Tänään otettiin kamerakin ulkoilemaan vesipuistoon, ja ohessa kukkapläjäys sieltä.

Kuvat taitavat olla koko lailla samoilta paikoilta kuin viime keväänä, mutta haitanneeko tuo...Kauniita ovat edelleen samat kukat joka kevät :)

Vuosi sitten luulin jo keksineeni tämän nimen, mutta enää ei ole mitään hajua. Tuota on myös valkokukkaisena. Informaatiota otetaan ilolla vastaan.

Onnenpensas meillä vielä on seuraavalla pihalla Suomessa, se on niin täynnä kevättä ja iloista mieltä :)

Tämänkään nimestä ei mitään haisua, mutta hauska on sekin.

Tässä yksi supersuosikkini, magnolia. Se ei Suomessa valitettavasti menesty, ja siksi se onkin niin juhlava näky, että sitä voisi katsella tuntikausia.

Tämä taitaa olla joku vaatimattomampi serkkunsa, kaunis sekin.

Vauhtinarsissit. Ne näyttävät ihan siltä kuin olisivat porukalla menossa johonkin tiukassa etukenossa.

Pajut alkavat tuolla jo pikkuhiljaa työntää uutta lehteä.

Tuolla töröttää merimetso. Saavat ilmeisesti sentään täällä olla rauhassa ja sotkea minkä lystäävät, ei sitä tässä maassa varmaan kukaan edes huomaa...

Valle on ihmeesti pysynyt tällä viikolla ruodussa ja ihan oikealla puolen aitaa. On tainnut saada sen verran tälliä, että kunnioitus aitoihin on taas elpynyt. Olen tosi ylpeä itsestäni, kun en ole saanut langoista kuin yhden iskun, ja muistan nykyään aina ensin käydä irrottamassa töpselin vajasta ennen laitumelle menoa :)

Yksi kevään suurimmista iloista on se, että voi kuivata pyykkiä ulkona, ja viime päivien poutasäillä se on onnistunutkin taas hyvin. Tekisi aina mieli piehtaroida ulkona kuivatuissa puhtaissa lakanoissa, kuten ihan ensimmäinen koirani, Kimi-cairni teki heti kun lakanan sai sänkyyn asti. Huomiseksi lupasivat ukkosta, mutta toivottavasti ei tänne asti tule, ei tarvitsisi Rion stressata eikä itseni raahata vastahakoisia hepoja kesken päivää talliin.

Niin se aika rientää...Tuosta pienemmästä, alati vuotavasta pennusta, on tullut yhtäkkiä yhtä pitkäpinnainen kuin veljestään, suorastaan ylikuiva koira, jota saa käskemällä käskeä pissalle edes muutaman kerran päivässä, muuten se unohtaisi koko asian ;) Kohta se on jo yhtä korkea kuin Rio, vaikka Rintin kokoon on vielä matkaa. Kissat näyttävät kyllä helpottuneilta sen kasvamisesta, kun se ei enää joka kerta niiden ohi kulkiessaan hyppää pelkästä ilosta niiden niskaan - tosin joskus olen aistivinani jopa pientä pettymystä ilmassa, toihan se toisaalta jännitystä elämään ;)