Vanha sota...ei kun polvivamma on vaivannut viime aikoina, siis se, mikä tuli reilu viikko sitten yhteenotossa pyörän kanssa. Ihmettelin, kun se oli vaan jatkuvasti arka ja sattui ihan sikana aina kun putsasin kissanvessoja polvillani. Riokin nuuski sitä jatkuvasti vaatteiden läpi, mutta ajattelin kivun johtuvan vaan mustelmista. No joo, ehkä pitäisi joskus hoitaa itseäänkin...Silloin pyöräepisodin jälkeen putsasin sen ja laitoin ison laastarin päälle ja otin vähän Arnicaa, ja se siitä. Nyt viikolla aloin yhtenä iltana itsekin epäillä, että ehkä sitä olisi syytä välillä katsoa. Laastari oli tietysti tarttunut haavaan kiinni, ja kun sain sen liotettua irti, oli alla melkein paranematon haava, joka oli osaksi tulehtunut. Seuraava yö meni sitten sen kanssa melskatessa. Ensin laitoin siihen vanhasta revenneestä (kiitos petaushullun kuopuskoirani) lakanasta siteen, joka ei tietenkään pysynyt paikoillaan polvessa. Seuraavaksi laitoin lisävahvikkeeksi koirien pintelin, joka tarttuu itseensä, niin ettei muuta sitomista enää tarvita. Sehän oli vallan hullu temppu löysänäkin sidoksena - jalkaparka meinasi lähteä lentoon, kun ei kestä mitään ympärillään, on sen verran suonikohjuja ja muuta hauskaa ;) Lopulta löysin ensiapupakkauksesta haavatyynyn ja sideharsoteippiä, ja sain sen vihdoin pysymään polvessa ja jalankin joskus aamuyöstä rauhoittumaan sen verran, että taisin muutaman tunnin nukkuakin. Voi räähkä. Nyt olen sitten vaihdellut sidettä vähän useammin, siirtynyt jopa taas laastariin, ja ottanut pariakin homeopaattista troppia, ja haava on alkanut tosissaan parantua.

Eilen kilahdin kunnolla, kun taas vammauduin - yksi hullu chihu puri kaupassa! Olin jo valmiiksi turhautunut, kun olin ajanut Skanssiin asti huomatakseni vain, ettei sielläkään enää ole Erätukkua, ja poikkesin sitten erääseen eläintarvikeliikkeeseen ostamaan kissanruokaa. Kassatiskin takaa tuli iloinen 4-kuinen chihun pentu tervehtimään, ja kun siinä vaihdoimme kuulumisia, siihen ampaisi aikuinen chihu ja sen kummemmitta esittelyittä puri sormeeni niin että veri vaan lensi. Olin ensin niin äimänä, etten älynnyt edes napata mokomaa niskasta tai jotain, mikä sille olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Myyjä kyllä tajusi, että se nyt nappasi, mutta piti sitä vain huvittavana, enkä viitsinyt sen kummemmin esitellä sitten sormeani, että haloo... Siis voi hyvät sylvit ja haisunäädät! Mitä hemmettiä tommonen hemmoteltu riiviö tekee kaupassa puremassa asiakkaita?! Kaiken lisäksi siis koirien hihnat (hihnoissa ne kyllä olivat) yltivät kevyesti sieltä tiskin takaa pois... Mitäs minun sormistani, ovathan ne jo aikansa heiluneet käden jatkeena, mutta entäs, kun sinne menee joku lapsi ja ihastelee sitä suloista pentua (joka sillä kasvatuksella on varmasti pian samanlainen kuin kaverinsakin)... Siis joku älykkyystesti olisi kyllä tarpeen chihun ostajille, ne eivät oikeasti ole mitään leluja!

Jotain mukavaakin sentään on tapahtunut ( tai no ainahan suurin osa asioista on mukavia, mutta joskus vaan noita hulluja kasaantuu...). Käytiin torstaina Köyliössä moikkaamassa entistä naapuria, jolta viime keväänä oli jäänyt jalka puun alle metsätöissä, ja sitä oli leikelty vaikka kuinka, mutta ei vaan ollut parantunut vielä viime syksyyn mennessä. Silloin jo lähetin troppeja, jotka paransivat jalassa sitkeästi muhivan haavan, ja nyt viime tarkastuksessa oli jalka vihdoin todettu terveeksi myös murtuman osalta (siihen lähetin toista troppia). Haa! Lääkäri oli vaan koko ajan harventanut käyntivälejä, kun ei paranemista ruvennut tapahtumaan, mutta siinä se hoito sitten olikin ollut...

Samalla reissulla käytiin Nakkilassa Marjua tervehtimässä, ja illalla ajeltiin taas väsyneinä mutta onnellisina kotiin.

Tästä kuvasta on aika vaikea havaita pääkohdetta, kun on niin paljon punaista - punatulkku siellä kurkistaa lintulaudan takaa.

Sireenin silmuja

Tino alkoi yskiä turhan paljon, selvää sydänyskää, ja sitäkin olen tropannut joka lailla, ja nyt se on lähes rauhoittunut. Meillä on kyllä ensi viikolla  aika lääkärille, jos saataisiin jotain toista sydänlääkettä kuin tuota, jota en kyllä syöttänytkään kuin vähän aikaa viime syksynä ja nyt, mutta kasvilääkkeillä ja homeopatialla sen nytkin sain taas hyväksi. Mutta onpahan sitten jotain muutakin, mitä koettaa, jos tulee ongelmia, ja haluan, että joku asiantuntija kuuntelee välillä sen sydämen.

Pari päivää on tullut vettä, enimmäkseen tihkuttamalla, mutta laitumen sekin saa ihanasti kuraiseksi, ja meidän piehtarointimaisteri Blakkuria saa aina aamuisin harjata oikein olan takaa, että saa kaikki yön aikana kuivahtaneet kurat pois turkista. Parin tunnin päästä laitumelle menon jälkeen se on taas ihan samassa kunnossa, yltä päältä savihiirakkona...

Katselin edelliskertaisista kuvista, että kylläpäs sama hepo näyttää vieläkin laihalta. Sehän rupesi nirsoilemaan kevättalvella heinien kanssa, vaikka muille kelpasivat ihan hyvin, ja söi vain sen verran, että hengissä pysyi - välillä tuntui että vaan rehulla. Jokin aika sitten saatiin toisenlaista heinää, jota sitten olen tunkenut Blakkuriinkiin ihan reilusti, mutta turhan hoikka tuo on vieläkin, vaikka koko ajan sentään komistuu :)