Tuusakin todistettavasti syö, jopa keskellä päivää - yleensä se viettää viidakkokissan elämää tarhassa aamusta iltaan, jolloin se vasta patistettuna siirtyy sieltä sisälle, käy ruokakupilla ja vetäytyy yläkertaan nukkumaan. "Ja taas se heiluu ton kameran kanssa!"

Meillä on koirilla Kustavin saven keramiikkaiset ruokakupit. Kaikki varmaan jo tietävätkin, ettei muovikuppeja kannata koirilla (eikä tietysti kissoillakaan) käyttää niiden aiheuttamien allergioiden vuoksi, ja minusta nuo keramiikkakupit ovat kotioloissa mukavampia kuin teräksiset. Nuo ovat lisäksi vahvoja ja pysyvät lasittamattoman pohjan ansiosta hyvin paikoillaan syödessäkin. Väliajoiksi työnnän ne varmuuden vuoksi hellan alle suojaan, vaikka harvoin meillä mikään astia särkyy. No kuitenkin, sieltä alta ne ilmestyvät joka ruokailukerran jälkeen ainakin kolme kertaa vielä esiin - Rinti vetää ne sieltä käpälällään ja tarkastaa sen sadannen kerran, että jälkiputsaus on tehty kunnolla ;)

On meillä Rondon lisäksi toinenkin lentävä koira, eikä pääpallopoika Rio tarvitse avukseen edes lentokonetta ;)

Olen suuri pyttipannujen kannattaja, ja joskus hämmästytän itsenikin niiden valmistuksessa. Laitan yleensä kerralla paljon ruokaa, vaikka olenkin perheen ainoa kaksijalkainen (sisälläni asuu pieni suurperheen emäntä), ja niinpä siitä riittää moneksi ruokailukerraksi. Lisäksi usein jää pienempiä annoksia, jotka eivät ihan sinällään riitä kerraksikaan, ja siinä astuu kuvaan pyttipannumestari. Pyttipannuja voi todellakin taikoa jota kuinkin mistä vaan, lisätä vähän sitä sun tätä, hauduttaa ehkä jopa tilkassa kermaa, ja nautinto on taattu. Juuri tein pyttipannua ylijääneestä spagetista, muinoin ostetusta purkista artisokanpohjia, purkkiherkkusienistä, paahdetusta sipulista, kermasta. soijakastikkeesta ja basilikasta, ja voi NAM :)

Tässä on perheen laihdutuskuurilainen, siis Pörri. Se on jopa jo hiukan laihtunut (taas kerran), eikä suinkaan ole noin paksu kuin kuvasta voisi päätellä :) Nykyään meillä on kissanruuat tiukasti kaapin päällä, ja niitä nostetaan sieltä syötäväksi vain harvoille ja valituille, eli kaikille muille kissoille kuin Pörrille aina kun vain haluavat, Pörrille vain pari, kolme kertaa päivässä. Koiran laihduttaminen (jota en juuri ole kyllä joutunut tekemään, viimeksi reilu seitsemän vuotta sitten Tinon muuttaessa meille...) on kuulkaa helppoa siihen verrattuna, että pitää laihduttaa yksi neljästä kissasta, kun tämä yksi on vielä syntynyt ja kasvanut ensimmäiset viikot villinä ja ilmeisesti erittäin nälkäisenä - sen aivot eivät tunne sellaista termiä kuin täysi vatsa, vaan se ahmii aina enemmän kuin tarvitsisi...

Eilen ehti viimeisin Koiramme-lehti tännekin asti, mikä on aina yhtä juhlaa, silloinkin, kun siinä ei ole edes paljon lukemista (tässä nyt kyllä olikin aika paljon, mutta siis yleensä), kotimainen posti on aina yhtä tervetullutta :)

On aina mukavaa saada jotain uutta sisustukseen, ja vielä mukavampaa, jos siihen ei tarvitse edes käyttää rahaa. Asensin vihdoin pysyvän vesikupin makuuhuoneeseen. Yläkerran aulassa on kyllä vesikuppi, mutta en useinkaan muista nostaa sitä yöksi makuuhuoneen puolelle nyt avonaisten ikkunoiden ja suljetun oven aikoina, niin että koirat eivät voi edes halutessaan juoda vettä yöllä - harvoin kyllä juovatkaan, mutta voi se jano joskus yölläkin yllättää. Tuo kuppi on tainnut viimeksi olla koirien vesikuppina joskus samojedien aikana, ja alusta taas on hankittu jo vuosia sitten ja on odottanut vain sopivaa paikkaa.

Ensimmäinen koekäyttäjä. Onneksi noille pojille ei tule mitään identiteettikriisiä ruusunpunaisesta väristä, sillä se sopii makuuhuoneeseen kuin...no, kuin mikä hyvänsä ruusunpunainen :)

Uskokaa tai älkää, mutta sovin useimpina öinä tuonne itsekin ;)

Tinon kuolemasta on vähän yli puoli vuotta, mutta edelleen täytän isot juomakupit ääriään myöten, että Tinon olisi helpompi niistä juoda...Yhdessä kaupassa on kassahihnan tilanjakajina muoviläpysköitä, joissa on pitkäkarvainen chihu ja valkkari (ei viini, vaan Valkoinen paimenkoira, jos joku ei-koiraihminen näitä nyt vielä jaksaa lukea...) vierekkäin, aiheena joku hintavertailu. Ensimmäisen kerran sen nähdessäni käänsin sen äkkiä toisinpäin ja melkein pidätin henkeäni ostosten maksamisen ajan, etten olisi ratkennut siinä kassalla (sen sijaan ratkesin vasta autossa, jossa yksikään ei ihmetellyt, lohdutti vaan :) ). Nyt jo melkein pystyn katsomaan sitä kuvaa itkemättä, mutta silti käännän sen edelleen varmuuden vuoksi toisinpäin. Eikä Tino edes alun alkaen ollut oma koirani, vaan vanhempieni...Huh, ei tämä vaan helpommaksi muutu edes vuosikymmenten kuluessa.

Pihalta ei enää juuri leikkokukkia saa, mutta ne ovat hyvää feng shuita, joten yrittää pitää. Tästäkin kyllä tulee semmoinen ällöttävän keinotekoisen värinen sininen, mutta nyt se on vielä kaunis.

Näitä kukkii tunkion takana, olisiko tuo nyt sitten se iso kierto. Poltin tietenkin jalkani nokkosissa tuota kuvatessani, mutta ihmevoiteeni ja homeopaattinen nokkonen (Urtica urens) auttoivat onneksi nopeasti :)

Tämä pallo kaivettiin pitkästä aikaa käyttöön pihan ruohikosta, ja kyllä kelpasi.

...jopa niin hyvin, että Rintikin, joka ei juuri leluista välitä, tarttui syöttiin ;)

Rondokin uskalsi tarttua hetkeksi toiseen päähän. Sillä oli kuitenkin vielä tuoreessa muistissa muutama päivä sitten Rintiltä saatu kurinpalautus - se juoksi vahingossa täysillä päin Rintiä, joka pinkaisi sen perään (siinä vaiheessa Rondo oli salamannopeasti tajunnut mokansa ja pakeni valonnopeudella), ja ainoastaan karjaisuni esti sitä pöllyttämästä pikkuveljeään ihan kunnolla.

Tässä jo huolestuttaa hiukan...

"Kiitti, mulle riitti:"

Tässä varmaan viides kuva Viirusta samassa paikassa. Vaihtoehtoina ovat joko tämä, koirien peti, tai sohva. Ai niin, ja nukkuuhan se joskus makuuhuoneen tuolissa päivällä, joten saa se ainakin rapuissa liikuntaa ;)