Odottelemme vieraita Suomesta - tai mitä vieraita, Päivin olen tuntenut yli neljäkymmentä vuotta ja Jukankin reilu kolmekymmentä... Joka tapauksessa laskeutuivat illalla Pariisiin ja ajelevat nyt vuokra-autolla tänne. Perillä ovat luultavasti aikaisintaan aamuyöstä, ja me täällä yritämme kovasti pysyä hereillä siihen saakka.

Maanantaina oltiin aitaostoksilla ja tiistaina sitten aitahommissa. Nyt pitäisi jo Rintinkin pysyä aidan sisäpuolella, vaikka mikä kissa sujahtaisi edestä - tosin olen jo pari kertaa aikaisemminkin ajatellut samalla lailla, mutta kuinkas sitten kävikään...Ainakin kaikki tietämäni heikot kohdat on nyt tukittu. Varsinkin Rinti itse oli innolla työssä mukana ja toimi tukikoirana emännälleen, kun piti kavuta pettävää rinnettä ylös - tässä hommassa se on pistämätön eikä horju ei heilu, vaikka nojaan reilusti sitä vasten kavutessani ylöspäin. Taitaapa oikein nauttia hyödyllisestä hommastaan, kun melkein tarjoutuu lenkilläkin vapaaehtoiseksi tukijakseni tyhjentäessäni tossuista hiekanmuruja. Rio saa sen puolesta hoitaa muut avustajakoiran tehtävät, kuten tavaroiden nostamiset ja muut hienosyisemmät hommat, Rinti astuu heti remmiin voimaa vaativissa tehtävissä :)

Ihan nauratti tänään, kun virittelin taas uusia jatkojohtosysteemejä vierashuoneeseen ja piti saada yhden johdon pää käsiini parisängyn alta. Pyysin Rion apuun, ja se jo ryömi johdon luo (johto ei tietenkään silloin ollut kytketty mihinkään) ja oli ottamassa töpseliä suuhunsa, kun se yhtäkkiä oivalsi, että sehän on sähköjohto, ei siihen saa koskea! Siinä ei auttanut mikään maanittelu, kielletty mikä kielletty :)

Yhtenä aamuna ovelle ilmestyi joku lähiseudulla asuva mies, jolla oli huonokuntoinen kissa autossa. Ei kuulemma syönyt kunnolla ja muutenkin oli allapäin. Kissa oli korkeintaan neli-viisikuinen, laiha kuin mikä, vatsa kuitenkin turvonnut, ja henki haisi tosi kamalalta, eli ilmeisesti suurin ongelma oli, että kissaparka oli täynnä matoja.  Jostain onnistuin löytämään vielä iskussa olevaa Axiluria, josta ensimmäisen satsin annoin kissalle siinä paikassa. Melkein vedet tuli silmiin, kun kissa nielaisi kiltisti ensimmäisen palan tabletista, ja kun toinen jäi pyörimään aluksi sen suuhun, se pureskeli sen urhoollisesti ja nielaisi. Laitoin vielä varmuudeksi mukaan vähän Arnicaa sun muuta kohentamaan vointia, ja setä poistui ylen tyytyväisenä kissoineen. Toivottavasti kissa nyt tokenee pian ennalleen ja saa vähän lihaakin luiden päälle, kun pääsee eroon madoista. Eipä taida täällä maalaiset paljon eläimiään madotella, ja mistä lie tiennyt tulla minulta apua hakemaan. Kommunikointi oli kyllä lievästi sanoen vajavaista, kun keskustelu käytiin ranskaksi, mutta yritin kyllä sanoa, että veisi kissansa lääkäriin, jos ei nyt pikaisesti tule paremmaksi. Toisaalta otus näytti kaikesta huolimatta kovinkin eläväiseltä, eikä ruokahalussakaan suurta valittamista ollut, kun matolääkekin kelpasi :)

Olemme vihdoin nähneet naapurin autotallipennun - oikeastaan molemmat pennut, sillä niitä onkin kaksi. Edelleen ne tuntuvat suurimman osan päivästä (ja ilmeisesti yöt läpeensä) olevan autotallissa, mutta nyt niillä on usein iltaisin ovi auki pihalle, kun kuljemme ohi, ja ne tulevat uteliaina mutta arkoina kurkkimaan koiriani. Ovat jonkun sortin russeleita tai sellaisten sekoituksia, mutta vieläkin ne ovat niin pieniä, vaikka ovat jo useita viikkoja tuolla asustelleet, että kuinka jumalattoman nuorina ne oikein on luovutettu...Tänä iltana niiden ovi oli kiinni eikä haukkuakaan kuulunut, ja ilmeisesti isäntäväkikin oli poissa kotoa, että elämme toivossa, että ne on jopa otettu johonkin mukaan. Tai sitten olivat viemässä niitä kokonaan pois jollekin muulle, kun niistä on niin kamalasti vaivaa, mikä olisi kyllä pennuille varmasti paras ratkaisu...Vähän edes helpotti nähdä, että niitä on sentään kaksi, ettei siellä yksi pentuparka hädissään itke laumaansa, mutta vaikka niitä olisi kymmenen, ei niitä tuolla lailla eristyksissä saisi pitää!

Musti ruohostaa ;)

Laitan hevosten aamuruuan aina jo illalla valmiiksi ja tuon ämpärit ulkoeteiseen, että pääsemme aamulla ampaisemaan suoraan talliin. Porkkanat paloittelen jo illalla valmiiksi, mutta omenoitahan ei voi etukäteen paloitella, ja niinpä olen laittanut ne kokonaisina päällimmäiseen ämpäriin, joka menee aina Ransulle, ja paloitellut ne siinä eteisessä aamulla. Näin normaalisti - tänä aamuna oli pilvistä ja niin hämärää vielä seitsemän paikkeilla, ja itse olin niin sekopäinen, etten edes katsonut ämpäriin sen tarkemmin, sieppasin koko pinon ja painelin koirien kanssa talliin, missä jaoin ämpärit hevosille lepakoidenkin vielä lennellessä täyttä vauhtia tallin ympärillä... Vasta myöhemmin tajusin, miksi Ransulla kesti tänään aamuruuan syönti niin kauan - onneksi omenoita oli vain kuusi, nekin pieniä villiomenoita, ja onneksi hevosia ei ole kymmentä, jolloin Ransu olisi syönyt kaksikymmentä kokonaista (sekin vielä, en ikinä anna omenoita kokonaisina, etteivät tukehdu) omenaa...Olisiko muita tulijoita lahopäisten kerhoon ;)?