Täällä on alkanut taas täysimittainen sadekausi. Tassupyyhkeet ovat jatkuvassa liikkeessä eteisen ja pesukoneen välillä, ja sadetakkeja on kuivumassa joka puolella, niin koirien kuin omia vedenpitäviä takkejani.

Eilen onnistuttiin lounasaikaan tekemään kunnon kävelylenkki kanavalla ihan poutasäässä, ja sain jonkun verran kuvia täkäläisestä ruskasta. Luonnossa täällä ovat lähinnä pyökit tuommoisia keltaisenruskeita, samoin ainakin jalavat, mutta niistä lehdet putoavat paljon nopeammin. Värit ovat kyllä luonnossa paljon kauniimmat kuin kuvissa, vaikkeivät tietysti pohjoisen ruskalle vedä vertoja. Puutarhoissa näkyy kyllä jonkin verran hehkuvan punaisiakin pensaita, mutta luonnosta sitä väriä ei juuri täällä löydä.

 

 

Nämä eivät ole hirvenpapanoita, vaan pyökinpähkinöitä. Tosin en tiedä, mikä niiden virallinen nimi suomeksi edes olisi, mutta siksi olen niitä nimittänyt, pyökeistä ovat ainakin peräisin.

Pesukoneessa ei sentään onneksi ollut sen isompaa ongelmaa kuin nukkasihti tällä kertaa. Tuli heti yöllä mieleen, että jospa se voisi jo olla täyttynyt, ja kun aikani lotrasin vettä koneesta ja sen jälkeen lattialta, pääsin siihen käsiksi. Paljoa siellä ei mielestäni karvoja edes ollut, mutta ne kun otin pois, kone toimi taas kiltisti. Vanha kone ei tuommoisista olisi ollut moksiskaan, mutta ilmeisesti tämä on joku itämainen hienohelma...

 

 

Metsästysaika senkun jatkuu ja aiheuttaa harmaita hiuksia sivullisille. Luulin päässeeni jo selville, että täällä on metsästyspäiviä viikonlopun lisäksi se keskiviikko, mutta ei, tämähän on Ranska, eikä täällä noudateta mitään sääntöjä, vaikka niitä joku rustaisikin. Tällä viikolla se lehmänkellokoira meni tuolla metsässä ainakin keskiviikkona ja torstaina, ja sen lisäksi pyssyt paukkuivat vimmatusti ainakin perjantaina - siis eilisen ja tämän päivän lisäksi. Viikonloppuna täällä ei juuri tee mieli mennä edes aamulenkille näillä kulmilla, kun pyssymiehet ja koirat mekkaloivat jo aamusta alkaen joka puolella, ja siksikin menemme mieluummin turvallisemmille vesille lenkkeilemään, yleensä lounasaikaan, jolloin suurin osa pyssymiehistäkin on vetäytynyt tankkaukselle jaksaakseen taas tappaa luontokappaleita pimeän tuloon asti. Tänään on satanut jokseenkin kaatamalla aamusta asti, mutta siitä huolimatta meno ympäristön metsissä oli melkoinen.

 

 

Näitäkin kukkii vielä kanavalla, omistamme tämän kaikille tänään pyssymiesten luodeista henkensä menettäneille neli- ja kaksijalkaisille eläimille. Jaa että minäkö metsästyksen vastainen...Riippuu ihan metsästyksestä ja metsästäjistä, vaikken metsästäjiin ylipäätään tunne mitään vetoa. Mutta onhan sitä ihan tarpeellistakin metsästystä, ainakin Suomessa, missä metsästäjätkin ovat enimmäkseen ihan täysipäistä joukkoa. Täällä en olisi siitä niinkään varma, enkä tosiaankaan halua olla koirineni metsässä noiden höyrypäisten pyssymiesten joukossa hetkeäkään.

 

 

Nicola, joka on siis englantilainen ja asunut tällä tilalla perheineen ennen Juliea ja Karlia, oli joutunut juttusille metsästäjien kanssa tuolla metsässä (varmastikin omassaan silloin, jos en ihan väärin luule). He olivat sanoneet, että jos Nicolan koirat tulevat sinne metsään, he tappavat ne - johon Nici vastasi aivan samoin kuin itse olisin vastannut, eli että jos he sen tekevät, hän tappaa heidät... Mutta siis kuvastaa kovasti täkäläisten metsästäjien asennetta ylipäänsä - he ja heidän koiransa saavat kulkea vaikka toisten pihojen läpi ja rellestää missä haluavat häiritsemässä ihmisiä, mutta muut eivät saa häiritä heidän tappamissessioitaan millään tavalla, eikä kenelläkään ole mitään oikeutta rajoittaa heidän tekemisiään, laeista viis. Puuh.

 

 

Aina välillä, kun sateelta voimme, pidämme puutarhanraivaustuokioita. Suomeksi sanottuna yritän estää tätä taloa ja osaa pihastakin hautautumasta karhunvatukkaan, jota on salaperäisesti ruvennut tunkeutumaan tontillemme vähän joka nurkasta ja niiden välistäkin. Se ei ole ihan pieni homma, varsinkaan kun otetaan huomioon kyseisen vitsauksen kaikkivoittavat piikit ja uskomaton kasvuvauhti. Olen jo tylsistyttänyt yhdet hyvät Fiskarsin sakset siinä hommassa, kun niillä työ käy kuitenkin paljon joutuisammin kuin millään oksasaksilla. Oikeastaan ainoa keino saada paksumpia kasvustoja kuriin on leikellä varsia kappaleiksi ja tunkeutua sitä mukaa syvemmälle, ja sitä paitsi niiden pitkien piikkivarsien käsitteleminen ja poisvieminen olisikin melko mahdotonta - niissä tuntuu asuvan ihan oma ilkeä henkensä, joka kiemurruttaa oksia vielä kottikärryissäkin ja saa ne tarttumaan kaikkeen käsillä olevaan, ja jos se on ihmisihoa, niin aina parempi. Ikinä eläissäni en enää halua asua samalla tontilla karhunvatukoiden kanssa!

Selvyydeksi sanottakoon, että tuo edellinen kuva on yhdeltä kanavan talolta, samoin kuin seuraavakin.

 

 

Yritin eilen vimmatusti ottaa kuvaa yhdestä kanavalla asustelevasta harmaahaikarasta, joka taas lenteli edellämme, mutta yksikään kuvista ei onnistunut edes urheiluasetuksilla, ja toisaalta se haikara on muiden täkäläisten lintujen tapaan (eikä varmasti syyttä) niin arka, ettei sitä kovin lähelle pääse koskaan.

 

Olemme täällä ikään kuin kolmen koiran loukussa, enkä nyt todellakaan tarkoita omiani.

Ensinnäkin on tuo yläpuolen naapurien hysteerisesti haukkuva bordercollie, joka saa edelleen Rondon sekoamaan ulkona ja kiertämään kehää aidalle ja alas ja aidalle ja... Kiinni sitä ei siinä vaiheessa saa millään, vaikka se sisällä tulee melkein heti sen jäpityksen kuullessaan viereeni odottamaan namia. No, yritän ajoittaa ulkotyöt, eli tallin siivouksen ja mahdolliset puutarhahommat lounasaikaan ja sen jälkeiseen pariin tuntiin, ja jos olemme onnekkaita, naapurin koira pysyy sen aikaa sisällä ja hiljaa. Ihmisethän ovat todella mukavia, samoin koira, ongelma on lähinnä siinä, ettemme puhu samaa kieltä (siis koiraa lukuun ottamatta) sen paremmin kirjaimellisesti kuin henkisestikään. Jos meillä Suomessa olisi sama ongelma, menisin kysymään naapurilta, koska voisimme tulla Rondon kanssa tutustumaan siihen koiraan, ja sitten jatkaisimme sitä niin usein, ettei se enää välittäisi koko koirasta tai sen mekkaloinnista. Täällä se ei vaan taida käydä ihan sillä tavalla, kun koko eläinten henkinen puoli jätetään enimmäkseen vaille huomiota, ja toisaalta tuntuu, että mitä enemmän meteliä, sen parempi, siis ranskalaisen mielestä... Ainakin isännän mielestä sillä koiralla on kamalan hauskaa, vaikka lähinnä se kuulostaa yliturhautuneelta ja stressaantuneelta, ja mitä taas minun koiraani tulee, niin se taitaa olla lähinnä minun ongelmani. Niinhän se tietysti onkin, mutta kun en yksinkertaisesti voi seistä tuolla ulkona naksutin tanassa tuntikausia odottamassa, koska se piski aloittaa taas sen vimmatun hysteerisen haukuntansa ja saa temmattua tuon murkkukakrun mukaan tunnelmaan. Toisaalta aika harva Suomessa ottaa bordercollieta, jos sille ei ole tarjota minkäänlaista kunnon työtä, mutta täällä niitä on suunnilleen joka toisessa talossa ihan olosuhteista riippumatta, ja siitä sitten seuraa jos joitakin ongelmia...

Toinen ongelmakoiratalo on tuolla mäen päällä. Siellä on siis ne kaksi chowta, joista se uros ryntää usein auki olevasta portista räyhäten peräämme, ilmeisesti jopa kimppuumme tilaisuuden tullen. Sen talon ohi vievä tie on varsinkin tähän pimeään ja kuraiseen aikaan ainut reitti kunnon iltalenkille, ja sitä siis emme edellämainitusta syystä voi käyttää. Kaiken lisäksi ne koirat tuntuvat oleilevan nykyään ulkona melkein kaiket päivät, tosin kuistin katon alla sateensuojassa. Yritä siinä sitten hipsiä huomaamatta kolmen ison koirasi kanssa pilkkopimeässä talon ohi ja saada otsalampun valossa tolkkua sen karvapallon mahdollisista hyökkäysaikeista, saati irrottaa sitä omista koiristasi...

 

 

Ja tämän omistamme rauhallisten ja mieltäylentävien iltalenkkien muistolle :)

Koiramme-lehteä edelleen odotellessa - tällä kertaa se on kuulemastani päätellen tehnyt matkaa jo reilusti yli viikon...