Tässä ensin kuva meidän smaragdisilmästämme, huhtikuussa 17v täyttävästä Nökö-kissasta, vaikka niille talossa harvoin vieraileville, jotka eivät ole koskaan nähneet koko kissaa - on sen verran vieraita karttava, että järjestää yleensä itsensä piiloon yläkerran sohvan laatikkoon heti kuullessaan vieraita ääniä ovelta. Toisaalta Nököllä on ihmisiä, joihin se luottaa ja joita se tulee tervehtimään heti ovelle, vaikkei olisi vuosiin näitä nähnyt :)

Juu mutta siis, tiedättekö, mikä on tosi hyvä keino puhdistaa mielestä kaikki aggressiot sun muut patoumat, ihan ilmainen ja laillinen ja vieläpä suotava ympäristönkin kannalta? Sehän on tietysti lasien räiskiminen keräysastiaan! Voi mikä autuus, kun saa ihan luvan kanssa heittää kaikki turhat lasipurkit kierrätysastiaan, kaikki se räiske ja kilinä suorastaan ravitsee turhautunutta sielua, eikä vähään aikaan tee mieli mojauttaa ketään, vaikka aikaisemmin olisi kuinka ottanut joku päähän ;) Suosittelen lämpimästi. Kaiken lisäksi ympäristö kiittää, samoin kodin varastotilat, feng shuista nyt puhumattakaan - kaikki turha, paikoillaan lojuva tavarahan on kuollutta energiaa.

Ja mikä sitten ottaa oikein raskaasti päähän...No ihan ensiksi noi per...ei kun siis häntäkärpäset liikenteessä. Niihin olisi ihan oikeasti saatava joku roti ennen kuin tapahtuu ihan kamalia kolareita. Olen kehitellyt pienessä päässäni muutaman keinon saattaa niitä järjestykseen, ja soveltanut niitä keinoja ihan käytännössäkin. Ensiksikin aika pirullinen keino niiden kannalta, mutta usein tepsivä. Kun semmoinen häntäkärpänen siis liimaantuu taas puskuriin, hiljennetään ensin vauhtia oikein tuntuvasti - ja hiljennetään ja hiljennetään, ihan siltä varaltakin, että jos yllättäen joutuukin painamaan jarrua, eivät vahingot ole sitten kuitenkaan niin suuret kuin isommassa nopeudessa. Ajattelin tilata netistä tarran, missä oli teksti "The closer you get, the slower I drive", mutta en enää muista, mistä sen löysin, ja ymmärtäisivätkö ne sitäkään... No, kun ollaan oikein tarpeeksi hiljennetty - ja tässä tarvitaan aika äkäistä vääntöä omasta koneesta -, painetaan kaasua niin maan pirskatisti (aina parempi, jos saa auton lähtemään kuin lentoon, ei siis ylinopeutta, mutta niin, että se perässä roikkuva jää kuin nalli kalliolle seisomaan lähes paikoilleen). Ja sinne jäi! Haa! Näissä tilanteissa olen aina vilpittömän kiitollinen jeepin koneesta, joka mahdollistaa enemmän kuin hyvin  moiset manööverit :) No juu, ei paras mahdollinen keino ympäristön kannalta, mutta omien koirien kyllä - ne kun liiskaantuisivat kuitenkin peräänajossa. Tällä keinolla yleensä paatuneinkin puskurissaroikkuja häpeää sen verran, ettei tee enää uutta yritystä tunkea autoineen takaluukusta kylään ;)

Sittenhän noita perässähiihtäjiä on, kamalaa kyllä, jopa rekkakuskeissa ja muissa ammattiautoilijoissa. Silloin katson aina yrityksen nimen, soitan numerotiedusteluun ja pyydän langan päähän jonkun kuljetuksista vastaavan. Ilmoitan ihan ystävällisesti rekkarin ja paikan ja kysyn, voisivatko antaa palautetta kuskille, koska tätä menoa en ainakaan ikinä heidän tuotteitaan käytä, jos niihin yhdistyy mielikuva puskuriin tulta syöksevästä hirviöstä. Yleensä ovat ihan kiitollisia soitosta, koska eivät itsekään halua kuskiensa öykkäröivän liikenteessä.

Olen kehitellyt yksityisroikkujia varten ihan oman vihjepuhelimen poliisille. Sinne voisi soittaa aina joutuessaan moisen kiusaamaksi, ja kun eri numeroista tulisi tarpeeksi monta vihjettä samalle rekkarille, lähtisi kelmille sakko postissa, ja joutuisi mokoma vielä vaikka puhutteluun. Tietenkin, jos sama anoppi vaikka olisi toistuvasti syytettynä, pitäisi varmaan soittelijoita tarkistaa, mutta noin yleisesti ottaen, eikö olisi hieno systeemi!

Tähän päättyi Arja-tädin niksinurkka tällä kertaa. Mutta tiedättekös, että nyt on ihan oikeasti kevät! Sen haistaa jo ilmassa, ja linnut ovat ihan selvästi täynnä sitä. Ja jos joku tympeä ennustaja vielä sanoo, että kyllä niitä -30 asteen pakkasia vielä on nurkan takana odottamassa, niin nurkkaan mokoma negatiivari! Ei niitä tule, ei, ja jos hiukan pakkasta tulisikin, niin aurinko sen jo päivällä tainnuttaa ihan toisenlaisiin lukemiin.

Ihana, ihana kevät koittaa! Anteeksi runsaat huutomerkit, mutta nyt on semmoinen huutomerkkitunne!!! Tulee valoisat illat, ja voi lähteä lenkille ilman kaksinkertaisia pantoja - heijastinpanta, josta sojottaa keltaisia heijastinnauhoja sivuille, ja sitten se tavallinen, jossa roikkuu keltainen huomiovalo - kolmelle koiralle, yhteensä kuusi pantaa, plus itselle noin miljoona heijastinta ja taskulamppu ja puuh...Hassua, kuinka minusta on aina elokuussa niin kodikasta, kun iltalenkit voi jo osaksi tehdä hämärässä - ja onhan se, silloin, mutta liika on liikaa, nyt kaipaa taas valoa.

Valoa riittää nyt ainakin jäälenkeillä, joita olemme uskaltautuneet jo pari tekemään. Ensimmäisenä aamuna sojonokat viipottivat varmasti viisinkertaisen matkan minuun verrattuna, sen verran ahkerasti ne ympärilläni juoksivat, mutta toisena aamuna meno oli jo hillitympää. Mutta on se ihanaa, ihan kuin olisi Lapissa, jossa valoa riittää eikä ihmisiä näy missään! Kohtahan se autuus taas on ohi, kun jäät heikkenevät, enkä yleensä viikonloppuisin välitä sinne edes mennä, kun siellä pörräävät niin moottorikelkat kuin pilkkijät, ja koko taivaallinen rauha on mennyttä, mutta edes muutama kerta talvessa pitää päästä jäälle, sillä pärjää taas pitkään :)

Tänään käytiin Kennelrehuautolla täydentämässä lihavarastoja (onkohan kenenkään toisen kasvisyöjän pakastin niin täynnä lihaa...), ja tullessa poikettiin yhden asiakkaan uutta perheenjäsentä katsomassa. Kyseessä on 8-viikkoinen kooiker-poika, ja aikas suloinen tapaus onkin :)

Rintistä on tullut jo niin iso poika, että sille menee Rion entinen, tosi vähän käytetty panta. Hankin sille ihan oman vasta, kun näen, minkä mittaisen se aikuisena tarvitsee, vaikka minusta onkin taas tullut pantafriikki - ensimmäiselle koiralleni, Kimi-cairnille, jonka sain ollessani 8 v, hankin sen 15-vuotisen elämän aikana ties kuinka monta erilaista pantaa, joita sitten vaihtelin tilanteen mukaan. Sittemmin vähän rauhoituin, mutta nyt ihan syyhyttää pantakauppojen valikoimia katsoessa. Toisaalta, kun ostaa kotimaisen, vähän kalliimman hyvälaatuisen pannan, sillä voi koira ja emäntä elvistellä vuosia (ja voihan siihen sitten hankkia vaikka eri värisiä osoitelaattoja parin vuoden välein ;) ). Ei vaan, tärkeintä on kuitenkin, että panta on kestävä, pehmeä ja mukava kaulassa, ja jos siinä sitten on emännän rakastamat messinkiset soljet ja kauniit tikkaukset, niin eihän siitä haittaakaan ole ;) Onneksi pantamaakarit ovat ainakin kotimaassa alkaneet ottaa hevosmaailmasta mallia, ja pantoja löytyy tosi hyvälaatuisesta satulanahasta, joka vain paranee käytössä ja kestää niin tuulet kuin sateet, ja siihen kun uutena sipaisee vielä vähän satulavahaa, niin avot!

Hepoillakin on selvästi kevättä rinnassa - Ransukin raaskii vihdoin heitellä talviturkkiaan linnuille, ja Valle juoksuttaa koko kolmikkoa ympäri laidunta enenevässä määrin valon lisääntyessä. Vielä kun nuo mahtavat lumimassat sulaisivat polkuja ja peltoteitä tukkimasta, niin päästäisiin taas kunnon lenkeille.

Sitä odotellessa - kevättä kaikille!!!!:) :) :)