Kummitytön lähettämässä paketissa oli muun muassa tuommoinen hieno virkkuukoukku, ja kyllä on kuulkaa helppoa ja mukavaa tuon kanssa virkata. Nimittäin ainoa sopivankokoinen koukku, minkä täältä kätköistäni löysin tuolle langalle, oli ikivanha metallikoukku, josta pinta kuoriutui kaiken aikaa pois saaden sormet ihan mustiksi. Sitä paitsi pelkäsin vielä saavani siitä joku kaunis päivä jonkun sortin metallimyrkytyksen -  vaikka kuinka ahkerasti olisin pessyt käsiäni, niin ihon läpihän sitä metallipölyä varmaan kuitenkin imeytyy.

Yhtenä aamuna seisoskeli naapurin lehmälaitumella kattohaikara, ensimmäinen koskaan täällä näkemäni. Yleensä haikarat täällä ovat vesien lähellä viihtyviä harmaahaikaroita, joita näkee tuolla kanavan varrella, väliin tuolla laakson pienen joen liepeillä tai muutaman kilometrin päässä vesipuistossa. Ai niin, ja yhteen aikaan siellä vesipuistossa näkyi puhtaanvalkoinen haikara, joka ilmeisesti oli silkkihaikara, mutta nyt se on tainnut lähteä muualle. Joka tapauksessa tuo nyt oli siis kattohaikara, ja kovin hyvin näytti viihtyvän siellä isojen lehmien keskellä. Isolta se näytti itsekin, suorastaan valtavalta siellä sumuisessa aamussa, mutta eihän ihan pieni lintu jaksaisi lehmävauvoja kiikutellakaan :) Ahkerana se on ollut, sillä uutta pientä (no, aika suhteellista Charolais-lehmistä puhuttaessa) väkeä on sinne ilmestynyt viime aikoina tiheään tahtiin. Yleensä vaan ne emot vasikoineen oleilevat niin kaukana meidän polustamme, etten ole viitsinyt kantaa kameraa mukanani, kun ei niistä kuitenkaan saisi kunnon kuvaa.

 

 

Pesu-urakka on taas tältä erää ohi, ja tässä he ovat, putipuhtaina koko kööri. Rio näyttää entisestään kutistuneen pesussa ;) Ilma ei tänään ollut paras mahdollinen, mutta pitihän heistä yksi kuva ottaa, ennen kuin taas ehtivät likastaa itsensä. Nimittäin...

 

 

Mä näin sen ensin!

 

 

Herra kani...?

Arvatkaa harmittiko, kun juuri ennen kuvan ottamista nuo veljekset olivat keksineet yöllä puutarhaan ilmestyneet kaninkolot ja saapuivat naamat savessa  pusikosta?

Tiistai-iltana aloitin Rintin pesulla, ja se meni muuten ihan hyvin, mitä nyt Rinti tapansa mukaan vähän jodlaili huuhteluvaiheessa, mutta kuivatus olikin sitten toinen juttu. Kesken kuivaamisen nimittäin koko talo pimeni, kun pääsulake laukesi. Hapuilin pilkkopimeässä yöpöytäni ääreen makuuhuoneeseen hakemaan lähintä taskulamppua ja sen jälkeen sain laskeutua kellariin laittamaan sulakkeen uudestaan päälle. Toisen kerran sulake meni vasta sen jälkeen, kun olin jo lopettanut kuivaajan käytön, ja taas sama operaatio. Joskus näiden systeemejä ei vaan ymmärrä. Seuraavina kahtena iltana laitoin kaikki lämpöpatterit pois päältä kuivauksen ajaksi, mutta silti eilen illalla Rondon kuivaamisen jälkeen sulake pamahti taas, vaikka laitoin patterit takaisin päälle vaiheittain. Voi hyvää päivää.

 

 

Rion pesu sujui kuin tanssi, kuten yleensäkin tuon ihmisen mielen kanssa, eikä Rondon pesussakaan ollut muuta huomauttamista kuin jumalaton jodlaaminen koko sampoosession ajan. Häntä ei kuulemma ollut ikinämilloinkaan pesty ja kaikki oli ihan kamalaa... Aina välillä hän istahti vedenpoistoaukon päälle saaden veden nousemaan reunoille asti, mutta se taas ei tuntunut haittaavan lainkaan. Itse hämmästyin enemmän kuin vähän, kun puolihuolimattomasti annoin seiso-käskyn, ja tämähän nousi seisomaan saman tien, vaikkei ikinä olla sitä noinpäin harjoiteltu, saati vesiolosuhteissa. Kyllä se on viisas :) 

Huuhtelemisen aikana Rondo sitten jo nuoli onnellisena kasvojani, ja sen jälkeen alkoikin varsinainen rumba. Siis suihkunurkassahan ei voi pesun jälkeen ravistella turkkia, ei niin kirveelläkään, vaikka saippuoinnin aikana se käy mainiosti... Yritin pitää Rondon pesun jälkeen lattialle laittamani pyyhkeen päällä samalla kun kuivasin toisella pyyhkeellä siitä pahimpia vesiä. Eieiei. Koira sinkosi ympäri kylpyhuonetta, kun en edelleenkään toiveistani huolimatta omista kuin kaksi kättä, enkä sillä toisella sentään voinut sitä kuristaakaan, pyyhki itseään seiniin (ei-vedenkestäviin), ravisteli ja hyppeli yläpystyä kuin hulluksi tullut pupujussi, ja vettä sinkoili jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Aina välillä sain sen pyydystettyä pyyhkeeseen ja kuivattua taas hetken turkkia siihen, kunnes ote kiemurtelevasta elukasta lipesi uudestaan, ja sama meno jatkui...Enkä nyt ihan ensimmäistä kertaa ole koiraa pesemässä, tuo on vaan niin sikavilli! Kuivaajasta se yritti ensin pyydystää leukoihinsa siitä puhaltuvaa ilmaa, mutta pysyi sentään suurimman osan ajasta jopa melkein paikoillaan... Puuh. Oikeasti tykkään koirien pesusta kovasti, ja vielä enemmän puhtaista ja tuoksuvista lopputuloksista, nämä olosuhteet vaan täällä eivät oikein suosi sitä harrastusta...

Vaan itku taas pitkästä ilosta. Olin niin onnellinen tuoksuvan puhtaista koiristani, ettei yöllä tullut unikaan kuin joskus aamulla, ja nyt on sitten ollut melkoisen kamala päänsärky tänään. Voi se kyllä olla enteitä siitä kuolemantaudistakin, kylppäri oli eilen illalla taas tosi kylmä, mutta kun ei lähipäivinä ole parannusta luvassa, niin pakkohan se oli pesuja jatkaa. Tänään olisi pakko tarjeta vielä omakin kuontalo pestä, hyrrr.

 

 

Luontokin on täällä melko vaarallinen. Kuka lie tuonkin kattilaparan joskus tuon puun kupeeseen jättänyt, nyt puu on sulauttanut sen jo osaksi itseään... Paras pysytellä vaan pienessä liikkeessä tuolla ulkosalla...

 

Meidän ainoa kännykkänumerokin lakkaa toimimasta kuun lopussa, kun koko operaattori lakkaa olemasta. Kiva. Oli sitten pakko hankkia (taas) toinen prepaid-liittymä, jolla voi soittaa ulkomaillekin niin kauan kuin täällä vielä joudutaan lusimaan. Voihan sen uuden numeron tietysti taas ilmoittaa kaikille asianosaisille, mutta eniten harmittaa se, että sitä myöten koirien osoitelaatatkin joutavat poistoon. Mur. Uusiakaan en enää täksi ajaksi viitsi hankkia, pitänee turvautua vanhoihin osoitekotelomenetelmiin, kunnes meillä on taas Suomessa pysyvä numero. Voi sun furunkuloosi näiden kanssa...

 

 

Kunhan tässä halailen :)

https://www.youtube.com/watch?v=xHw7QRGNVEM

Tuossa piristykseksi koiraräppi, joka on aivan ihana - ja kamalan tarttuva, meillä on hoilattu sitä jo kaksi päivää. Meillä kyllä vaihdetaan siihen mäyrien tilalle välillä paimenkoirat, ettei yleisölle tule paha mieli ;)

Mäyriksistä puheen ollen, kyllä näin taas eilen kaupungissa punaista. Siellä nimittäin kulki kaksi pientä koiraa kahdestaan jalkakäytävällä, toinen joku karvainen monirotuinen ja toinen pk mäyris. Eivät sentään ihan keskustassa (vaikka sielläkin nähtiin Rondon kanssa puhelinkauppareissulla yksi pieni karvatassu yksinään liikkeellä), mutta kuitenkin. Onneksi hävisivät siitä hetken päästä vielä sivummalle, että toivottavasti ovat edelleen hengissä. Ja juuri kun pääsin ajattelemasta, etten ole vähään aikaan nähnyt yksinään viipottavia koiria. Pah.

Naapurissa majailevalle orvolle wannabe-cairnille on ehkä löytymässä uusi koti. Ainakin sitä piti tänään tulla jonkun katsomaan, lupasivat ilmoittaa, jos ei koira sitten kuitenkaan ole katsojan mieleen. Vaikea kuvitella ketään, joka ei siihen ihastuisi, enemmän huolettaa se, että se varmasti pääsee hyvään ja huolehtivaan kotiin.

 

 

Nääin paljon kukkia tuossa rinteessä jo :)

 

Välillä luulen tulevani hulluksi. Oikeasti. Kaikki on tietysti katoavaista, mutta pitääkö kaikkien tavaroiden ruveta katoamaan samalla viikolla tuosta vaan. No. Yhdet sakset, jotka ovat ainakin yhtä vanhat kuin minä ja olleet meillä aikojen alusta, olivat kateissa ainakin pari kuukautta, eikä niitä löytynyt mistään. Tiesin juuri käyttäneeni niitä tuossa työpöydällä, mutta niitä ei vaan ollut siinä eikä missään muuallakaan. Lakkasin sitten jossain vaiheessa edes etsimästä niitä, ja kuinka ollakaan, ne löytyivät - olivat koko ajan lymyilleet paahtimen alla. Ehkä sitä kannattaisi pyyhkiä vähän useammin...

Seuraavaksi katosivat kynsisakset, joilla on muutakin funktiota kuin kynsien leikkaaminen, ja olisin välttämättä tarvinnut niitä (siis nämä eivät olleet koirien, ne ovat yleensä aina tallessa, vaan omani). Vaan kun se paikka missä ne aina ovat, oli tyhjä, ja sellaisena pysyi ainakin viikon. Silloin nimittäin oli pakko lähteä taas ihmisten ilmoille asioille, ja sieltähän ne löytyivät kaunistumispussistani (tai no, mutta ainakin sen avulla yritän jotain sen suuntaista...).

Viimeiseksi tempaisi glyseriinipullo. Sitä käytän Rondon korviin taittumiskohtiin, siis sen sisältöä, vaikkei yksinään enää autakaan pitämään korvia kunnolla, mutta painosalvan lisäksi. Nyt olisin pesun jälkeen tarvinnut glyseriiniä ihan välttämättä, mutta se pullo oli kerta kaikkiaan kadonnut, vaikka tiesin ihan juuri nähneeni sen. Se sentään löytyi vielä samana päivänä, eli tänään - olin siirtänyt sen siivotessani koirien namikaappiin. Loogista, mutta ah niin vaikeasti muistettavaa. Onneksi sain Suomesta kuivattuja mustikoita (kiitos, Sirpa ja Japi :) ), mustikka nimittäin auttaa muistiin. Ehkä tässä on vielä toivoa.

 

 

Tämä on varmaan edullisin koskaan hankkimani kukka. Taisin ostaa sen Lidlistä pari vuotta sitten vajaalla parilla eurolla, myöhemmin keväällä työnsin sen kukkapenkkiin, ja sieltä se tunkee joka kevät ylös entistä komeampana :)

Näitä sen sijaan löytyy täältä ihan villeinäkin, kannattaisi ehkä kiikuttaa niitä purkitettuina Suomeen:

 

 

Täällä on taas kylmä, ja varsinkin raaka tuuli saa turvautumaan paksuihin takkeihin. Mutta kuitenkin, aurinkoista viikonloppua :)