Jo huhtikuu, eikä se ole edes aprillia...

Tuossahan olisi ollut se jouluruusukin, Helleborus, ja ihan samannäköisenä kuin täällä. Ei olisi sitäkään tarvinnut ihmetellä, jos olisin selannut kalenteria etukäteen vähän tarkemmin.

Vielä huhtihobuset:

 

 

Tuo oli kuvista se, jossa vähiten häiritsee salaman heijastus - ilman sitäkään ei hämärässä eteisessä onnistu kuvaa saamaan.

 

 

Tämä elukka, Ahmed Ahne, on kunnostautunut viime päivinä jopa pelottavan murkkumaisesti. Rescue remedy -pullo putosi yhtenä iltana eteisen lipastolta, ja vastoin kaikkia aikaisempia vastaavia kokemuksia siitä hajosi pohja, ja koko litku levisi lattialle. Poimin siitä taskulampun valossa lasinsirpaleet, ja sen jälkeen koiratkin saivat luvan mennä lähemmäs haistamaan sitä lätäkköä. Vaan tämä murkkuhan nuoli sen suihinsa eikä edes irvistellyt inhosta (huomautuksena niille, joille kyseinen valmiste ei ole tuttu, että kukkatipat on uutettu siinä brandyyn, joka todella haisee ja maistuu). Huolestuttavaa.

Toisena iltana täytin kissojen kuivamuonatölkkiä pussista, koirat tietysti vieressä hutisyöttöjen toivossa. Muutama nappula napsahtikin lattiaan, ja karvaimurit toimivat salamannopeasti ja iloinen rouske kävi, mutta sitten alkoi kuulua niin kova ja harras rouskutus, ettei se kuulunut enää asiaan. Rondo pisteli poskeensa puista voiveistä, jonka oli huomaamattani tönäissyt työpöydältä lattialle ja jossa oli vielä hiukan tuorejuuston jämiä kärjessä. Ja se ihan oikeasti olisi syönyt sen kokonaan, kurkusta sain onkia monta sälettä takaisin...

Noiden rinnalla tietysti kalpenee meidän pitsirei'itetty vessapaperirulla, mutta tulkoon nyt sekin mainituksi. Jokainen lattialle pudonnut tai edes sitä lähestyvä talouspaperi, paperinenäliina tai vessapaperi on Rondon mielestä uuden revintätyön materiaalia, ja on oltava nopea, jos haluaa sen ehjänä takaisin. Yhtenä päivänä se oli onnistunut huomaamattani sieppaamaan vessasta (meillä on vessassakin yleensä koko porukka yhtaikaa...) koko paperirullan, ja nyt on käytössä kauniisti pitsireikäinen vessapaperi.

Juu, ei se hullu ole, yleensä vieläpä ihan tottelevainenkin, mutta sika-ahne ja paljon nopeampi sitä Piirosen kuuluisaa pässiä...

 

 

Tuolla pihapadassa on ensimmäinen anemone jo auennut.

 

 

Lemmikitkin alkavat kiriä aurinkoisilla paikoilla.

 

 

...mutta rakkaat koirani ovat järjestäneet emännälleen maljakkoon pääsiäiskukkia. Noita kasvaa aika lailla eri puolilla tonttia ja ne katkeilevat suht helposti, kun ohi pyyhkäisee koira täyttä vauhtia, ja sen jälkeen minäkin raaskin ottaa niitä sisälle ja maljakkoon :)

 

 

Rakas varjoni Rio jätti vahingossa etutassunsa uloimman oven väliin tai alle, kun luulin sen olevan ihan muualla toisten perässä ja suljin oven perässäni (oven alla oli nimittäin kotilo, ja siitä seurasi uloslähtiessä tavallista enemmän edestakaista liikettä). Se istui jalka ylhäällä eteisen nurkassa ja tärisi, mutta kas - muutamaa sekuntia sen jälkeen kun emäntänsä oli antanut sille homeopaattista Hypericumia, tassu oli taas maassa ja koira ennallaan. Se todella on ihan ihmeaine kaikissa ovenväliin jäämisissä sun muissa hermokivuissa (Nimim. Sormi silloin tällöin auton oven välissä).

 

 

 

Talonkatsojat kävivät maanantaina, ja huh mikä homma yrittää saada kaikki esittelykuntoon näinkin isossa talossa! Käyvät tietysti monia muitakin paikkoja katsomassa, että saa sitten nähdä... Rondo kyllä meinasi taas aluksi syödä ne, mokomat taloon tunkevat ventovieraat ;) Oikeasti kohta on päästävä täältä, ennen kuin tuosta tulee ihan metsäläinen (vaikka kaupungissahan se on heti kaikkien kaveri, jos joku ottaa kontaktia, mutta kotona aluksi kuin villipeto, kannattaisikohan siitä tehdä suojelucollie...).

 

 

Tänään piti sitten vaihtaa koirille pantoihin uudet puhelinnumerot, kun vanha numero poistui vallan käytöstä, ja katoavien kamojen arvoitus sen kuin jatkuu. Olin aikaa sitten onneksi ostanut kolme siistiä osoitekoteloa, jotka sain nahkapantoihin, mutta pihapantoihin ajattelin laittaa muoviset luunmalliset osoitekotelot, jotka olivat käytössä joskus tänne muuttomme aikoihin ja jotka kaiken lisäksi loistavat pimeässä, että olisivat sikälikin kätevät. No. Ne kaksi käytettyä kyllä löytyi koirien liinavaatekistusta (sisältää lähinnä pyyhkeitä, ylimääräisiä pantoja ja kupinalusia ym., ei sentään lakanoita ;) ), mutta se kolmas - sellainen ihan totta oli olemassa, kun sen varalle aikanaan ostin, ja juuri pari viikkoa sitten mielestäni näin sen siellä missä se on aina ollut, makuuhuoneen piirongin päällä olevassa minilipastossa. Mutta kun ei sitä ole missään, ei kerrassaan missään. Tarkistin sen pikkulipastonkin ainakin kolmeen kertaan, mutta ei. Lopun päivää olen pohtinut, mihin ja minkä logiikan mukaan olisin sen voinut siirtää, mutta ei niin mitään haisua. Joskus elämä on tosi rasittavaa. Koirilla on nyt pihapannoissa muoviset läpyskät, joihin mahtuu hädin tuskin puhelinnumero ja joita käytetään yleensä kai avainperinä tai vastaavina, mutta ei voi mitään. Ehkä vielä törmäämme, se luuosoitekotelo ja me, joskus viiden vuoden päästä, jolloin se luultavasti löytyy tosi omituisesta paikasta...(ja jolloin ne kaksi muuta ovat tietysti jo hukassa). Joskus olisi niin lohdullista, kun täällä asuisi joku muu kädellinen, jota voisi syyttää moisista katoamisista...

Maanantaiaamuna löysimme metsästä kuolleen vasikan. Onneksi niiden lehmien nuori isäntä sattui juuri olemaan (ison) laitumen toisessa laidassa jollain vempeleellä viemässä lehmille ruokaa ja huomasi viittomiseni (pinkistä kuoritakista on hyötyä muutenkin kuin metsästysaikana) ja tuli kiireimmän kaupalla katsomaan, mikä on hätänä, niin ettei meidän tarvinnut lähteä hakemaan häntä ties mistä. Eihän sillä vasikalla tietysti enää siinä vaiheessa mitään hätää ollut, mutta ei sitä sinnekään voi jättää. Sillä raukalla oli kuulemma ollut jotain vikaa vatsassa. Joskus ihmetyttää, miten ne kaikki sairaat ja kuolevat vasikat pääsevätkin sieltä sähköaidan alta metsän puolelle, vaikka toisaalta, pääsiväthän meidän hevosetkin alle metrin korkeudella olevan parrun alta toiselle puolelle tallia...