Nämä kuvat olisivat tietysti sopineet paremmin pääsiäiseen, mutta kun ei silloin tullut otettua. Tässä kuitenkin meidän Esteri...

...ja tässä Elvis. Tulipa kerrankin kamera mukaan tallihommiin, niin saivat puputkin poseerata.

Mutta kyllä meinasi käydä kamalasti viime tiistaina. Mentiin jeepin renkaidenvaihdon jälkeen sinne lääkäriin Tinon kanssa, ja se raukka meinasi vallan jäädä sinne. Se tietysti nykyään muutenkin vähän jännittää vieraissa paikoissa, kun ei näe, ja varsinkin sitten kun sitä nostaa ylös. No, siltä piti sitten kuvata röntgenissä sitä sydäntä, että nähtäisiin, missä kunnossa se on, eikä se tietenkään tykännyt yhtään siitä kyljelleen laittamisesta ja kääntelystä, vaikka kuinka rauhallisesti tehtiin, ja yhtäkkiä koko koira meni ihan veltoksi. Hiukan se siitä tuli tolkkuihinsa vähän ajan päästä, mutta pyörtyi melkein heti uudestaan. Siinä vaiheessa lääkäri vei sen elvytyshuoneeseen saamaan happea ja nitrosalvaa korviinsa ja vaikka mitä tippaa, mutta kauan se silti kesti, ennen kuin oli edes hiukan ennallaan. Itse olin niin säikähtänyt, etten tajunnut edes lähteä hakemaan autosta arnicaa ja rescueta ja muuta ensiapuainetta, mutta sai se tietysti kaikkea sitten, kun vihdoin uskalsivat päästää sen pois. HUH!

Kovin hyvää ennustetta lääkäri ei antanut, varsinkaan sen kohtauksen jälkeen, mutta hänpä ei tiedäkään meidän keinoistamme mitään. Hyvä uutinen oli kuitenkin se, ettei sydän ollut mitenkään ihan kamalasti laajentunut, eikä nestettäkään ollut kauheasti, vaikka jonkin verran silti. Tino sai nyt yhtä toista sydänlääkettä entisen lisäksi sekä nesteenpoistolääkettä, jota annan nyt vähän aikaa ja siirryn sen jälkeen taas turvallisempaan kasvilääkintään nesteenpoiston osalta. Nyt Tino on taas ihan pirteä eikä yskikään juuri yhtään :)

Leskenlehdet ovat jo tietysti vanha juttu, mutta nyt kukkivat jo kiurunkannuksetkin.

...ja orvokit, ainakin purkissa :)

Pakollinen collien kuva ;)

Sekä yksi hevonen, keramiikkainen kylläkin, ja tällä kertaa luonnossa. Nykyään tämä yksilö asustelee Kyrössä Suvin ja Jannen luona, terveisiä vaan sinne. Ja kiitos Jannelle, joka asensi meidän pyörään matkamittarin. Meidän normaali aamulenkki pyörällä piteni mittarin myötä melkein pari kilometriä - se onkin ilmeisesti kahdeksan kilometriä, eikä reilu kuusi, niin kuin olin arvioinut :) Matka postilaatikollekin kasvoi lähes kilometriin - retkipyörän mittari näytti aikoinaan 800 m, jeepin mittarin mukaan matkaa on reilu 700 m, mutta tämä tuliterä digitaalivempain ilmoittaa sen olevan yli 900 m :) Mittarissa on lisäksi kello ja nopeusmittari - meidän keskinopeus näyttäisi olevan ylämäkiä lukuun ottamatta noin 12 km/h. Heh, on ne hienoja noi nykyajan vempeleet, minulle olisi ihan hyvin riittänyt vanhanaikainen mekaaninen mittari, tuosta lopetin käyttöohjeen lukemisenkin heti alkuun, varsinkin kun tiesin, että kyllä joku teknisempi persoona ennen pitkää tulee käymään...

Eilen hankin pienen höyrypesurin, että taas pitäisi käydä käyttöohjeen ääreen, mitä toimintaa inhoan syvästi. Toisaalta en yhtään lisälaitetta edes haluaisi enää kotiin - meillä ei ole eikä meille tule edes tiskikonetta niin kauan kuin käpäläni jotenkin toimivat -, mutta toisaalta kaikki helpotus - myös inhoamassani - siivouksessa on tervetullutta. Tuo on Kärcher-merkkinen, eli pitäisi olla hyvä, ja sillä pitäisi voida pestä jopa ikkunoita. Eniten kuitenkin odotan, että sillä voisi putsata ne koneeseen mahtumattomat koiranpedit, jotka edelleen odottavat pesua kissojen jätettyä hajumerkkinsä niihin.

Upouudet koiranpeditkin tulivat vihdoin. Niistä piti jostain syystä tehdä jopa tulliselvitys, enkä viitsi edes ajatella, miten paljon ne lopulta tulivat maksamaan, vaikka toisaalta toisilla taitaa helposti palaa saman verran rahaa yhteen ravintolailtaan... Mukavan punaiset ne kuitenkin ovat, ja koirat tuntuvat viihtyvän niissä ihan kiitettävästi. Ne olivat ihan riemuissaan, kun purimme niitä paketista uuteen paikkaansa, ja tohkeissaan keskustelivat keskenään aiheesta ("Kato, onko sullakin samanlainen, jee, meillä on kummallakin tämmöinen!").

Nyt on kummassakin autossa kesäkumit. Torstaina käytiin vaihdattamassa Reissarin renkaat, ja sain ihan itse ajaa sen tällä kertaa halliin kenenkään puuttumatta asiaan ( se viimekertainen kaveri tuli varmaan säikyteltyä niin perinpohjaisesti, että käyttäytyi ihan asiallisesti, vaikka kyseessä olikin naiskuski - plus kaksi hurttaa, joita taisi viimeksi ihan hiukan pelätä ;) ). Aina vaan ihmetyttää aikaa varatessa autoille, että ne (siis miehet) lähes poikkeuksetta (hovikorjaajaa lukuun ottamatta, muuten hän ei siihen asemaan olisi päässytkään) kysyvät, muistanko auton rekkaria. Siis...???! Tekisi aina mieli kysyä, muistatko itse syntymäaikaasi, tai heittäytyä täysin dementikoksi, että en mää mitenkään...mites se nyt meni, ööö, oisko siinä ollu vaikka hoo, tai ehkei sittenkään, mutta joku numero kyllä, ootas kun mää mietin... HAH!