Voi kun minä sitten rakastan Juhannuspäivän aamua - ja Uudenvuodenpäivän, ja Vapunpäivän, ja mitä muita kansallisten ryyppäjäispäivien jälkeisiä aamuja niitä nyt onkaan - kun koko maailma on täynnä taivaallista rauhaa! Ketään ei liiku missään, ja koko maailma on meidän :) . Lähdimme pyörälenkille tänä aamuna puoli kahdeksan aikaan, ja koirat olisivat voineet olla vaikka irti kylätiellä - yhtään autoa ei kulkenut mihinkään suuntaan, ja ainoa elollinen liikkuja meidän ja lintujen lisäksi oli jänis, joka sekin onneksi pompotteli koirien katseilta piilossa.

Muistan (no niin, taas siirryttiin muistelmaosioon, mutta minkäs sille tekee, kun on näin vanha...) kun kerran viime vuosisadalla, joskus kahdeksankymmenluvulla, olin samaisena hiljaisena aamuna vielä aikaisemmin lenkillä (silloin ei ollut vielä hevosia ruokittavana ihan ensimmäisinä aamulla) täällä kettuterrierini Vinskin kanssa, ja teimme kesän hyvän työn - ainakin omasta mielestäni, tuskin loukun omistaja olisi samaa mieltä, mutta kettutyttö mikä kettutyttö, ja kai sen nyt jo näin pitkän ajan päästä uskaltaa tunnustaa... Löysimme nimittäin kettuloukun, johon oli jäänyt ketunpentu. Emä koetti ulkopuolella neuvoa sitä murtautumaan ulos, ja itse pentu karjui kuin syötävä, minkä ansiosta sen löysimmekin. Paikalle tultuamme emä luikahti jonkun matkan päähän huutelemaan, otin Vinskin kainalooni (remmiä ei tainnut edes olla mukanani, täällä kun ei siihen aikaan asunut juuri ketään, ei ainakaan niillä metsäkulmilla, ja koirakin oli toko-ansioitunut ja muutenkin tottelevainen) ja yritin parhaani mukaan räpeltää loukkua auki. Hermostutti, että emän huuto hälyyttää jo loukun omistajankin paikalle, ja se mokoma täräyttää meiltä kaikilta tajun kankaalle, mutta toisaalta olin kiukkuinen kuin ampiainen pennun puolesta ja ajattelin, että ampukoon, en varmasti jätä pentuparkaa häkkiin. Näkyi vain punainen leiskahdus, kun pentu tajusi vihdoin pääsevänsä vapauteen, emänkin huudot loppuivat kohta pennun saapuessa sen luo, ja me jatkoimme onnellisina matkaamme - tai no, ehkei Vinski ollut juuri silloin onnellisimmillaan, olisi se kai halunnut ihan vaan harrastuksen vuoksi jahdata kettua edes hetken sen sijaan että roikotin sitä vielä jonkin aikaa varmuuden vuoksi kainalossani, mutta se oli kyllä täydellisin juhannuspäivä minkä muistan :)

Eilen illalla sen sijaan ei voinut rauhasta puhua. Iltalenkillä joskus yhdeksän jälkeen meidät ohitti niin monta autoa, ettei tuolla kylänraitilla semmoista määrää näe kahdessa viikossakaan talviaikaan, ja jossain tietysti ammuttiin kunnon pamauksia taivaalle - tai ehkä ne ampuivat toisiaan, mitä en kyllä siinä pottuuntumistilassani olisi edes surrut...Tuli kyllä niin ikävä muinaisille hiljaisille Köyliön metsäteille - hiljaisia ne ovat kyllä edelleen, mutta sudet ovat nykyään niin mieltyneet niihin, ettei siellä enää huoletta ratsasteltaisi, välillä jopa silmät ummessa, Ransun ja koirien kanssa. Oi niitäkin aikoja :)

Mutta se on joka tapauksessa mukavaa, että uusi punainen pyörä tuntuu jo tutulta ajaa, koirat pitävät sen vierellä juoksemisesta, eikä nyt ole hellettäkään, että voidaan ainakin aamuisin pyöräilyä harrastaa. Kun tässä harjaannutaan itse kukin, voidaan syksyn tullen ajaa joskus vaikka Naantaliin pienille kauppa-asioille, kun ei ole kamalasti tavaraa tuotavana. Jeepinkin huolto taas lähenee, ja kun aion vaihtaa huoltopaikkaa toivottavasti parempaan, ei sieltäkään enää ihan kävellen näillä jaloilla tulla takaisin, kun matkaa tulee jo toistakymmentä kilometriä. Siihen mennessä vaan pitäisi vielä opetella pysymään kunnolla pystyssä sillä taittopyörällä ja asentaa siihen jo hankittu koiranjuoksutusvimpain (mikä hiisi sen oikea nimi on suomeksi?), tai sitten pitää saada lainaksi koukkuun kiinnitettävä pyöränkuljetusteline, jolla saa isomman pyörän kuskattua mukana...

Nyt on pakko ruveta siivoamaan. Eilen jo piti, mutta oli hartiat sen verran tohjona ties mistä ja pää halkeamaisillaan, että oli otettava vapaapäivä siitä hommasta, tietysti tallin siivoamista lukuun ottamatta, mutta sehän nyt on sentään hauskaa huushollin siivoamiseen verrattuna ;)

Tässä vielä yksi kuriton kukkakuva, joka ei suostunut aikaisemmin tänne saapumaan, ja toinenkin yhden maatalon pihalta.                              

Mukavaa keskikesää :)