No nyt sitä vaan pitää kärsiä tästä talvesta. Vähän lievitystä siihen tuo sentään viikolla alkaneet hyvät kelkkakelit, ja nyt on sitten aamulenkit suhauteltu pääsääntöisesti kelkalla. Ihanan rauhoittavaa, kun ei kuulu muuta kuin tassujen pehmeä tömähtely ja jalasten suhahtelu, ja koirat nauttivat täysillä juoksemisesta.

Tänään laitoin koirille samojedien vanhat husky-valjaat, ja Rinti oli selvästi synnynnäinen vetokoira, kun taas Rio tunnollisena hidasti heti kun liina alkoi kiristyä, se kun on sisäistänyt hihnassa vetämättä kulkemisen vähän liiankin hyvin valjaissa vetämistä ajatellen. Toisaalta tuolla tiellä vetäminen ja sen opettelu on joka tapauksessa aika hankalaa, että tyydymme nyt vaan tavalliseen kelkan vieressä juoksemiseen ihan turvallisuussyistä. Sen verran aion nyt kuitenkin vielä panostaa tähän talveen, että huomenna haetaan kaupasta ihan uusi kirkkaanpunainen kelkka, tuo vanha kun on niin matala, että saan olla melkein kaksinkerroin, eikä se tässä iässä ole enää yhtään hauskaa. Onhan toi vanha potkuri jo palvellutkin ainakin yli kaksikymmentä vuotta, ja kovaa mentiinkin silloin kun Jeri ja Pyry olivat nuoria, niin että levätköön nyt, jos ei sopivamman kokoista käyttäjää löydy.

Keskiviikkona vietiin jeeppi vihdoin merkkikorjaamolle aamulla ja käveltiin pitkin Raision metsiä ja Haunisten altaan ympäri kolmisen tuntia sillä aikaa kun siellä yrittivät löytää siitä vikaa. Mitään ei vaan löytynyt, vaikka kuinka laittoivat piuhojaan kiinni, ja väittivät, että ihan hyvin ja tasaisesti käy. No, ei se kyllä käy, ja laiskempi se on kuin normaalisti, mutta jos eivät vikaa löydä niin turha sitä siellä on seisottaa. Pitänee viedä se taas hovikorjaajalle ihmeteltäväksi jossain vaiheessa, hän ainakin heti tajusi mitä tarkoitin ja huomasi itsekin, ettei se ihan kunnossa ole.

Ai niin, meidän Iiro-imuri (se robotti-vempain) vihittiin käyttöön viikko sitten, ja ihmetys oli suuri eläinten keskuudessa, kun ne seurasivat sen viiletystä :). Meillä ei sentään vielä kukaan ole yrittänyt sen kyytiin...

Tänään pihakoivussa oli varpushaukka taas odottamassa paistia lintulaudalta, mutta ilman jäi. Kerran se jo ajoi takaa yhtä talitinttiä, joka kuitenkin pakeni omenapuiden turviin, ja lopulta se lensi turhautuneena tiehensä.

Että voi tulla hyvä mieli pienestä hyödyllisestä työstä - kotitoppiksen tasku on jo jonkin aikaa ollut kulmasta rikki, juuri se vasen, jonka taskussa on aina hevosnameja (oikeassa on koirannamit). Kaikki ne namit karkasivat aina jonnekin vuorin alle, ja se oli aika turhauttavaa. Tänään vihdoin muistin asian sisälläkin ja ompelin sen ehjäksi :) Samalla höökällä ompelin yhden toisenkin takin vuotavat taskut, ja nyt olo on suorastaan sankarillinen. Kai ne namit juuri vähitellen syövät ne taskujen pohjat puhki... Takkien pesemisessä on aina suurin operaatio juuri taskujen tyhjennys kaikista eläinten makupaloista, nenäliinoista ym., ja niiden uudelleen sijoittelusta taas toisiin taskuihin. Muistan kuinka äiti meinasi saada hermoromahduksen, kun olin pieni ja juuri oppinut tekemään kangasnenäliinoista hiiriä - niitä oli aina kaikki taskut pullollaan, kun yritin tehdä edes niistä itselleni lemmikkejä ;)  Toisaalta kokeiluni heinäsirkka- ja leppäkerttufarmarinakaan eivät saavuttaneet kovin laajaa suosiota, niitä otuksia kun kiipeili verhoissa vielä seuraavina talvinakin...

Kampaajallakin kävin enkä muistanut olla tarpeeksi skarppina, niin että nyt yritän luikahdella peilien ohi mahdollisimman nopeasti. Kasvaahan se tukka onneksi taas...

Yhtenä aamuna komentaessani Vallea olemaan sähläämättä, kun harjasin Blakkuria, Smirre luuli varmaan kilpakosijan saapuneen talliin ja aloitti sen päiväisen mouruamisen. Taas käyn itseni kanssa samaa jokakeväistä taistelua sen leikkaamisesta, mutta vieläkään en kuitenkaan haluaisi pettää sen vaivalla saavutettua luottamusta, ja nyt se vielä ainakin pakkasten yli pysyy sisällä tallissa...

Mustia kissoja ja muita vilisee täällä välillä niin, etten tiedä, kenen ne kaikki oikein ovat, ja onko se potentiaalinen musta koditon kissa enää lainkaan maisemissa. Samperi kun ei niillä pidetä kaulanauhoja, että tietäisi kuuluvatko ne jollekin vai eivät...

Ensi viikoksi on luvassa kovempaa pakkasta tännekin päin, mutta onneksi vain pariksi päiväksi, että eiköhän tässä jo pärjätä. Aurinko alkaa joka tapauksessa lämmittää päivä päivältä enemmän, että kohta se on taas kevät täällä :)

Aurinkoa!