Laitetaan nyt edes pirteällä värillä tämä, että ois jotain mukavaa...

Isä joutui perjantaina sairaalaan, ensin Tyksiin, josta siirrettiin maanantaina Raisioon, ja on siellä edelleen. Maanantaina täytti 82 v, mutta eipä paljon juhlittu...Aluksi ripuloi ja oksenteli itsensä heikkoon kuntoon, sitten Tyksissä sanoivat, että otettiin infarktipotilaana sisään, nyt en ole mitään sairaskertomusta kuullut keneltäkään, mutta ilmeisesti on jotain virtsavaivaakin ja vissiin aika paljon muutakin, kun voimat eivät oikein tunnu palaavan. Juuri taas tulin katsomasta, ja isä oli taas pirteämpi, mutta sekin vaihtelee päivittäin. Tuolla vaan tuntuu olevan hoitajilla niin kiire, että siunatkoon. Äkkiä ruoka eteen, äkkiä pois, mieluiten ennen kuin on ehtinyt saada itseään edes kunnon asentoon syömistä varten, ja komennellaan kuin orjaa. Ei kai se ihminen siitä tyhmäksi muutu, kun tulee vanhaksi ja sairaaksi, ja ihan sama ihmisarvo pitää olla silloinkin. Hemmetti kun pisti vihaksi! Minä en kyllä pysy hiljaa, ja sanon ihan varmasti, jos yrittävät päsmäröidä jotain. Siinäkin huoneessa isä on varmasti kuitenkin hyväkuntoisin.

Tuli vaan mieleen, että mitenkäs hoitajilla sitten suu pannaan, kun tulevat itse vanhaksi ja joutuvat hoitoon - taitaa iskeä paniikki, ja niin pitääkin, jos tuolla lailla kohtelevat ihmisiä nuorempana. Tulee ihan mieleen kansakoulun aamuhartaudet (ei mistään päivänavauksista silloin puhuttu, ja veisattiin niin, että osaan vieläkin monta virttä ulkoa, ainakin vanhoilla sanoilla) ja unohtumaton kertomus sikakaukalosta. Jos joku nyt ei ole sitä kuullut, kun taitaa olla vaan meille fossiileille tuttu, niin lyhykäisesti se meni niin, että eräässä perheessä oli äiti, isä, pieni poika ja isoisä. Isoisä taisi vähän sotkea syödessään ja niin se raukka joutui syömään nurkassa puisesta kaukalosta. Sitten eräänä päivänä pieni poika veisti jotain, ja vanhemmat kysyivät innoissaan, että mitäs sinä oikein veistät. Ja - aivan oikein, poika sanoi veistävänsä sikakaukaloa, mistä vanhemmat saisivat syödä sitten kun tulevat vanhoiksi. Haa, siitäs saivat, ja vaarikin sai siitä lähtien syödä pöydän vieressä muiden kanssa. Vanhempien voihke taitaa kuulua vieläkin... Oi, vanhat kunnon aamuhartaudet! Päälle taas veisattiin että kitarisat lepattivat, eikä kuulkaa ihme, että meistä on tullut niin kunnon ihmisiä! Sitten oli se aurinko ja tuuli -juttu, mutta jääköön toiseen kertaan, kunhan nyt olette kuivanneet silmänne tämänkin nyyhkytarinan jäljiltä ;)

Mutta katso, ihme on tapahtunut : Rinti on jo ainakin kaksi kertaa hypännyt itse jeeppiin! Pelkäsin jo, ettei se ilonpäivä koskaan koita, mutta nyt se siis ainakin toisinaan loikkaa sinne ihan itse, kunhan maltan olla mitenkään hoputtamatta ja vihjaamatta asiasta, hän kun tahtoo miettiä asiat ihan itse ja kaikessa rauhassa.

Ostin kaikille koirille tuulettimet autoon, ja ne ovat kovasti lisänneet matkustusmukavuutta varsinkin silloin, kun jätän ne hetkeksi kaupan ulkopuolelle - varjoon tietysti ja jääkaappikylmään autoon, mutta kuitenkin. Tinokin makasi ihan nirvanassa kyljellään boksissaan eikä olisi millään malttanut tulla ulos perillä :) Viilentävät alustat sen sijaan antavat vielä odottaa itseään.

Nyt taitaa jo jyristä, ja pitää juosta laittamaan hepatkin sisälle, mutta palataan.