Hups vaan, onpas taas aika vierähtänyt ilman yhtään päivitystä...Kaiken lisäksi Vuodatus menee jollekin huoltotauolle 23.1., että jos en sitä ennen ehdi uutta kirjoittaa, ei sitten ainakaan viikkoon sen jälkeen ole mitään luvassakaan.

Vieläkin on kameran johto hukassa, että uusia kuvia ei saada tähänkään hätään koneelle. Mihinkähän jäin viimeksi...

Ai niin, juuri kun olin siinä hyvässä uskossa, että kaikki muuttoon liittyvä sujui ongelmitta myös eläimillä, Ransu tuli kipeäksi. Taisi olla tänne tulostamme pari-kolme viikkoa, kun se lakkasi syömästä ja näytti hyvin ähkyiseltä. Troppasin sitä minkä osasin, käveltiin metsässä, ja välillä se jo alkoi syödä ruohoa, mutta lopetti sitten taas eikä mikään maistunut. Seuraavan yön (joka tietysti oli niitä lähes ainoita miinuksen puolella olevia) vietin lähes kokonaan tallissa (joka on siis lähinnä kolme seinää käsittävä katos) loimitetun Ransun vierellä tunkien sille jos jotain ainetta. Aamulla se oli edelleen selvästi sairas, ja sitten soitettiin eläinlääkärille, joka tulikin kiitettävän nopeasti ja puhui englantiakin niin paljon, että tulimme hyvin toimeen. Siinä vaiheessa Ransulla oli kova kuume, ja lääkäri antoi sille antibioottikuurin, kipulääkettä ja jotain ruuansulatusta edistävää ja epäili diagnoosiksi suolistotulehdusta.

Ihan pikku hiljaa Ransu alkoi piristyä, mutta vieläkään ei heinä saati rehu kelvannut kuin ihan pieninä hippusina, leipä oli ainoa, jota se suostui vapaaehtoisesti syömään, sekin mahdollisimman vaaleaa ja tietysti kuivaa, ettei ihan nälkään nääntynyt. Seuraavana päivänä Julie kehotti hakemaan kaupasta säilöheinäpaketin. Sitä hevoset eivät kuulemma voi vastustaa ja on hyvinsulavaakin. Sepä sitten onneksi maistui Ransullekin, niin että syöminen alkoi sujua muutenkin, ja muutaman päivän päästä se kulki taas toisten kanssa koko päivät laitumella ja söi, söi ja söi :) Sai se toki kaiken maailman lisätropitkin toipumisensa tueksi (tai ainakin sen osan, joka ei lentänyt pitkin vaatteitani, kun sille niitä väkisin tungin), mutta nopeasti se tapansa mukaan selätti sairautensa :)  Ainoa sivuvaikutus säilöheinän syöttämisestä oli se, että kukaan ei suostunut hetken päästä syömään heinää (tottahan sitä oli muillekin annettava maistiaisiksi), ellei ensin saanut säilöheinätuppoa rouskuteltavaksi. Sitä hankittiin sitten hevosille jouluksikin :)

Eläinlääkärillä ei ollut mukanaan antibiootteja tabletteina, joten haimme ne myöhemmin päivällä Rostrenista klinikalta. Oli siinä vastaanottoapulaisilla ihmettelemistä, ensin Ransun nimessä (meidän sukunimikin vääntyi Rabbikoksi, mutta väliäkös tuolla) ja sitten syntymäajassa. Toisen piti ihan kirjoittaa vuosi (1983) paperille, ennen kuin uskoi, että sitä tarkoitin ihan oikeasti, sekä englanniksi että ranskaksi. Täällä eivät hevoset yleensä elä kovin kauaa - naapurin Jean Marc sanoi, että kaksikymppinen hevonen täällä on jo tosi vanha. Onneksi issikat ovat siinäkin suhteessa eri maata :)

Joulu sujui täällä hyvin rauhallisesti. Aatto on vielä kaupoissa ihan tavallinen päivä, vaikka ilmeisesti paikalliset alkavat jouluaterian samana iltana ja jatkavat sitä seuraavaan aamuun. Mitenkähän saavat pienet lapset pysymään pöydässä niin kauan... Toisaalta en ole vielä ikinä kuullut kaupassa yhdenkään lapsen kiukuttelevan, ja muutenkin jälkikasvu on ainakin yhtä kohteliasta ja hyvinkäyttäytyvää kuin meillä joskus viisi-kuusikymmenluvuilla, että pistää miettimään... No, joka tapauksessa nautiskelin Suomesta tuomaani lanttulootaa hyvällä halulla juhlan kunniaksi :)

Joulupäivän aamuna ukkosti oikein kunnolla. Sänky tärisi, kun Rio-parka pelkäsi jo ennen kuin itse kuulin mitään ja luulin valojen tulevan Jean Marcin pihalta kääntyvästä autosta. Olin kuitenkin tyytyväinen, kun tiesin, että hevoset ovat turvallisesti katoksessa paimenlankojen takana, mutta kissanvillat - siellä ne kulkivat likomärkinä laitumella, kun ukkosen laannuttua menimme niitä katsomaan. Eivät ne ennen ole ukkosta pelänneet, mutta ehkä tämän ison laakson valtava valoshow jyrinöineen oli liikaa Blakkurille - olen aivan varma, että se oli ensin katkaissut Vallen ja sen puolen langat, ja sen jälkeen Ransullekin oli omalta puoleltaan tullut kiire kavereiden perään niin, että nekin langat olivat enää muisto vaan. Blakkurhan on aina ennen kunnioittanut mitä hyvänsä vaaleaa lankaa, mutta täällä siitä on sukeutunut oikea villihevonen, joka vapauttaa itsensä vaikka minkälaisten lankojen läpi sille päälle sattuessaan. No, onneksi ei käynyt kuinkaan, ja kunhan Karl ehtii, olen jo tilannut häneltä oikeat ovet tallin etuseinää varmentamaan.

Uutena vuonna syötin koko porukalle ehkäisevää troppia pamausten ja rakettien varalle, mutta täällä oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla, eikä koko vuoden vaihtumisesta tiennyt mitään, niin että nukuttiin kuin possut läpi yön.

Vähitellen ollaan saatu vaatekaappeja, ruokapöytää ja muuta tarpeellista huonekalua Suomeen jääneiden tilalle. Ostin kerralla Brestin Ikean lähes tyhjäksi, ja Karl on käynyt niitä kokoilemassa, niin että enää on pari vaatekaappia pahvilaatikko-olomuodossa. Kai ne ranskalaiset sitten vievät kaapitkin mennessään, kun ei niitä täällä juuri missään myytävissä asunnoissa ole.

Nyt pitää kyllä taas lopetella tältä erää. Täksi päiväksi luvattiin jopa tänne lunta, mutta vettä vaan tuli. Ensi yöksi on luvassa pakkasta, mutta muuten täällä on edelleen melko lämmintä. Portinpielessä kukkii jo esikko ja yksinäinen voikukka :)