Saatiin pääsiäislahjaksi tuommoinen kaunis krookuskori, jossa on ihan oikea linnunmuna - Rio sen ohimennessään heti huomasi, että tässähän tuoksuu joku oikea lintu :)

Ostin koirille kahvakurren, kun ulkoleluja ei vasta olekaan kuin miljoona... Se saavutti joka tapauksessa suuren suosion, pomppaa maahan osuessaan komeasti ja sopivasti painettuna vinkuukin (jota en edes tiennyt, ja meinasin saada sätkyn, kun se kiljui käsissäni). Kerran se jo lensi aidan yli ojaan, mutta pysähtyi onneksi johonkin oksaan eikä purjehtinut pidemmälle, ja koirat seurasivat huolestuneina pelastusoperaatiotani ;)

Tässä vielä ojan jääkukkia pakkasyön jäljiltä.

...Ja tässä odottajat portin takana, kun koikuin aidan toisella puolen ojan reunalla kuvia ottamassa.

Keramiikkakoiranäyttelyn viimeinen koira tällä haavaa, kooikkeri, joka meni pääsiäislähjaksi Lucan kotiin. Laikkujen väri olisi saanut olla tummempi, mutta sopivampi lasite seilaa yhä Kanadan ja Suomen välillä - kirjaimellisesti, sillä tulee laivalla. Taas salamakin tekee omat tepposensa, on tuo vähän paremman näköinen luonnossa...

Meidän pyörästä on tullut vähän vikuri näin keväällä. Yhtenä aamuna koirat saivat sen päälleen sillä aikaa kun laitoin porttia kiinni perässämme ja jätin sen hetkeksi vahtimatta, ja torstaina sain sen itse kimppuuni, kun oltiin kävelyn jälkeen lähdössä takaisin päin. En tiedä, miten siinä oikein edes kävi, mutta ilmeisesti jalka otti kiinni johonkin kun olin nousemassa pyörän päälle, ja seuraavaksi olinkin maassa polvi (+tuulihousun ja trikoon polvi) auki ja pyörä päälläni. Onneksi koirat olivat toisella puolella eivätkä tällä kertaa jääneet sen alle, niillä on vielä edelliskerrastakin tarpeeksi traumaa. Satulakin meni ihan vinoon, mutta suoristin sitä ihan käsivoimin sen verran, että pääsin ajamaan kotiin.

Keramiikka nyt sitten loppui, niisk. Viimeisellä kerralla lasitin lievässä paniikissa kaikki loput työt ja toivoin vain, että niistä tulisi kunnollisia. Kahden ketun hännästä oli kuoriutunut valkoinen lasite poltossa, ja laitoin ne uusiksi, toivottavasti nyt onnistuvat.

Ollaan jo parina aamuna nähty supin jälkiä tuolla metsäpolulla, ja eilen, kun Lotta ja Unto olivat täällä, saatiin seurata supin ruokailua lintulaudan alla. Siinä se mussutti pähkinöitä kaikessa rauhassa, vaikka koiratkin välillä haukkuivat sisällä - ehkä se oli vielä talven jäljiltä vähän unenpöppörössä.