Niin ja tietysti kapikin vielä. Nyt en kyllä ole enää ihan varma, onko kutiaminen enää aktiivista kapia, vai sen jälkimaininkeja. Olin jo varma, ettei tuosta Advantixistäkään ole enää mihinkään, mutta sitten Rintin korvasta löytyi punkki – iso, mutta umpikuollut, joten ehkä se litku sittenkin hoitaa hommansa. Joka tapauksessa Rintillä ja Rondolla on edelleen toisessa kyynärpäässä ärtyneet ja kutiavat kohdat, Rintillä molempien korvien ulkopuolella pienet raavitut ruvelliset paikat, ja Rondolla…hohhoijaa, se raukka on taas kärsinyt pahiten tästä kapi-invaasiosta – sillä on toinen korva lähes karvaton, toisenkin reunat melko karvattomat, ja kuonossa on vielä muutama ärtynyt ja kutiava paikka.

Ehkä – ja tämä on vain teoria, niitä on viime viikot suorastaan vilissyt päässäni – pihan laidalla olevassa, melko isossa kaninkolossa (jossa ei päiväsaikaan ainakaan näy asukkaita) käy öiseen aikaan nuuskimassa joku toiveikas kapinen kettu, joka sitten on tartuttanut tautinsa Rondoon, joka myös nuuskii säännöllisesti siinä kaninkolon suuaukolla, ja muut ovat sitten saaneet tartuntansa siltä, joskin hiukan lievempänä. Tuota aitaakaan kun ei millään saa ketunpitäväksi, kanit kaivavat sen alle jatkuvasti koloja, joista hoikahko kettu mahtuu leikiten. Itselläni eivät edelleenkään edes ranteet kutia, vaikka nukumme koko konkkaronkka suuret osat öistä samassa sängyssä. Mystistä.

Vallella, jolla ei muistaakseni ainakaan meillä elettyinä seitsemänä vuotena ole ikinä ollut ähkyä (ja se on kyllä vedellyt suihinsa jos vaikka mitä), oli nyt yhtenä lauantaina ilmeisesti kaasuähky. Troppasin sitä jos vaikka millä homeopaattisella aineella, ja hädissäni lopulta jo joltain kiltiltä suomalaiselta eläinlääkäriltä varoiksi saadulla Finadynelläkin (kipulääke). Se näytti jo olevan kunnossa, ja päästin sen lopulta laitumelle Blakkurin kanssa, mutta myöhemmin se oli taas syömätön eikä voinut hyvin.

En odottanut enää edes kauaa ennen uutta Finadyne-annosta (ensimmäinen lensi joka tapauksessa suurimmaksi osaksi taivaan tuuliin hevosen päättäessä leikkiä sirkusponia), ja lopulta se olisi taas kirkassilmäisenä syönyt mitä tahansa (Vallen tapauksessa yleensä kirjaimellisesti). Meidän piti seuraavana aamuna mennä tuohon ihan naapurikylään kirpparille, ja menin heti kuudelta aamulla tarkistamaan hevosten kunnon – molemmat onneksi terveinä, ja niin sitten pääsimme sinne kirpparille, kun matkaakaan ei ollut kuin kolme kilometriä.

Mutta jos ei ollut pitkä matka, niin ei kyllä sitten ollut ylitarjontaa ostajistakaan – myyjiä kyllä riitti niin, ettei meinannut sekaan sopia. Sijoituimme jollekin isohkolle (no jaa, mutta täkäläisittäin…) parkkipaikalle, ja sinne änkesi vielä jos jonkinlaista toiveikasta autokuntaa. Siihen melko lailla vastapäätä tuli yksi pariskunta, jonka autossa näkyi poukkoilevan ainakin yksi iso koira valtoimenaan, ja jotenkin arvasin heti, että siitä tulisi vielä harmia. Juu-u (tienaisikohan sitä leipänsä jonkinlaisena koiraennustajana…), heti kun se auto oli pysähtynyt ja yksi ovi huolettomasti aukaistu, sieltä ampaisi joku todella iso labbiksen ja superpallon ja höyryjyrän sekoitus, ja niin kuin yleensä, se loikki suoraan minua kohti kuin kauan kadoksissa ollutta parasta kamuaan tervehtimään. Se ehti jo pyyhkäistä maassa olevalta viltiltämme kaikki koiratarvikkeet taivaan tuuliin, ennen kuin onnistuin nappaamaan sitä pannasta. Toisessa päässä sitä vilttiä (mitään kuskattavaa tai autoon mahtuvaa pöytää meillä ei edes ole, mutta näyttävät nuo viltitkin melko hyvin toimivan, ainakin ilman tuommoisia nelijalkaisia pyörremyrskyjä) olisikin sitten ollut melko hintava pino astioita, joihin se ei onneksi vielä osunut. Tosin myöhemmän tiedon valossa, kun mikään niistä ei tuolla mennyt kaupaksi, olisi ollut ehkä hyväkin, että olisi pistänyt ne tuhannen päreiksi – olisi ollut omistajien ainakin pakko maksaa koko kasa (joskin rohkenen sitäkin epäillä piheistä englantilaisista…). Sekin maanjäristys tuotiin sinne taatusti englantilaiseen tapaan ilman minkäänlaista aamulenkkiä, niin että virtaa riitti… Näkyi heillä olevan autossa toinenkin koira, joka oli varmaan aikaa lakannut jo moisista ylellisyyksistä haaveilemastakaan, harmaahko englanninsetteri, joka lojui melko tylsistyneen näköisenä auton rajojen sisäpuolella. Kaiken lisäksi sen poukkoilevan otuksen isäntä meinasi päästää sen uudelleen ulkoilemaan ja pomppimaan vapaana siellä kaikkien keskellä, kunnes emäntänsä palautti hänet järkiinsä (näkyi selittävän, että minä suuttuisin – juu, minähän inhoankin niin kamalasti koiria, mutta en kyllä ole valmis uhraamaan potentiaalisia myytäviä tavaroitanikaan tuommoisille täystuhoille).

Kaikenlaisia mukaviakin ihmisiä noilla kyllä aina näkee, melko lailla näkyy aina niitä samoja, sekä koiria että ihmisiä. Yksi pariskunta, jolla on kuusi koiraa (Casgognen basset, sileä mäyris, russeli, sakemanni, joku rhodesiasekoitus ja kuudetta en sitten edes muista), osti meiltä yhden käytetyn pannan. Muutaman päivän päästä näimme samat ihmiset Lidlin parkkipaikalla. Heillä on yleensä aina vähintään se basset ja mäyris mukana, ja ne roikkuvat puoliksi ikkunasta isännän käsivarrella (se basset näytti aivan filmitähdeltä siinä meidän entisessä pannassa) emännän käydessä kaupassa. Emäntä, joka aina ihastelee koiriani, ehti myös paikalle ja kertoi taas kerran joskus omistamastaan elämää suuremmasta colliesta, jonka jälkeen hän ei voinut pitkään aikaan edes katsoa collieita itkemättä. Heidän nyt jo aikuinen tyttärensäkin kertoo kuulemma edelleen kaikille, että hänen lastenhoitajansa (nannynsä) oli collie J

Itseni oli tarkoitus pärjätä pitkään ilman antibiootteja, mutta toisin kävi. Yskä ja ties mikä kurkunpääntulehdus tuli vihdoin täydellä voimalla takaisin, ja olin niin kipeä, että ajattelin tukehtuvani/oksentavani/kuolevani, tai ehkä kaikkia yhtaikaa, ja niin marssin taas lääkäriin. Sitä viimekertaista yli-iloista, hoikkaa lääkäriä ei nyt vastaanotolla näkynyt, mutta sen sijaan toinen, pulleahko ja vakavammanoloinen mies otti vastaan ja selitti, että on yhden lääkärin sijainen. Täällä näköjään aina ensiksi mitataan verenpaine, vaikken ymmärrä yhtään, mitä sillä on yskän kanssa tekemistä. Nytkään en saanut selvää, mikä se oli, mutta kuulemma hyvä (eläimethän tunnetusti laskevat verenpainetta, ja tällä eläinmäärällä saan olla tyytyväinen, jos sitä on edes sen verran, että kestän jonkin aikaa pystyasennossa…). Siitä sen sijaan olen tyytyväinen, että nuo ottavat vakavasti varoitukseni kaikenlaisten lastojen tunkemisesta kurkkuuni (oksennan nanosekunnissa, ja pelkäävät ilmeisesti ranskalaiseen tapaan likaavansa vaatteensa). Tällä kertaa onnistuin myös puhumaan itselleni ihan yksinkertaisesti nieltävän antibiootin. Yskänlääke on kyllä sama kuin viimeksi, mutta sen nyt kestää. Mutta että nämä rakastavat lääkkeitä! Jostain käsittämättömästä syystä reseptiin oli ujutettu myös kortisoni (kaiken lisäksi jotain prednisolonia, joka oli aikoinaan saada cairnini heittämään henkensä). Se pitäisi kuulemma laittaa kielen alle, sanoi farmaseutti. Juu en kyllä laita, jos nyt yleensä uskaltaudun sitä ottamaan – mihin se yleensä yskässä edes auttaisi, paitsi ohentaisi tätä ennestäänkin laihtumisen seurauksena ryppyyntynyttä ihoa (parikymmentä kiloa parissa vuodessa, eikä suurin osa edes tarkoituksella, ihan vaan ressistä…).

No, jospa tämä taas tästä hellittäisi, jaksaisin taas kävellä enemmän koirien kanssa, enkä ylipäätään muistuttaisi keuhkoahtaumatautista, vaikken ole eläissäni polttanut…

Täällähän ei yleisesti ottaen pidetä koirista kovinkaan hyvää huolta, ja suuri osa päästää ne vain ovesta ulos liikenteen sekaan ulkoilemaan. Aina se tuntuu itsestäni pahalta, mutta aivan erityisen pahalta silloin, kun kyseessä on joku ”omista roduistani”. Tuolla tämän kunnan pienellä kylällä olen tähän asti nähnyt jopa pienen chihun juoksemassa tien varrella, ja nyt siellä on muutamana päivänä jolkotellut vaalea cairni. Että tekisi mieli kaapata ne autoon ja tuoda kotiin! Vähän edempänä on nyt jo kaksi kertaa ollut soopelicollie yksikseen ulkoilemassa.

Ai niin, mutta sitten näin ihan ilahduttavan näyn tuolla kylällä. Yksi emäntä nimittäin marssi kadulla patonki kainalossaan, ja häntä seurasi (tietysti vapaana paikalliseen tapaan) tosi fiksunoloinen trikkicollie, joka sitten poikkesi emäntänsä perässä hillitysti (omani olisivat taatusti menneet sinne pokat kaulassa, tietysti ainoastaan harjoituksen puutteessa ;)) lihakauppaan, eikä sitä edes ajettu sieltä pois J Toivottavasti se sai valita jotain itselleenkin.

Täällähän pitäisi postin toimia ihan ensiluokkaisen moitteettomasti ja palvelevasti, ja niin kai se yleensä tekeekin. Postit lähtevät omasta laatikosta, kunhan sen jättää auki, että näkyvät. Mutta voisiko joku kertoa sen sijaisillekin… Yhtenä päivänä postilootassani oli kaksi korttia odottamassa Suomeen pääsyä, ihan oikeilla postimerkeillä varustettuina (ulkomaille lähetettäviltä vaaditaan ihan eri postimerkit, jotka tuntuvat aina olevan niitä samoja tylsiä) ja kunnolla näkyvissä. Postia tuli meillekin, mutta siellä ne kortit olivat edelleen – luuliko se sijainen, että ne ovat kenties ulkoilemassa…

Kuvat puuttuvat taas. On ollut niin kovat helteet, ettei tuolla jaksa talsia kamera kaulassa, eikä noita kapisia koiria viitsi kuvata kuin kaukaa (eivätkä nekään juuri mitään näin kuumalla jaksa). Valitamme.