Syyskuvia%20009.jpg

 

Metsästysaikahan täällä alkoi taas kuun alusta, ja ehdin jo olla kiitollinen, kun siitä huolimatta saatiin kulkea aamulenkit ihan rauhassa. Vaan nyt sekin autuus on loppu. Viikonloppuna paukkui taas siellä sun täällä, ja nyt on lähes joka aamu ollut joku sotajalalla ties mitä eläinparkoja kohtaan. Epäilen, että kyyhkyt ovat päässeet hengestään sankoin joukoin, pauke ainakin on melkoinen.


Meitä tuli yhdellä lenkillä viikonloppuna vastaan tipparenu (täällä niitä ihanuuksia näkee vielä jonkun verran liikenteessä, oi :) ), joka oli ääriään myöten täynnä miehiä ja takaikkunalla oli lisäksi raivoisasti räyskyttävä russeli. Näkyi jatkavan meidän kujallemme, eikä siinä mitään, mutta sen jälkeen juttu muuttui oudoksi. Jonkin ajan päästä lenkiltä palatessamme se tuli taas meitä vastaan, mutta ainoa kaksijalkainen autossa oli enää kuski, ja russeli oli vaihtunut lähes bernhardilaisen kokoiseen ja vähän näköiseenkin koiraan, joka täytti koko lopun autoa. Hmmm…


Muutenkin aamulenkkiä on ollut pakko lyhentää, sillä polun on loppupäästä tukkinut jo reilu viikko sitten pellonlaidasta kaadetut puut. Ajattelin jonkun siirtävän ne siitä pois muutaman päivän päästä, mutta siellä ne makailevat edelleen. Eikä se ole mikään kinttupolku, vaan paikoin pari metriä leveä, lähes metsätie, jota tietääkseni käyttää aika moni muukin. Eihän tuo Suomessa olisi mikään ongelma, sen kun kiertäisi metsän kautta. Täällä sen kiertämisen estää noin parituhatta pahantahtoista karhunvatukanvartta valmiina raapimaan kaikki lähestyjät vereslihalle. No, toisaalta nyt tuosta johtuen metsässä vallitsee ainakin toistaiseksi rauha kaikilta mönkijöiltä (siis niiltä moottoroiduilta) sekä erilaisilta crossipyöriltä, moottoreilla tai ilman, että ainakin eläimillä on ehkä vähän turvallisempi olo…


Hevoset tuntuvat suosivan myös laakerinmarjoja. Ilokseni huomasin yhtenä aamuna ainakin Vallen ja Blakkurin mutustelevan jotain hartaudella samassa paikassa pihaa, mistä Rondo ja Rinti syövät useimmat laakerinmarjansa, joten ihan kaikki eivät sentään joudu koirien suihin. Niitä riittää edelleen ylimäärin sekä puissa että maassa, eivätkä ihan vähään aikaan lopukaan.


En enää kestä noiden Ransun loimien kanssa. Juuri, kun olin edellisiltana ommellut taas yhdestä jalkahihnan kiinnityskuminauhaosaston kuntoon, näin seuraavana päivänä koko loimen olevan ihan vinksallaan sen päällä, ja yllätys, yllätys – se oli taas revennyt samasta paikasta. Ei auttanut muu kuin ottaa se kokonaan pois, ettei hevosparka olisi sotkeutunut siihen, ja nyt meillä on menossa loimeton kokeiluaika, jospa siellä tuulisi jo sen verran päivisin, ettei edes Ransun tarvitsisi enää pitää sitä.

 

Syyskuvia%20021.jpg

 


Ja saman tien, kun olin sen onnettoman loimen saanut pois, näin Vallen kulkevan laitumen päädyssä, mutta jotenkin paimenlangat olivatkin hevosen tällä puolella. Se ryökäle oli taas onnistunut jotenkin ujuttamaan itsensä liian korkealle siirtyneiden lankojen alta naapurin kyntöpellolle, jossa se sitten kulki edestakaisin ja odotti jotain pelastajaa. En ihan yltiöpositiivisessa tilassa juuri silloin ollut, mutta tyytyväisenä se tuli perässäni motkotuksestani huolimatta, kun pääsi taas omalle laitumelle.


Onneksi tänä syksynä on taas omenoita meidän villipuissamme, niin että hevoset saavat nautiskella niistä. Viime syksyn saldo taisi olla viitisen omenaa… Kohta saavat kastanjoitakin, jahka vähän vielä kypsyvät (kastanjat, ei hevoset) – tällä hetkellä ne ovat lähinnä vain koirien tassunpohjien riesana piikkeineen, kun putoilevat aina tuulella joka puolelle.
Koirat raapivat jo huomattavasti vähemmän, joten kapi taitaa olla menon puolella. Saavat nyt vielä yhdet Advantixit, niin eiköhän se siitä. Koko ajan ovat saaneet kyllä homeopaattistakin ainetta siihen, että ehkä ne kaikki yhdessä ovat viimein auttaneet. Tällä kertaa edes ranteeni eivät ole kutisseet, niin kuin joskus muinoin, kun samojedit saivat pihaan tulleista supeista kapin, vaikka varsinaisestihan tuo kettukapi ei ihmiseen edes tartu.

 

Syyskuvia%20010.jpg

 


Ja meidän tehostettu koirien huomioimattomuuskoulutus…hmm. Noilla aikuisilla, jotka jo ennestäänkin ovat käyttäytyneet suht hyvin, näkyy ehkä selvintä hioutumista, ja hiukan alkaa Rondokin jo antaa periksi, mutta kyllä se epäilemättä edelleen söisi taloon tulevat vieraat. Sen kanssa saa kyllä olla niin tiukka ja kurinalainen, että pienikin lipsahdus, ja ojassa ollaan taas. Yhtenä iltana silitin ja huomioin sitä sängyllä, kun ei todellakaan olisi pitänyt, ja vähän myöhemmin, kun siirsin sitä sivuun, se näytti hampaitaan… Siis voi MURRRR! Se lensi kyllä välittömästi eteiseen (kun olin ensin itse näyttänyt sille hampaita ja murissut niin että seinät tärisivät), jonne ensin ajattelin jättää sen koko yöksi, mutta päästin sen sentään eleettömästi takaisin vajaan tunnin päästä. Ja tuo on collie…


Vaikeaksi tuon tekee noilla sekin, että yleensä pitävät melkoisesti collieörinää ihan ollessaan tyytyväisiä, joskus myös koiraa siirtäessä, että ota siitä sitten heti selvää – ja tuo ryökäle tietää sen ihan hyvin. Hampaiden näyttö vaan ei enää jätä mitään tulkinnanvaraa. No, sen illan jälkeen ei neuvotteluja asiasta ole tarvinnut käydä – toistaiseksi.
En edes muista, että kenelläkään koirallani olisi koskaan ollut ihmeempiä murkkumutinoita, ehkä satunnaista murinakokeilua lukuun ottamatta, ja niistä on selvitty kertaneuvottelulla, ja kaikkia olen kohdellut ihan samalla tavalla, tuota ehkä vielä tarkemmin koirankielellä.


Olen nyt lisäksi vähentänyt namien käyttöä palkkaamisessa, paitsi ihan varsinaisissa koulutustuokioissa tai uuden opettelussa, eli koiratrendikkäästi sanottuna käyttänyt enemmän laumaviettiä hyväkseni, ja tulokset ovat olleet lupaavia. Jos jotain, tuo koira tarvitsee nimenomaan sitä laumavietin vahvistamista. Nimi on enne. Arvatkaapa, mikä tuon virallinen nimi on…Black Gary Independent Lover. Niinpä. Rakas itsepäisyystaistelija ;) Jos ikinä on ollut koiraa, jonka tähtiin jo ennen syntymää on kiroitettu JOHTAJAKOIRA isoilla ja loistavilla kirjaimilla, se on tuo tuossa vieressäni. Aina edellä, aina ekana, aina huipulla, anna minäminäminä huolehdin…


Yksi talonkatsojakin kävi, erittäin kiinnostunut sellainen. Tekivät tarjouksen heti seuraavalla viikolla, mutta niin alhaisen, ettei sitä voinut ottaa edes huomioon. He jo asuvat Ranskassa hevosineen ja koirineen, mutta heidän on kuulemma pakko pankin (=velkojen) vuoksi myydä paikkansa ja nyt hakevat jotain isompaa, mutta ilmeisesti halvempaa paikkaa, mikä yhtälö ei ole ihan helppo. No, kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu - toivon vaan, että olemme vielä siinä vaiheessa hengissä...

 

Syyskuvia%20016.jpg