Yritetään taas...Netti on nyt pysynyt päällä kiltisti monta päivää, että toivoa on, että saa tämänkin julkaistua, ennen kuin häviää taivaan tuuliin. Luulen vihdoin keksineeni syynkin sen oikutteluun. Ostin eilen uuden jatkojohdon (tämä on jatkojohtojen luvattu maa ;) ) ja laitoin netin johdon siihen ja koko höskän vielä ylijännitesuojaan, ja siihen loppui taas netin käyttö... Ilmeisesti jossain sähköissä on siinä kohtaa jotain heikkoutta, eikä kannata edes kokeilla minkään lisäjohdon kautta saada nettiä toimimaan.

Ranskan%20juhannuskukkia%2C%20kissatarha

Kissat saivat viime viikolla tarhan käyttöönsä, ja ovat nyt nauttineet siitä täysin siemauksin aina, kun se sateelta on mahdollista - eli ei kovin usein viime aikoina. Nytkin on sadellut reipasta tihkua koko aamun, mutta aurinko taitaa sentään pikku hiljaa uskaltautua esiin.

Ranskan%20juhannuskukkia%2C%20kissatarha

Istutin tarhan länsiseinälle pari clematista, ja metsästä tuotiin murattia kiipeilemään pylväisiin, että saadaan tarhaa vähän maisemoitua ja samalla kissoille auringon(?)suojaa.

Ranskan%20juhannuskukkia%2C%20kissatarha

Samalla Karl korjasi kissojen nyykähtäneen kiipeily/raapimispuun, joka taipuili uhkaavasti sivuille niin että se piti laittaa turvallisuussyistä alakerran vessaan (jonka oven takana kissat sitten kävivät haikeina istumassa...).Nyt se on taas käytössä, entistä ehompana ja tukevampana.

Ranskan%20juhannuskukkia%2C%20kissatarha

Tämä samainen söpöliini terrorisoi taas koirien uusia petejä makuuhuoneessa. Tuusa, jolla ilmeisesti oli lievä virtsatulehdus ennen matkaamme, lirautti kerran toiseen petiin, jonka sitten heti poistin makuuhuoneesta ja pesin matkan jälkeen. Lomittajan hyväkkäät eivät olleet päästäneet kissoja ollenkaan meidän kaikkien makuuhuoneeseen, ja varmaan siitäkin johtuen Viiru sitten merkkasi sen toisen pedin heti sinne päästyään. Nyt kun laitoin taas molemmat pestyt pedit paikoilleen, niin eikös tämä hyväkäs ollut taas menossa sinne suihkimaan...Toistaiseksi pedit pysyvät poissa käytöstä, kunnes keksitään joku ratkaisu, kun ei niiden peseminenkään ole ihan helppoa Nykyiseen koneeseen ei pedistä mahdu kuin patja, lopun saa pestä käsin ammeessa.

Yhtenä aamuna talliin mennessä räpyttelin toisenkin kerran silmiäni, kun Ransu ja Blakkur olivat samalla puolen. Talli on siis jaettu keskeltä kahtia leveillä parruilla, ja toisella puolella asuvat Blakkur ja Valle ja toisella puolen asustelee Ransu turvassa Vallen pomotuksilta. Parrujen yli noista ei yksikään hyppää, ja niiden alapuolella on tilaa korkeimmillaankin n. 80 cm, mutta siellä se Blakkur vaan seisoi ihan toisella puolella kuin illalla. Jotenkin sen on täytynyt piehtaroituaan kääntyä parrujen alle ja nousta ylös toisella puolella, mutta ihan helposti sekään ei ole voinut käydä. Onneksi se nyt kuitenkin oli Blakkur, jonka kanssa Ransu on ennenkin jakanut saman tilan, eikä päsmäröivä Valle, joka ei antaisi Ransulle siunaaman rauhaa, ja kakkaroista päätellen tämäkin invaasio oli tapahtunut vasta aamulla.

Ranskan%20juhannuskukkia%2C%20kissatarha

Näitä mokomia sormustinkukkia on nyt joka nurkka täynnä. Eivät eläimet niitä ainakaan tahallaan syö, mutta silti olen aika hysteerinen niiden kanssa, kun ovat melkoisen myrkyllisiä. Punaisia unikoita, yksiä lempikukistani, en sen sijaan ole nähnyt täällä missään, vaikka viime vuoden kesäkuussa niitä tuntui olevan koko Ranska tulvillaan.

Punaisista otuksista puheen ollen, yhtenä päivänä meidän portillamme istui punatulkkupariskunta! En ole niitä tiennyt täällä olevankaan, ihan kuin olisi saanut terveisiä Suomesta :)

Hevoset tuntuvat aika hyvin säätelevän turkin kasvua tilanteen mukaan. Viime talvena niille ei kasvanut mitenkään ylenpalttisen runsasta talviturkkia, enkä ole Ransulla nähnyt varmaan viiteentoista vuoteen noin ohutta ja sileää kesäturkkia kuin nyt. Blakkurin ja Vallen turkinvaihto on tänä vuonna käynyt huomattavasti hitaammin kuin Ransulla, niin että varsinkin Vallella on vieläkin paksumpia kohtia turkissaan, ja nypin niitä samaan tapaan kuin trimmattavilla koirilla :)

En tiedä, olemmeko tulleet tänne noiden naapurin nautaeläinten suojeluspersooniksi, mutta taas toissapäivänä kävimme ilmoittamassa  kesken iltapäivälenkin vasikasta, jonka takajalka oli jäänyt pahannäköisesti puunjuuren taakse. Työnsin sitten isännälle vielä taskustani Arnicaa, jos olisi vasikkaparka saanut edes jotain helpotusta, mutten tiedä, miten sen loppujen lopuksi kävi. Pääasia, ettei tarvinnut kauempaa siellä kärsiä hankalassa asennossa. Tätä menoa ranskantaitoni kohentuu ainoastaan erilaisilla lehmiin liittyvillä ilmaisuilla ;)

Pörri on - taas kerran - laihdutuskuurilla. Itse se ei tietenkään ole asiasta ilahtunut, saati vakuuttunut sen tarpeellisuudesta, ja yrittää kahmia syömistä milloin mistäkin, myös sellaista, mitä se ei muuten söisi mistään hinnasta...

Hevoset, joiden näin tuskin koskaan viime vuosina makailevan laitumella, ovat jotenkin omaksuneet ranskalaisten hevosten tavan makoilla ympäri laidunta suorastaan raadon näköisinä. Nyt olen jo oppinut olemaan välittämättä Vallen ja Blakkurin kellistymisestä laitumelle, mutta kun Ransu (joka ei koskaan makaa Vallen läsnäollessa) makasi tuolla ensimmäisen kerran kyljellään pää alarinteeseen, juoksin minkä jaloista pääsin paikalle, ensiaputropit taskussa ja sydän kurkussa.   Ei silläkään mitään hätää ollut, olipahan vaan ruvennut ramaisemaan kokopäiväinen laiduntaminen :) Nykyään ne viettävät sisällä vähän pidempiä öitä, että saavat huilata ihan rauhassa edes osan vuorokaudesta - yötä päivää laitumella ollessaan ne taatusti ennen pitkää nääntyisivät levon puutteeseen...

Ranskan%20juhannuskukkia%2C%20kissatarha

Ostin ulkorapuille punaisen hortensian, kun kumpikaan kokeilemistani väriherneistä ei purkissa viihtynyt, ja ne piti istuttaa suoraan maahan. Pihan iso sininen hortensiakin aloittelee kukkimistaan, mutta tuo punainen on kyllä lempivärini, kuten aina :)

Kaneja viilettelee edelleen pitkin laidunta ja pihaa. Nyt on valloillaan ilmeisesti uudempi sukupolvi, koska suunnilleen rotankokoisia kanilapsia pomppii ympäriinsä, ja meillä aikaisemmin vieraillut kani on luultavasti kasvanut niin isoksi, ettei enää mahdu kulkemaan aidanraoista.

Yhtenä päivänä pihalla pomppi keskenkasvuinen harakka, joka ei päässyt kuin lyhyitä pyrähdyksiä eteenpäin. Koirat juoksivat sen hetkessä kiinni, mutta jättivät sen kyllä rauhaan, ja siunasin taas paimenkoiran vaistoja... Kaneista en sen sijaan ole Rintin kohdalla yhtä varma, kun nuo pienet kanit näyttävät sen silmissä varmasti ihan rotilta, joita sillä oli lupa ajaa takaa Luonnonmaalla. Ei se kyllä ikinä yhtään kiinni saanut, etten tiedä, mikä olisi ollut lopputulos, mutta hurjalta se näytti. Riosta en ole hetkeäkään huolissani, se ei tapa taatusti mitään karva- tai höyhenpeitteistä otusta, hädin tuskin kärpästäkään. Toisaalta kyllä armoitetut rottakoirani, samojedi Pyry ja kettuterrieri Niki (samoin kuin ensimmäinen kettarini Vinski) osasivat kyllä kesken hurjimmankin rottajahdin jättää tielle osuneen oman kanin rauhaan, että ehkä huolehdin tälläkin kertaa turhaan.

Olen huono ihminen, se nyt tuskin tulee enää kenellekään yllätyksenä, mutta itsekin melkein potkaisin itseäni yhtenä aamuna, kun tunsin koirillani pannat kaulassa heti herättyämme. HYIII...se on jo aika anteeksiantamatonta, meillä kun pannat otetaan aina pois sisään tullessa päivälläkin, eikä taatusti jätetä niitä kaulaa painamaan yöksi. No, onhan noilla kyllä mahdollisen mukavat nahkaiset pannat, mutta silti. Sähläsin edellisenä iltana koirien petien kanssa, kun tuotiin niitä sisälle kuivumasta, ja siinä tuoksinassa jotenkin olin unohtanut irrottaa koko pannat. Toisaalta kyllä kiinnitän aina pannat kaulaan, vaikka vain käytäisiin ulkona, kun koskaan ei tiedä, mitä sattuu, ja niissä on ainakin aina nopeasti näkyvät yhteystiedot - tämä sama hysteerikko ottaa aina laivan hyttinkin koirien pelastusliivit mukaan, ettei tämä vielä mitään ;) Harvoinhan laivoissakaan pelastusliivejä tarvitaan, mutta ei niitä hädän tullen ainakaan koirille sieltä löydy...

Ai niin, yksi tiedonjyvä on vielä ihan pakko jakaa, jos sattuisin heittämään henkeni ennen seuraavaa kertaa. Riolla nimittäin oli elämänsä ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) nielutulehdus juuri ennen Suomeen lähtöämme. Nielu oli niin kamalan näköinen, haavainen ja turvonnut, etten aluksi ollut varma, oliko se saanut jonkun kepin sinne, vai oliko sitä pistänyt joku suuhun. Syydin sille tietysti kunnioitettavan arsenaalin homeopaattisia rohtoja, jolloin haavaisuus ja suurin osa turvotuksesta hävisi, mutta nielu oli edelleen punainen ja tulehtunut. Sitten muistin vanhan ja koetun konstin nielutulehduksen hoidossa, auringonhattu-uutteen, ja voila, sitä kun muutaman kerran pirskotin suoraan suuhun, niin tulehdus meni menojaan melkein saman tien. Eikä edelleenkään tarvittu antibioottikuuria :)

Kaasu loppui kesken koirien riisin keittämisen, niin että nyt on mentävä askaroimaan uutta pulloa sisään ja kiinni niin, ettei lennetä taivaan tuuliin ;)

Vaikka tuosta kaasupullon vaihdosta selvittäisiinkin kunnialla, niin meille tulee seuraavat vieraat tiistaina, etten varmaan reiluun viikkoon ehdi tänne palailla.