Ja tässä bretagnelainen kissa, joka ei suostunut eilen tulemaan esille - ainoa, josta saatiin kuva, muut lymysivät kuka minnekin, kumma kyllä, ohi kulkiessamme :)

Ja tässä yksi esimerkki ranskalaisista ikkunalaudoista samaisesta Servonin kylästä kuin kissa ja aasi.

Viimeksi  taidettiin jäädä Belgiaan, mutta siellä viivyimme vain yhden yön ja suorimme tiehemme heti aamusta kohti Ranskaa.

Ranska, niin...Siellä nähtiin ja koettiin niin paljon, että kaikki on vieläkin yhtenä iloisena sekamelskana mielessäni.

Ajettiin Normandiasta Bretagneen, sieltä kumpuilevien maastojen läpi Limousiniin ja sieltä Etelä-Ranskaan Pyreneille. Joka paikassa olisi tehnyt mieli pysäyttää auto ja napsia kymmeniä kuvia, niin upeita maisemia oli silmän kantamattomiin.

Pohjois- Ranskassa jopa koirat olivat kohteliaita. Ne haukkuivat pihoillaan, vapaina, ja pysyivät siellä kulkiessamme ohi. Vasta poistuttuamme kauemmas ne saattoivat haistella jälkiämme, minkä jälkeen palasivat taas pihoilleen. Joka paikassa valtaosa koirista kulki vapaana isäntiensä kanssa, jopa kaupungeissa, astumatta vahingossakaan ajotielle tai lähtemättä muutamaa metriä kauemmas isännästään.

Kohteliaita olivat myös ihmiset, varsinkin pienissä kylissä myös asuntoautoilijoille. Mieleen jäi varsinkin Neufchateaun kylä Normandiassa. Sinne päädyimme vahingossa (jos sellaisia nyt onkaan...) ajettuani taas liikenneympyrästä ulos väärää erkanemiskaistaa (en ihan vähään aikaan välitä kuulla koko sanaakaan), ja päädyimme aina vaan pienemmille maalaisteille. Isännät ja emännät vilkuttelivat pelloilta ja laitumilta ilmestyessämme näkyviin möhköfantteinemme, joka hädin tuskin mahtui teille, ja jatkoimme matkaa, kunnes tupsahdimme pienen kylän kaduille. Jollain torin tapaisella oli juuri sen verran tilaa autojen välissä, että ahdoin Reissarin siihen (ohikulkeva mies vielä siirsi avuliaasti metallisen häkkyrän kauemmas, että olisimme mahtuneet paremmin) ja menin ostoksille kyläkauppoihin. Myyjät yrittivät parhaansa mukaan ymmärtää vajavaista ranskaani, ja olin varsin tyytyväinen kielitaitooni, kunnes yritin ostaa crepejä paikallisesta myymälästä. Olin mielestäni varsin sujuvasti selittänyt, millaista täytettä crepeihini haluan, mutta autossa sain todeta niissä olevan kuitenkin kinkkua...No, saivatpahan koirat edes maistiaiset, mutta loput päätyivät poistoihin... Sama muuten tapahtui yhdessä pizzakioskissa, taisi olla Yvestot'ssa. Nuori henkilökunta oli ylen ystävällistä, puhuimme ainakin kahta kieltä sekaisin - ja silti pizzassani oli kinkkua...

Rakastuin myös palavasti normandialaiseen metsään. Yhdessä sellaisessa olimme päivälenkillä suurten lehtipuiden katveessa. Maasto oli helppokulkuista, koska aluskasvillisuutta ei juuri ollut, ja näkyvyys oli hyvä tosi pitkälle. Ja se tuoksu! Ranskassa ajaessamme kattoluukuista tupsahteli jos jonkinlaisia maanläheisiä  tuoksuja, joihin usein sekoittui savun hajua.

Tuoksuista puheen ollen, niitä oli kaupoissakin, ja melko vahvoja sellaisia. Ensimmäiseen supermarketin aulaan mennessäni melkein pysähdyin ja mietin, oliko sinne joku kuollut, vai vuosiko jossain vessa. Kun muut näyttivät aivan tyyniltä ja jatkoivat matkaansa, ajattelin, että se varmaan kuuluu asiaan, ja samankaltainen tuoksu oli vastassa lähes joka supermarketissa, ja siihen tottui nopeasti. Tuotteita myydään siellä varsin paljon enemmän pakkaamattomina kuin meillä, ja useimmat ovat melko aromikkaita, mikä varmaan selittää voimakkaat tuoksahdukset - nyt melkein kaipaan niitä täkäläisissä yltiöhygieenisissä kaupoissa ;)

Öitä vietimme niin Seinen rannalla parkkipaikalla kuin leirintäalueilla. Yöpyessämme Bretagnessa lähellä Mont Saint-Michelin kylää juuri siellä Servonissa, oli valtaisa ukkosmyrsky, ja kattoluukut oli pakko sulkea. Toivoin vain, että niin aasit, kissat kuin muutkin eläimet oli saatu katon alle ennen sitä.

Bretagnesta lähdettyämme sää pysyi enimmäkseen aurinkoisena, niin että oli t-paita -keli, mutta ei liian kuuma.

Pikkuteitä olisi ollut mukavampi ajaa vaikka koko ajan, mutta kun halusin ehtiä nähdä Pyreneetkin, aika ei yksinkertaisesti antanut myöten, ja niin posottelimme pitkin moottoriteitä ja tietullilta toiselle. Ensimmäisestä selvisin varsin helposti, otin vaan lipun ensimmäiseltä asemalta niin kuin muutkin, ja aikamme ajettuamme tulimme seuraavalle, jossa oli ihan oikea ihminen ottamassa maksun. Ehdin jo onnitella itseäni, mutta liian aikaisin... Käytäntö näissä tietulleissa oli varsin kirjavaa. Välillä piti heti pulittaa maksu, minkä jälkeen sai posotella rauhassa jonkin matkaa, toisista taas otettiin ensin lippu ja yritettiin seuraavalla tullilla saada se jollain ilveen konstilla maksettua taas toiseen automaattiin. Välillä kelpasi pankkikortti, välillä vain luotollinen Visa, ja välillä vain käteinen. Kaiken lisäksi automaattien rahastuskorkeudet oli suunniteltu sopiviksi joko rekoille tai henkilöautoille - kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi pakettiautoilijaparkoja, jotka saivat roikkua ikkunoistaan jos jonkinlaisissa vänkyröissä yltääkseen johonkin luukulle. Kaiken lisäksi selkäni ei kestänyt mitään ylimääräistä venytysurheilua, ja niinpä jäivät palautusrahat seuraavalle onnekkaalle, niihin en kerta kaikkiaan yltänyt. Jos ajatte joskus Ranskassa ja näette sanan Peage, on syytä siirtyä pois seuraavasta liittymästä, mikäli se vielä onnistuu, tai vyöttää kupeensa taistoon erilaisten rahastusautomaattien kanssa.

Toinen epäkohta Ranskassa ovat vessat. Niitä on kyllä jokaisella levähdyspaikalla runsaasti, mutta jos levähdyspaikalla ei ole huoltoasemaa, on vastassa vain reikä lattiassa. Oikeasti, siis 2000-luvulla! Neuvokkaana tyttönä keksin pian, että inva-vessoissa on aina myös pönttö, ja selkäni puolestahan olin jo muutenkin liikuntarajoitteinen, niin että aika monta inva-vessaa tuli katsastettua - myös koirat vierailivat lukuisissa, iltaisin melko autioilla levähdyspaikoilla ei ihan kovasti huvittanut mennä kolkkoihin vessapömpeleihin yksin :) Monesti vessat ovat ihan hienojakin rakennelmia ja huoltomiehet viilettävät autoillaan niiden väliä pitämässä niistä huolta - mitä huolenpitoa se reikä lattiassa nyt sitten tarvitseekin -, mutta itse systeemi on vieläkin jostain Aurinkokuninkaan ajoilta. Huoltoasemilla vessat ovat nykyaikaisia, ja käsienkuivauspuhaltimet (jostain syystä ranskalaiset ovat viehtyneet kovasti niihin) ihan huippuluokkaa (useimmat merkkiä Dyson, varmaan niiden huipputehokkaiden imurien serkkuja), niin että kädet puhaltuvat kuivaksi sekunneissa.

Varsinkin isot huoltoasemat ovat hyödyllisiä muutenkin kuin nykyaikaisten vessojen tyyssijoina. Niillä myydään runsain mitoin paikallisia tuotteita pateista ja hunajista kekseihin, keramiikkaan ja käsintehtyihin suklaisiin. Tuliaiskaappi autossa täyttyikin ennätysvauhtia aina sellaisissa vierailtuani.

Mutta taas aika rientää, ja on pakko sulkea Batman-kanava. Kotoisista kapioloista sen verran, että tänään pääsimme lääkäriin, jossa koirien niskaan lirutettiin ensimmäinen torjunta-annos, ja raapiminen on jo huomattavasti vähentynyt. Pysykää kanavalla :)