Lumista%20034.jpg

 

Tänäaamuna näytti tältä. Lunta oli tullut yöllä sen verran, että maa oli valkoisena, mutta kura heti tuon lumen alla, joten eipä siitä paljon iloa ollut. Koiratkaan eivät viitsineet irrotella lainkaan. Ehkä sitten ensi talvena Suomessa kunnon hangella...

 

Lumista%20002.jpg

 

Valle aamuhörpyllä.

Hevosilta odotin ihan kunnon piehtarointisessiota, ja lupaavalta näytti ensin...

 

Lumista%20006.jpg

 

Nyt mennään...

 

Lumista%20010.jpg

 

...mutta loppujen lopuksi ainoastaan piehtarointimaisteri Blakkur heittäytyi selälleen, Ransulle taisi olla kuitenkin liian savista. Kuivalla pakkaskelillä ne kellistyvät yleensä kaikki.

 

Lumista%20004.jpg

 

Blakkur ja Ransu

Toissailtana, kun menin laittamaan hevosia sisään, sekä Valle että Blakkur olivat sen katastrofialueen aidan sisällä laiduntamassa. Kas kuinka se aita olikin kaatunut niin helposti, kun sitä vasten vähän nojaili...

Heitin ne motkotusten säestyksellä sisään, suoristin tolpat pystyyn ja kiristin lankoja. Ja kuinkas sitten kävikään... Heti ensimmäiseksi aamulla ne pahukset suuntasivat taas sinne! Sisälle joutuivat taas, paitsi tietenkin Ransu, joka kiltisti laidunsi siellä missä pitikin. Oikein maanantaiaamu taas...Joskus olen todella onnellinen, ettei kukaan täällä ymmärrä suomea ;)  Hain lisää tolppia ja lankaa vajasta ja laitoin moninkertaiset langat entisten parin sijaan. Tuonnehan ei saa lankoihin virtaa, mutta kiukuissani sain sentään sen laitumen alaosan paimenlangan taas sähköistettyä - siinä oli johto yhdestä kohtaa irti, enkä ollut saanut Karlin jäljiltä yhtä ruuvia auki, että olisin saanut sen johdon takaisin, vaan kylläpä nyt aukesi! Oikein hykertelin ajatellessani, kuinka jompi kumpi niistä sioista työntäisi pahaa-aavistamattoman turpansa taas huolettomasti sinne lankaan ja räiskis! No, kumpikaan ei varmaan työntänyt, mutta sillä hetkellä ajatus lohdutti, varsinkin kun Blakkur, joka on ennen kunnioittanut kaikkea paimenlangan näköistä, näyttää nykyään olevan melkein härskimpi noissa hasardihommissa.

Lopun päivää vahtailin niitä tiiviisti, kerran aukaisin jopa ikkunan ja karjuin niille uhkauksia, kun näyttivät taas pohtivan uusia kommandoiskuja, mutta pysyivät sentään lankojen ulkopuolella. Samoin tänään, mutta pitihän sitäkin mahdollisuutta pohtia:

 

Lumista%20028.jpg

 

Tuonne kun pääsisi!

Kaikki johtuu tietysti siitä, että siellä lankojen sisällä ei ole kukaan (no, melkein kukaan...) syönyt ruohoa kohta vuoteen, ja totta kai se on vihreämpää kuin aidan toisella puolella. Kohtahan noita ei voi jättää silmistään hetkeksikään!

 

Lumista%20024.jpg

 

Valle ruohostamassa, ihan aidan oikealla puolella kerrankin.

 

Tässä kaikille kiinnostuneille nostalginen Ford-filmi ja -laulu:

https://www.youtube.com/watch?v=ztTOOreJRpQ

Silloiset autot eivät tosiaankaan olleet mitään tietokonelapsia :) Tuokin kyllä yhdestä collie-blogista bongattu...

 

Pienempi sikapossu, Rondo, pääsi eilen pitkästä aikaa tutustumaan naapurin koiraan, siihen jäpittävään bordercollienarttuun. Se sattui emäntineen olemaan tuolla tallin takana pellolla, ja otin tiiviisti Rondon hihnaan, ja sinne marssimme. Sille on muodostunut kyllä varsinainen kauhukuva koko koirasta tuosta aidan takaa, sillä nyt se huusi lähemmäs päästyään kuin raivotautinen kojootti ja oli syöksyä sen koiran päälle, ennen kuin se ehtisi hyökätä, niin että sain ottaa sen kuononkin tukevasti hanskaani. Puuh... Selvisihän se vähitellen Rondollekin, ettei se koira ole yhtään vaarallinen, ja sen jälkeen se olisi leikkinyt sen kanssa vaikka kuinka.

Tämähän on suunnilleen huonoin mahdollinen paikka pennun sosiaalistamiselle yleensäkin, vaikka sitä kuinka ottaisi kaupungissa välillä ulos autosta kävelemään. Ranskalaiset koirat kun eivät juuri koskaan tule edes lähelle, vaikka kilttejä olisivatkin, korkeintaan vilkaisevat sivusilmällä ja kiirehtivät omistajansa perään, niin että kovin usein ei olla haisteluetäisyydelle edes päästy. Kovasti ei asiaa tietysti auttanut sekään, että Suomen-vierailulla viime keväänä yhden tutun koira hyökkäsi Rondon kimppuun ihan yllättäen, ja vaikkei siinä montaa sekuntia mennyt, ennen kuin sain sen revittyä irti pennusta, taisi vaikutus olla aika lähtemätön, vaikka sen jälkeen nähtiin vielä monta kilttiä tuttujen koiraa. Pahus. Se oli juuri tuon naapurin koiran kokoinen ja tumma, niin kuin tuokin enimmäkseen. Pakko kyllä hakeutua heti Suomessa johonkin koiraseuraan, missä tuolle voi oikeasti tehdä jotain, ei se täällä satunnaisilla naksuttelusessioilla korjaannu.

Meillä pääsi ikävästi puut liki loppumaan nyt kylmimpään aikaan, eikä seuraavan kuorman tulosta ole mitään tietoa, niin että nyt olemme viettäneet pihalla aikaa laakereiden sun muiden kimpussa metsurihommissa. Kuivat laakerinoksat katkeavat onneksi melko helposti isoilla oksasaksillakin, mutta silti sahaushommiakin on riittänyt, ja pari tunkeilevaa jalavanalkuakin on kaatunut rakennusten läheltä. Nyt tuli sahaushommiin vähän taukoa, kun vedin sahalla käteeni kunnon palkeenkielen (juuri kun ajattelin, etten nyt tätä varten viitsi laittaa hanskoja...). Onneksi on Arnica, ja verentulo loppuikin melko lyhyeen, mutta paljon tuolla kädellä ei nyt viitsi reuhtoa, ettei haava aukea uudestaan.

Nyt paistaa taas aurinko, eikä lumesta näy juuri jälkeäkään. Onneksi nämä Bretagnen talvet ovat lyhyitä :)

 

Helmikuu%20008.jpg