Uuden vuoden myötä täällä tuntuu alkaneen oikein kunnon sadekausi. Jos jossain välissä joku valonhäive taivaalta pilkahtaakin, voi olla varma, että kymmenen minuutin päästä tulee taas vettä. Paljon. Mitkään sadevaatteet tai hihnat eivät ehdi kuivahtaa ulkoilujen välillä, mutta ulos on mentävä, sen jälkeen tuntee taas hetken olevansa elossa, ja veri kiertää niin, ettei koko ajan ole vilu.

 

Joulu%202015%20%20%203%20029.jpg


Kiitokset kaikille joulumuistamisista. Enimmäkseen olen varmaan unohtanut yksilötasolla kiittää, kun sähköpostien lähettäminen on mahdollista vain satunnaisesti, ja silloinkin kone takkuilee niin, ettei voi aina olla varma viestien perillemenosta. Joka tapauksessa pienikin muistaminen täällä kaiken –piip- keskellä lämmittää kovasti.

 

Joulu%202015%20%20%203%20023.jpg

 


Valle elävöitti taas jouluaattoa karkaamalla naapurin pellon puolelle niiden lankojen välistä, mistä sen ei enää pitänyt päästä mihinkään. Pari lankaa oli taas nojattu poikki, ja sen jälkeen se oli sievästi nostanut jalkansa loppujen yli ja pujotellut ylimpien ali, että näin. Olin joulusta huolimatta valmis tunkemaan sen ensimmäiselle vastaantulijalle. Olin taas unohtanut ostaa pattereita taskulamppuihin (se vaatii jo taitoa, kun se sentään lukee kauppalapussakin…), niin että kauppaan oli lähdettävä kuitenkin, ja samalla ajattelin sitten hommata pyykkinarua niiden laiduntolppien väliin ja katsoa, jos se sentään saisi olla rauhassa. En vaan muistanut, että täällä pyykkinarut ovat tosi ohuita, ja lähempi tutustuminen paljasti nyt senkin, että niiden sisällä on rautalanka. Siis rautalanka pyykkinarussa. No, niiden katkaisemiseen vaaditaan vähintään leikkurit, että saa nähdä, miten Vallen suu nyt laitetaan… Eilen kyllä luulin sen taas häipyneen luvattomille teille, tietysti juuri syömiseni jälkeen, kun olin muutenkin liki liikuntakyvyttömässä tilassa. Yritin ensin nähdä sitä kiikarilla, vaikka käteni tärisi siinä vaiheessa niin, etten tahtonut nähdä mitään. Näinkin lupaavan rautiaan – useita kertoja – ihan oikealla puolen lankoja, mutta se oli joka kerran Ransu… Lopulta Vallekin suvaitsi sentään ilmestyä näkökenttään puskien takaa ja oli onneksi edelleen ihan laillisilla laitumilla. Hermoromahdus on kyllä tuon elukan vuoksi entistä lähempänä…

Joulu%202015%20%20%203%20035.jpg


Jotain hyvää sentään. Yhtenä aamuna mennessämme lenkille laitumen läpi olin niin ajatuksissani, etten tajunnut parin kanin olevan meistä parin metrin päässä, ja silti jopa Rondo jatkoi kulkuaan lähes häiriintymättä. Edistystä on siis tapahtunut.


Olen ilmeisesti johtanut lukijoita taas kerran harhaan, jos nyt jotakuta edes koko asia kiinnostaa. Huomasin jostain säästämistäni rotujutuista, ettei se Gascognen pieni sininen ainakaan enää ole pieni sininen, siis koira, vaan virallisesti Gascognen basset. Joskus, epäilemättä siitä on noin tuhat vuotta, se kyllä muistaakseni oli semmoinen, erotukseksi siitä isommasta ajokoirasta, joka on siis joku iso Gascognen ajokoira, ei taida olla sekään enää edes nimeltään sininen. Ja Gascognekin näytään kirjoittavan g:llä, ei c:llä, kuten olen muistanut. Anteeksi.

 

Joulu%202015%20%20%203%20031.jpg


Karl kävi vihdoin pilkkomassa osan kaksi vuotta sitten myrskyssä kaatuneesta jo kuolleesta tammesta tuolta metsän reunasta. Valitettavasti vaan sen sijaan, että olisi lainannut Jean-Marcin traktoria, kuten aikomus oli, hän toikin vain pari kottikärryllistä niitä pöllejä, ja oli pyytänyt Jean-Marcia tuomaan ne loput traktorilla joskus joutessaan. Hah. Siis luultavasti emme saa niitä koskaan. Tuosta on nyt ainakin kolme viikkoa. Tarvitsisimme kipeästi niitä puita, jotka olivat siihen aikaan vielä melko kuiviakin (eivät kyllä enää), joten olen nyt yrittänyt kantaa niitä Ikean kasseilla aina sieltäpäin tullessamme sen minkä kädet ja polvet kestävät, mikä ei ole paljon. Tiedättekö muuten, paljonko tammipöllit painavat? Paljon. Yhtenä päivänä ajattelin käyttää koiravoimaakin hyväkseni, laitoin isoimmille koirille, siis Rintille ja Rondolle reput selkään (meillä ei vielä ole niitä kuin kahdet, eikä noita omenanvihreitä Ruffwearin reppuja taida enää edes saada mistään, että täytyy tyytyä seuraavaksi eriväriseen, voi kamala…). Lastasin niille kumpaankin reppuun pari ihan pientä klapia, jotka kuitenkin tietysti painoivat jonkun verran, raahasin itse taas paria kassia, ja sitten piti lähteä kotiinpäin. Rinti ei liikkunut edes vetämällä, vaikka on kantanut reppua ennenkin. ”Kato nyt, joku pidättää mua, en mä pääse, kun en kerta saa vetää.” Tuli se sentään vihdoin maanittelemalla ja kehumalla jotenkin sieltä. Rondo, jolla ei ole ikinä ollut reppua selässä, katseli sen laittamista pari sekuntia – ”Ahaa, noin se laitetaan, sittenkö tätä kannetaan vain näääin, ookei!” Ja sitten mentiin, vaikka sen reputkin olivat hiukan vinksallaan. On se fiksu ja reipas :)

 

Joulu%202015%20%20%203%20040.jpg

Jaa mää vai? No tietty oon.


Yskä pitää kiinni kuin sika limpusta, eikä taida ennen kevättä minua jättääkään, vaikka sattuisin olemaan silloin vielä hengissä. Ostin lisää homeopaattista Droseraa siltä mukavalta apteekkarimieheltä ja kysyin samalla siitä korvapainovoiteesta. Hän ei kuulemma enää tee itse voiteita, kun se on täällä tehty niin vaikeaksi, mutta heillä on joku yhteistyökumppani, joka tekee niitä. Näytin sitä reseptiä, mutta siihen sekin toivo tyssäsi – voiteessa on yhtenä osana joku jodiyhdiste, minkä vuoksi siihen täällä tarvittaisiin lääkärin resepti. Päivää vaan.


Tällä hetkellä ainoat väriläiskät elämässä tuntuvat olevan koirien keltaisina loistavat sadetakit, ja siellä täällä talvesta huolimatta kukkivat kukat – eräällä pihalla kukkivat pienet narsissit täyttä häkää -, mutta kevään puolella jo ollaan, että ehkä se vielä tästä.


Toiveikasta uutta vuotta