Tänne on ilmeisesti asettunut melko pysyvä sadekausi, sitä vettä nimittäin on riittänyt. On siitä tietysti se hyöty, etteivät edes sitkeimmät metsästäjät ryntäile ympäriinsä viikonloppuisin tappamassa kaikkea mikä liikkuu, plus sitten tietenkin se, että ruoho kasvaa mukavasti, kun ilma on kuitenkin melko lämmintä. Muuten alkaa jo kyllästyttää, kun pihalla ja laitumen poluilla saa jatkuvasti liukastella savessa, koirien hihnat ovat likomärät jo seuraavalle lenkille lähtiessä, eivätkä hevosten loimet tahdo päiväsaikaan kuivaa tarpeeksi suoriutuakseen taas seuraavan yön kuivatusurakastaan. Onneksi fleecellä on se lähes taianomainen ominaisuus, että se johtaa veden ulkopuolelle eikä juuri koskaan tunnu sisäpuolelta kostealta, niin että hevoset kuivavat ainakin jonkin verran yön aikana.

 

Uusi%20katastrooffi%20002.jpg


Yhdeksi päiväksi luvattiin viimein poutaa, ja laitoin toiveikkaana muutaman lakanan koneeseen. Kaikki sujuikin hyvin siihen asti, että olin juuri menossa ottamaan niitä narulta kuivina ennen iltapäivälenkkiä, vaan kuinkas sitten taas kävikään. Juuri mennessämme ovesta tuli jostain tuohon päälle pilvi, alkoi sataa kaatamalla, ja lakanat kastuivat taas märiksi puolessa minuutissa. Ei siinä muu auttanut kuin jättää ne edelleen narulle, mutta sillä kertaa kyllä tämän kamelin selkä katkesi niin totaalisesti, että jos joku olisi tullut sillä hetkellä sanomaan jotain poikkipuolista, tai naapurin koiranrääkkääjä olisi sattunut hollille (ei valitettavasti sattunut), olisin mäiskinyt sen hengiltä. Että minä välillä inhoan tätä ilmastoa!

 

Uusi%20katastrooffi%20020.jpg


Ajattelin, että roikkukoot nyt sitten narulla vaikka koko kevään, see if I care! Pari päivää ne siellä kerkisivät roikkumaankin, kunnes tuli semmoinenkin aamupäivä, että vihdoin sain ne kuivana sisälle. Ikävä vaan, että linnut olivat ehtineet jättää terveisensä yhteen lakanaan ja tyynyliinaan, niin että ne menivät sitten takaisin pyykkikoriin odottamaan seuraavaa poutapäivää, ehkä joskus miljoonan vuoden kuluttua… Kyyhkyt ovat kyllä mukavia, mutta luin juuri jostain, että ne saavat jopa viisi poikuetta vuodessa (ei siis ihme, että niitä näkee lähes ympäri vuoden oksakasa suussaan…), niin etten ihmettele niitäkään, joiden mielestä ne ovat lähinnä lentäviä rottia, niitä nimittäin riittää.

 

Uusi%20katastrooffi%20014.jpg


Liukastelusta tuli mieleen Rintin keksintö kulkea takaperin aina liukkaalla lattialla kulkiessaan (muistuttaa vähän sitä Speden muinaista keksintöä kulkea jalkaterät ulos- tai sisäänpäin töpöttävin askelin liukkaalla, ei tyhmä). Tai siis ei aina, kyllä se välillä (varsinkin namin siintäessä näköpiirissä, ja muutenkin) unohtaa koko jutun, mutta sitten taas muistaessaan kiepauttaa itsensä ympäri ja kulkee nurinperin tuolla …ööö, sana hukkui…(siis tuo meidän lattia, ei linoleumia eikä edes melamiinia, taitaa olla tuo kaulan yläpuolella oleva mötikkäkin jo homeessa, anyone, help!), eikä liu’u yhtään! Se jopa hyppää tuohon lattialle sohvalta suoraan käsinojan yli ilman pelkoa, jos tulee kiireellinen tehtävä (esim. haukkua Jean-Marcin boxeria ((auto, ei koira)) ), mutta aina välillä koko asteleminen sillä kammottaa. Eikä se nyt johdu mistään alusta-arkuudesta, vaan on ihan opittu juttu valitettavan liukastumisen seurauksena. Mutta kyllä collie on viisas :)

 

Uusi%20katastrooffi%20007.jpg

 

Uusi%20katastrooffi%20046.jpg


Nämäkin ovat jo auenneet tuossa muovitetulla penkereellä, ja jollain pihalla näkyy olevan jo magnoliassa isot nuput.

Uusi%20katastrooffi%20041.jpg


Koirilla on nyt tämmöiset osoitekotelot (kiitos Leenalle, joka ne Suomesta meille toimitti :)). Nuo ovat Hunterin tekemiä ja melko pieniä, kuten kuvasta näkyy, mutta ainakin niihin saa jonkun lapun tungettua, ja saavat nyt palvella ainakin täällä asumisen ajan, kun puhelinnumerotkin vaihtuvat niin että hengästyttää. Noitakaan ei kuulemma enää saa, enkä ymmärrä miksi, kun ovat kuitenkin vanha ja hyvä keksintö. Ihan ensimmäisellä koirallani oli jo tuommoinen 60-luvulla, joskin vähän isompi ja punainen, ja sitten niissä oli siihen aikaan aina joku kullanvärinen koriste (Kimillä tietysti hevosenkenkä ;) ). Ideanahan niissä kai alun perin oli, että siihen mahtui paitsi omistajan puhelinnumero, myös kolikko puhelinrahaksi. Sittemmin samojedeillani oli tuommoiset mustat, ihan yksinkertaiset nahkaiset, jotka ostin muistaakseni Porista yhdestä nahkaliikkeestä, mutta sittemmin noita ei ole juuri löytynyt, miksiköhän? Totta kai ne metalliset laatat, joihin saa puhelinnumeron kaiverrettua (muistakaa, ei koiran nimeä!), ovat käteviä ja turvallisia, mutta tämmöisessä maassa, missä operaattoreita tulee ja menee, ja puhelinnumerot ovat suunnilleen yhtä pysyviä kuin kurattomat lattiat, tuommoiset, mihin saa vaihdettua tietoja, ovat ehdottomasti kätevämpiä (eikä noista yleensä irtoa edes alaosa niin kuin niistä metalliputkista). Hjuu, tämä nyt ihan perinnetietona nykyisille nuorille koiranomistajille :)

 

Uusi%20katastrooffi%20029.jpg

 


Lauantaina saatiin vaihteeksi kunnon myrsky. Kompostin kansi oli lentänyt tiehensä kivineen päivineen (olen löytänyt siitä vasta puolet), ja sen entisen heinävajan ainoa pystyssä seissyt seinä ei nyt enää ole pystyssä, vaan kallistunut melkein koko pituudeltaan maata kohti. Nyt nimittäin tuuli etelästä, toisin kuin silloin pari vuotta sitten, jolloin pohjoistuuli repi sen katon pois, niin että vaikutuskin oli päinvastaiseen suuntaan. Joskus kauan sitten Karl kävi joidenkin tuttujensa kanssa viemässä sieltä pois niitä irronneita kattolevyjä (paksua peltiä), mutta jostain itselleni käsittämättömästä syystä he jättivät sitten osan niistä sen edelleen pystyssä pysyneen takaseinän taakse, eli juuri eteläpuolelle. No, niitä ovat sitten tuulet paukuttaneet vasten sitä takaseinää saaden sen jo toisesta päästään kallistumaan, ja nyt tuo myrsky oli sitten viimeinen niitti. Eniten harmittaa ne Suomesta tuodut jatkettavat tikkaat, jotka ajattelin viedä vielä takaisinkin, mutta jotka olivat sen verran pahasti siellä seinän juurella, etten uskaltanut mennä yksinäni niitä sieltä repimään, ettei eläimistäni olisi tullut orpoja. Nyt ne ovat sitten tosi pahasti siellä jumissa, ettei kai auta kuin luopua toivosta, että niitä vielä sieltä saisi. Mutta vahvat ne ovat – ne ovat aika pahasti siellä levyn ja ties minkä betonimötikän alla, mutta edelleen ne näyttävät ihan vahingoittumattomilta. Niisk.

Uusi%20katastrooffi%20060.jpg

Uusi%20katastrooffi%20062.jpg

 


Vaan oli siitä tuulesta taas hyötyäkin. Se toi ulottuvillemme runsaasti puista tippuneita oksia polttopuiksi – joskin niitä pitää sen sateen vuoksi tietysti kuivattaa hyvä tovi. Metsässä oli iso valikoima isompia oksia ja rankoja pudonnut maahan, ja suunnilleen puoli puuta juuri keskelle polkua, niin että siitä ei pääse sitten millään, ellei joku ystävällinen ja vahva (fat chance…) sitten kampea sitä jollain konstilla siitä pois.

Uusi%20katastrooffi%20059.jpg


Yhtenä iltana pimeässä, kun vein hevosille iltaheiniä, koirat laukkasivat ympäri tonttia, mutta varsinkin tuolla laitumen puolella, ja haukkuivat minkä kurkusta lähti. Ajattelin ketun juuri kulkeneen siitä, enkä tietenkään älynnyt, ettei Rio siinä tapauksessa olisi edes osallistunut haukkumiseen. Mitään ihmeellistä ei missään näkynytkään, ja unohdin jo koko jutun seuraavaan aamuun mennessä, jolloin selvisi, mitä siellä laitumella oli oikein tapahtunut – naapurin possut olivat taas nauttineet vapaudestaan (ilmeisesti kyllä vahingossa saavutetusta) ja kuopineet laidunta ylösalaisin yhdestä nurkasta, samoin kuin höllänneet paimenlankoja niin, että niitä piti taas kiristellä.

Uusi%20katastrooffi%20034.jpg

I'm running in the air...


Seuraavana päivänä tulimme illalla kaupasta, ja niin pian kuin koirat olivat ulkona autosta, ne yksissä koirin suunnistivat taas laitumen portille ja huusivat suoraa huutoa. Hevoset olivat sattuneesta syystä onneksi jo sisällä, mutta oli vielä niin valoisaa, että näki vielä. Possuthan ne siellä taas… Arviolta kymmenkunta erikokoista possua laukkasi pitkin poikin laidunta, ja koirat olivat haljeta turhautumisesta, kun eivät päässeet niitä lähempää paimentamaan (ja itse olin haljeta ihan vaan muuten, kun äsken vielä suht puhtaat koirat olivat kaiken jälkeen yhtä kuraisia kuin porsaat roiskittuaan savea siinä vauhdissa toistensakin päälle). Sain hätistettyä possut pois ja putsattua koirat, minkä jälkeen yritin hakea Jean-Marcia tiedottaakseni hänelle asiasta, ennen kuin tulisi ihan pimeä, vaan enpä löytänyt ketään. Illalla tuosta lähisikalasta kuitenkin loisti valo (isännän otsalampun), että kaipa ne possut päätyivät vielä sisätiloihin ennen seuraavan yön sateita.


Nyt juuri paistaa taas aurinko, mutta syön vaikka vanhat villahousuni, ellei puolen tunnin päästä taas sada…
Hei, sehän on laminaatti, hahaa, siis tuo pahuksen liukas lattiamateriaali, jota emme kyllä eläinperheisiin suosittele.
Hiihoo