää kiinalaista missään.

Suomen%20matka%20-13%20050-normal.jpg

Koirat eivät tällä kertaa saaneet edes ripulia tai oksennustautia matolääkkeestä, mutta se ei kyllä ollut muiden kuin emäntänsä kepulikonstien ansiota. Vuorasin nimittäin niiden suoliston tällä kertaa vielä maidolla (ainoa todellinen hyöty maidon juottamisesta aikuiselle eläimelle tai ihmiselle, ja nyt tietysti joku maitofirman kätyri tulee ja ampuu minut) tavanomaisten homeopaattisten aineiden ja ruuan lisäksi. Lääke ei siten tietysti juurikaan imeytynyt, mutta eipä noilla takuuvarmasti ekinokokkoosiakaan ole, ja joka tapauksessa saivat juuri ennen homeopaattisen matokuurin, kuten talon muutkin nelijalkaiset - mutta ei sitten tarvinnut ripuloidakaan. Ja arvatkaapa, kysyikö kukaan Suomen puolella nytkään mitään yhtään mistään koirista... Minulta saa kyllä tarvitessaan vinkkejä hollantilaisista eläinklinikoista, olen nyt jo tilannut ja peruuttanutkin sen verran aikoja niistä, että kokemusta on ;)

Ikinä en enää vuokraa asuntoautoa ainakaan täältä, jestas että voi olla yksi autonvuokraus tehty vaikeaksi! Auto vuokrattiin firman kautta, mutta haettiin sen omistajalta, ja tämä firma (jonka edustajia en siis koskaan edes nähnyt) halusi paitsi kopion ajokortista,myös kopion autovakuutuksen bonuksista sekä lisäksi 2000 €:n shekin (aivan oikein, siinä on kolme nollaa) varmistuakseen, että tuon auton takaisinkin. Teki mieli sanoa, että jos olen ajanut Suomen ilmastossa reilusti yli kolmekymmentä vuotta ja minulla on täydet bonukset, vastaan varmasti kymmentä täkäläistä umpihullua kuskia, ja sitä paitsi olen suomalainen ja sikälikin jo rehellinen, niin että varmasti saatte autonne takaisin ilman mitään shekkejäkin. No joo, joskus vaan inhottaa koko tämä suuren maailman systeemi, eikä missään muuallakaan maailmassa tarvita kuin Visa ja ajokortti, ja voit ajaa autolla vaikka maailman tappiin...

Autossa sinänsä ei ollut muuta vikaa kuin että se oli turhan pieni ja lisäksi niin ranskalaisen epäkäytännöllinen, että siinä oli lähes kuutio hyödytöntä tilaa, jonka olisi voinut käyttää tavaratilaksi. Vuokraaja oli tosi ystävällinen mies, jolle en koskaan hennonnut kertoa, että poistin heti ensimmäiseksi autosta salaattilingon ym. tarpeellista ruokailuvälineistöä, eivätkä ne näin ollen koskaan päässeet käymään Suomessa. Koiriakaan ei tietenkään olisi saanut vuokra-autoon ottaa, mutta se siivottiin kyllä niin perusteellisesti, ettei yhtäkään karvaa taatusti jäänyt mihinkään. Vein vielä vuokraajalle rasian Fazerin sinisiä, niin että hän oli aivan liikuttunut :)

Auton pakkaus on aina taitolaji, mutta tällä kertaa voin kyllä sanoa ylittäneeni itseni. Tuossa ei, kuten sanottu, ollut läheskään tarpeeksi kaappitilaa, ja muistelin kaihoisana omaa Reissariani, joka on edelleen myymättä Suomessa ja jossa sitä kyllä riitti. Autoon piti tunkea lukuisat omat tuliaiskassini viinipulloineen ym. sekä lisäksi valtaisat määrät Sirpan hankkimia viini- ja shampanjapulloja hänen 70-vuotispäiviään varten, ja katsellessani noita kasoja täällä sisällä ja toisaalta autoa tuolla pihalla, plus tietysti kaikkea muuta ihan välttämätötä matkavarustekasaa, aloin tuntea itseni aika voimattomaksi. Lopputulos yllätti itsenikin - autossa sisällä oli vain pari kassia, joita sitten siirreltiin yöksi levitettävän sänkyni tieltä (ja se sänky, voi taivas - jos jossain autossa näen jotain yhtä epäkäytännöllistä, juoksen kovaa toiseen suuntaan!). Muut kassit, nyssäkät ja laatikot oli kaikki saatu tungetuksi vähäisiin kaappeihin ja ison sängyn alle. Olin kyllä hyvin kiitollinen, ettei kenenkään tullimiehen päähän tullut katsoa lähemmin autoamme - eivät ne ikinä olisi uskoneet, että se viini- ja shampanjamäärä todellakin tuli muuhun käyttöön kuin oman putiikin perustamiseen...

Ja voi sitä rauhaa, kun yövyimme, koirat ja minä, pitkästä aikaa suomalaisen metsätien kupeessa, semmoista ei täältä löydy varmaan millään rahalla! Alkaa kieltämättä muutenkin olla tunne, ettei tänne kyllä loppuiäksemme jäädä, sieluni on vaan liian suomalainen ja rauhaa rakastava, vaikka talvi siellä välillä sitä koetteleekin.

Täällä oli lähes koko ajan, kun Suomessa jo silloin oli lämmintä, ollut pilvistä ja suht viileätä, eikä täällä vieläkään hellelukemiin päästä (tai jouduta, jos minulta kysytään...). Kati-parka oli välillä aivan jäässä, vaikka lahjoitin hänen huoneeseensa talon ainoan toimivan lämpöpatterin, ja laitoin joka aamu kaminaan tulen. Meille nämä lämpötilat kyllä sopivat, mutta kai ne toiveistani huolimatta täälläkin pian kohoavat.

Ai niin, toinenkin vaaratilanne matkalla oli sen Giethoornin jälkeen. Ruotsin Grännassa Brahehusin levähdyspaikalla koirat kävelivät melkein yhden kyyn ylitse...Muulloin, ja varsinkin Suomessa hyvin toimiva sisäinen käärmetutkani ei ollut lainkaan päällä (levähdyspaikalla kulkee sentään jatkuvasti ihmisiä ja autoja, niin ettei siellä ensimmäiseksi ajattele näkevänsä käärmeitä), mutta onneksi joku taas piti meistä huolta eikä keskenkasvuinen, taatusti myrkkyä täynnä oleva käärme ollut oikeassa asennossa voidakseen iskeä. Saatuani koirat pois käärmeen ulottuvilta yritin kopistella kepillä maata saadakseni käärmeen siirtymään pois kävelytieltä, jossa kuitenkin kulkee runsaasti lapsia ja koiriakin, mutta se vain sihisi eikä osoittanut aikomustakaan lähteä. Siinä vaiheessa sen huomasivat jo muutkin, joten tuskin se ketään enää yllättämään pääsi. HUH.