Pyydämme nöyrästi lukijoilta anteeksi päivityskatkosta. Viime päivinä on ollut niin paljon hoidettavia asioita, ettei kirjoittamiseen ole ollut juuri aikaa, tai edes inspiraatiota. Perjantaina vilkaistessani pikaisesti kaupassa blogiosastoa, näin hämmästyksekseni, että kävijöiden määrä oli ollut suorastaan valtava, ja olin entistä katuvampi (ja nöyrempi, kiitos kaikille kiinnostuneille :) ), etten silloinkaan ehtinyt kuin pikaisesti vastata johonkin kommenttiin. Kiitos niistäkin, ja pahoitteluni, etten nykyisellään voi juuri yhtään kommentoida lukemiani blogeja, siellä kaupassa kun on ihan liikaa taustahälyä ja muuta häiritsevää, etten aina pysty kunnolla edes keskittymään lempiblogieni lukemiseen, saati sitten kommentoimiseen. Ainoa keino tämänkin päivittämiseen nykyisin on kirjoittaa se kotona wordilla ja sitten kopioida se kaupassa blogiin ja yrittää siinä sivussa ladata sinne myös muutama kuva muualta koneesta. Mutta, we’ll be back :)


Vallen traktoriepisodin jälkeen olen elänyt liki hysteerisessä tilassa. Vähän väliä tähyilen laitumelle ja yritän nähdä, että se edelleen on aitojen oikealla puolella (siis minun kannaltani oikealla, se itse voisi olla asiasta eri mieltä). Toistaiseksi se on siellä pysynytkin, eikä sitä traktorikuski-idioottiakaan ole näkynyt. Tajusin juuri yhtenä päivänä, että sehän on varmaan sama tyyppi, joka on kaatanut/kaadattanut ne puut siitä pellon reunasta välittämättä vähääkään, että ne tukkivat metsän puolella olevan polun. Edelleen.

 

Rio%207%20v%20011.jpg

 


Muutenkin stressaavia asioita on viime aikoina tapahtunut turhan tiuhaan. Maanantaina ajoimme kauppaan, tarkistin sähköpostit siellä, ja kun piti lähteä siitä parkkipaikalta, auto kieltäytyi hyväksymästä yhtään vaihdetta käydessään. Koneen ollessa sammuneena ne menivät kaikki päälle, mutta muuten vaihdetankoa ei saanut mihinkään, ja jos yritin ovelasti startata ykkönen silmässä (ja kytkin pohjassa tietysti), koko auto loikkasi kuin mielenvikainen kenguru. Kytkin ei kuitenkaan ole yhtään luistanut eikä osoittanut sitä ennen mitään oireita, että olin enemmän kuin ymmälläni. Soitin sitten Julielle ja Karlille, ja he aikanaan tulivat ihmettelemään asiaa kanssani. Siis Karlhan on Englannin aikoinaan kunnostanut klassikkoautoja ja ilmeisesti ansainnut niillä elantonsakin, niin että hän ymmärtää autoista keskimääräistä enemmän, ja kun hän oli aikansa räpelöinyt jotain konepellin alla, vaihteet pysyivät päällä ja autolla voi taas ajaa. Jotain vikaa oli kuulemma ollut itse siinä kytkinpolkimessa, eikä sen nyt enää pitäisi käyttäytyä huonosti. He seurasivat meitä kuitenkin kotiin varmuuden vuoksi, mutta hyvin päästiin. Sen verran sätkynä kuitenkin olin, etten tajunnut edes pyytää Karlia näyttämään minulle, miten sen voi korjata, jos sama vika vielä iskee – yhtään kun en välitä olla sormi suussa tienlaidalla ja soitella ympäri maailmaa, jos itsekin osaan jotain tehdä.


Yhtenä aamuna oltiin Rostrenenissä asioilla ja samalla lenkillä kanavan varrella, kun vastaan tuli toista puolta hevonen, jonka ratsastaja halusi laukata juuri vähän ennen meitä, ja siitäkös koirat riemastuivat. Itse en edes ollut ehtinyt kuin juuri tajuta, että se puiden alla lähestyvä tumma korkea hahmo olikin ratsukko, ja ennen kuin sain koiriani mitenkään järjestykseen, se kaahasi kovalla kopinalla vastaan sitä toista puolta. Olin ottanut vapaana kulkevan Rionkin pannasta otteen, ettei se olisi säikyttänyt hevosta, mutta nuo blondithan nostivat kovan äläkän, ja siinä tuheroidessani onnistuin jotenkin irrottamaan Rondon hihnan pannasta ja olin saada sydänpysäyksen sen sännätessä sen hevosen perään. Siis juu, hevonen onneksi meni sitä kanavan toista puolta, ja vettä on siinä välissä monen metrin leveydeltä, mutta kun ei tuosta kuumakallesta aina tiedä, miten pitkään se olisi sitä jahtaamistaan jatkanut. Se kuitenkin totteli tänne-käskyä yllättävänkin nopeasti, ja sain sen vapisevin sormin taas kiinni hihnaan, mutta huh – sieluni silmin olin jo nähnyt sen kiitävän seuraavalle tielle asti…


Seuraava kauhistus sattui lauantaina, kun Rio käyttäytyi aivan oudosti. Ensin luulin sen kuulleen jotain ukkosen tapaista ääntä ja pelästyneen sitä, mutta tarkemman tutkimisen jälkeen tajusin sen vatsaan sattuvan oikein kunnolla. Sillä ja Rondolla oli edellispäivänä ollut lievää ripulia, johtuen ilmeisesti melko vahvan näköisestä naudanlihasta, jota olin ostanut kissoille, ja josta koiratkin saivat osansa. Sen piti kuitenkin jo olla ohi, mutta sitten Rio oksensi (mikä on sille harvinaista) ja istui ja makasi tuskaisen näköisenä. Kuumettakin sillä ilmeisesti oli (kirsu jääkylmä ja korvat kuumat, ainakin omillani tuo on aina ollut selvä merkki kuumeesta, vaikken mitata ehtinytkään). Laitoin koko homeopaattisen tietämykseni asialle, eikä kestänyt kauaa, ennen kuin Rio oli taas ihan pirteä. Silloinkin, kun sillä on ollut vatsa sekaisin, se on kuitenkin ollut pirteä ja kivuton, että sillä tuo säikytti ihan kunnolla. Mikä äkillinen tulehdus mahtoi suolistoon iskeä, pääasia, että meni, eikä myöhemminkään ole mitään oireita näkynyt :)

 

Kirjat%20003.jpg

 

Siitä peitosta jäi vajaa vyyhti lankaa, ja virkkasin siitä kissoille niin ison neliön kuin langassa riitti.

 

Kirjat%20002.jpg

Mustille ainakin kelpaa...

 

Kirjat%20005.jpg

 

...joskus jopa peitoksi, vaikkei se niitä yleensä harrasta.


Muutama sateinen ja kurainen päiväkin taas saatiin tässä välissä, mutta onneksi koirien tassu- ja jalkakarvat oli juuri aikaisemmin trimmattu lyhyemmiksi. Voisiko joku selittää, miksi ne tassunpohjan karvat (ne, jotka keräävät eniten sitä kuraa) kasvavat ainakin puolta nopeammin kuin muualla olevat? Ihan sama, vaikka olisi juuri viikko sitten leikannut ne niin lyhyeksi kuin saksilla uskaltaa, kohta niitä taas pursuaa sieltä väleistä tukoittain… Kaiken lisäksi nuo blonditkin, jotka ovat aikaisemmin seisseet koko toimituksen ajan kuin patsaat, ovat nyt ottaneet Riosta mallia ja nykivät niitä takakäpäliään pois käsistäni tyyliin ”ai ai, kutittaa!”. Tosi vitsikästä…

 

Kirjat%20007.jpg

 


Tuo kirja, Frank McCourtin ”Angela’s ashes”, on yksi niistä, joita viimeksi hankin täkäläiseltä kirpparilta, ja samalla yksi mieleenpainuvimmista kirjoista, joita olen pitkään aikaan lukenut. Se kertoo yhden ihmisen irlantilaisesta lapsuudesta, joka oli kaikkea muuta kuin helppo tai turvattu, mutta silti kirjassa on viljalti huumoriakin. Se särkee sydämen tasaisin väliajoin ja saa itkemään (no juu, meikäläisellähän siihen ei paljon tarvita, mutta kuitenkin), mutta on kaikesta huolimatta positiivinen lukukokemus. Suomeksi sen nimi näkyy olevan ”Seitsemännen portaan enkeli”. Suosittelen. Siihen on olemassa jatko-osiakin, ja toivon todella vielä joskus saavani lukea ne joko suomeksi tai englanniksi.

 

Kirjat%20009.jpg

 

Välipiristykseksi luin taas kerran tuon Peter Maylen kirjan. Pidän kaikista kirjoistaan, mutta tuo on ainoa, jonka omistan, ja joka kerran se naurattaa yhtä lailla :)


Nyt seuraa kysymys fb-tyyliin collie-ihmisille: lähteekö teidän koiriltanne parastaikaa karva, vai ovatko omani poikkeuksia? Siis kun noilta blondeilta irtoaa nyt kovastikin karvaa, ja haluaisin kovasti tietää, lähteekö sitä muiltakin (asuinmaa kun ei tunnu kovasti karvanlähdön aikaa määräävän, vaan kaikilta tuntuu irtoavan turkki suunnilleen samoihin aikoihin, vähän niin kuin mehiläiset suunnilleen kaikkialla tuntuvat parveilevan juuri samoina päivinä…perhosen siiven isku maapallon toisella puolella jne…).
Ei siinä muuten mitään, mutta jos tuo ei ole normaalia karvanlähtöä, niin sitten se johtuu edelleen kapista, josta en todellakaan tiedä, onko se meillä jo ohi vai ei. Joka tapauksessa saavat vielä ainakin yhdet Advantixit, mutta kun. Riohan ei raavi juuri yhtään, eikä ole koko aikanakaan paljoa sitä harrastanut. Rinti on raapinut jonkun verran, ja Rondo taas melko paljon. Nyt oli Rondolle ilmestynyt päälaelle ihan yhtäkkiä rupia, joita nyt sitten lääkitsen ihmevoiteellani, ettei se enää niitä repisi rikki, ja Rintillä on etujalassa pieni kalju kohta, jota kohtelemma (pieniä toiveikkaita Lappi-vaikutteita…) samoin (plus että lisään siihen muutaman tipan laventeliöljyä nuolemisen estämiseksi). Muuten niistä ei kumpikaan tunnu kuitenkaan erityisemmin enää kutisevan, että ota tuosta sitten selvää. Voihan kapi!


Yhtenä päivänä (siis keskellä päivää, mutta täällä kyllä villieläimet liikkuvat muutenniin ((tuokin oli alun perin kirjoitusvirhe, mutta voihan sen hauskemminkin sanoa)) – ehkä olen juu losing the rest of my marbles, anteeksi tämä kielisekamelska, täällä tämä on jokapäiväistä, yrittäkää ymmärtää) mihin aikaan sattuu, vaikka hämärääkin olisi tarjolla) pihamme läpi meni taas kettu. Siitä en kyllä osaa sanoa, oliko sillä alkava kapi vai ei, sillä Suomen kettujen tapaisia silmiä hivelevän kauniita punaturkkeja täällä on turha odottaakaan näkevänsä, kaikki ne näyttävät täällä jotenkin puutteellisilta turkkinsa osalta ja ovat aika lailla tummempiakin. Ja kaikille tämän kappaleen ensimmäisen lauseen kunniakkaasti läpikahlanneille on luvassa runsaasti papukaijamerkkejä ;)

 

Rio%207%20v%20049.jpg

 


Talonkatsojiakin kävi taas, toistenkin piti tulla, mutta olivat peruneet. Ja me kun ei tarvittaisi kuin yhdet, jotka ihan tosimielellä olisivat liikkeellä…
Vipellystä viikkoon :)