Meillä on vihdoin talolle ostaja – tai siis ostajat, juuri ne Belgiasta ja Englannista katsomassa käyneet kolme sukupolvea ynnä koiransa ja heposensa. Mitäänhän ei vielä silti aikoihin tapahdu, sillä heidän pitää ensin saada talonsa (ainakin siis sen isän ja vaimonsa Englannissa) myytyä, ja sitten on vielä täkäläinen käytäntö, jonka ansiosta ainakin maalaispaikkojen myyminen kestää vähintään pari kuukautta, kun sitä paikkaa on ensin tarjottava paikallisille maanviljelijöille (jotka tietenkään eivät osta sitä, kun talokin kuuluu kauppaan, ja heidän olisi maksettava koko höskästä käypä markkinahinta, mutta kuitenkin). Toisaalta tällä hetkellä Englannissa talot kuuleman mukaan menevät kaupaksi nopeasti, joten ehkä tässä lähikuukausina jotain tapahtuukin.

Tossunnoutaja%20011.jpg


Mehän emme voisikaan keskellä talvea muuttaa Suomeen ihan hevostenkaan takia, sillä en todellakaan aio riskeerata niiden hyvinvointia viemällä ne täältä ikuisen vihreän ruohon keskeltä entiseen kotimaahansa (siis Ransun ja Blakkurin tapauksessa järjestyksessä toiseen, nehän ovat kumpikin syntyneet Islannissa) keskellä talvea, jolloin tarjolla on ainoastaan heinää ja lunta. Ja on siinä tietysti tällä hetkellä vielä sekin pieni ongelma, ettei meillä edes vielä ole siellä paikkaa, mihin muuttaa… No, asiat tuppaavat järjestymään ajallaan, ainakin ollaan menossa oikeaan suuntaan.


Valle – oikein arvattu – tempaisi taas, tällä kertaa ihan kirjaimellisesti. Laitumen kaukaisimmassa päädyssä oli pari tukevaa (entistä, nyt alkavat ilmeisesti jo vanhuuttaan lahota juuresta) puutolppaa nurin ja langat ja pyykkinarut pitkin poikin laidunta. Huoh. Ilmeisesti se riivatun koni ei ollut saanut tosiaankaan sitä pyykkinarua katki (mikä tuskin johtui yrittämisen puutteesta…), vaan oli sitten puskenut kaikki saman tien sileäksi. Oli ilmeisesti itsekin säikähtänyt niitä joka suuntaan sinkoilevia lankoja (ja tämä oli jo ennen kuin kerroin sille, että jos ei se lopeta noita temppujaan, kuristan sen siihen paikkaan ;) ), koskapa kaikki kolme hevosta ravailivat ja laukkailivat (no, Ransu nyt vähemmän, mutta kyllä sekin oli melko täpinöissään) pitkin laidunta, kunnes suljin ne talliin, ennen kuin kukaan ehti suunnata sen hullun traktorimiehen pellolle.

Tossunnoutaja%20002.jpg


Nyt siellä päässä on sitten melkein viimeiset muovitolppamme, plus runsaasti paimenlankaa. Pyykkinarun katsoin viisaimmaksi poistaa kokonaan, ennen kuin joku loukkaa itsensä. Sen jälkeen tuo elukka kaatoi kyllä jo kerran tuon katastrofialueen suojaavat aidat…


Nyt olen laittanut sitten hevoset sisälle joka kerran, kun lähdemme kauppaan, sillä en uskalla jättää niitä enää juuri yhtään ilman silmälläpitoa. Niinä päivinä päästän ne heti aamusta pihalle, missä Valle ja Blakkur kyllä nykyään suuntaavat melko suoraan heinäpaalille, runttaavat sen muovit sivuun ja vetelevät niitä sitten kaikessa rauhassa mahaansa. Yhtenä päivänä, kun olin juuri lähdössä pyydystämään niitä talliin, Valle hepuloi pitkin laidunta ja yritti ilmeisesti saada Blakkuria ja Ransua leikkimään kanssaan. Kumpikaan ei pahemmin innostunut, mutta tämä kohta 31-vuotias erilainen nuori laukkaili ja pukitteli ympäriinsä kuin viimekesäinen varsa…

Tossunnoutaja%20013.jpg


Kottaraiset alkavat taas kerääntyä isoihin parviin. Laitumemmekin on välillä niitä mustanaan, kun ne kerääntyvät sinne aterioimaan. Itikoitahan on tänä vuonna riittänyt koko talven, hevostenkin riesaksi. Yhtenä päivänä taivaalla oli suorastaan ruuhkaa ja tiukka tilanne, kun valtava parvi kottaraisia lensi yhteen suuntaan, ja poikkisuuntaan matkalla ollut lintu (luultavasti kyyhky, oli sen verran kaukana, etten ole varma) joutui niiden keskelle. Se yritti epätoivoisesti jatkaa matkaa omaan alkuperäiseen suuntaansa, mutta joutui luopumaan suunnitelmistaan ja lentämään hyvän matkaa vinottain kottaraisparven keskellä, kunnes lopulta pääsi poistumaan sieltä, ilmeisesti kuitenkin kolaroimatta kenenkään kanssa, koskei taivaalta tipahdellut pyörtyneitä kottaraisia.


Löysin ilokseni yhden kaapin perukoilta pienen pussillisen kuivattuja kuusenkerkkiä, jotka luulin käyttäneeni jo aikaa, ja kun toisessa kaapissa oli vielä Suomesta ammoin ostamaani siirappia, keitin pienen kattilallisen kuusenkerkkäsiirappia. Sitä olen sitten hartaasti nauttinut, ja yskä alkoi jo osoittaa taantumisen merkkejä, kunnes pari yötä meni valvoessa Rintin (ties mistä syystä sekin taas tuli, joskin epäilen sen projektityömaan yhden uuden kaninkolon kimpussa olleen ainakin osasyyllisenä) ripulin kanssa. Nyt on sitten yskä yrittänyt hiipiä keuhkoputkeen, ja huohotan kuin pieni (ja tosi vanha) lehmä aina, kun yritän tehdä jotain. Olen nyt ainakin yrittänyt levätä, sen minkä pakollisilta hommilta voin, ja ottanut laajan homeopaattisen repertuaarin käyttöön, niin että ainakin pahimmilta lämmönnousuilta olen säästynyt. Onneksi ilmakin on ykskaks taas lämmennyt pitkälti toiselle kymmenelle, että sekin osaltaan auttaa, toivottavasti.

Tossunnoutaja%20026.jpg


Olen kyllä siunannut useaan otteeseen noita koiriani, jotka eivät kiipeile yhtään seinille, vaikka päivittäiset lenkit ovat jääneet melko vähiin tämän ruton vuoksi. Aamulenkin pystyn sentään yleensä tekemään, jos olen yöllä nukkunut edes vähän, mutta suurimman osan muista lenkuroista saa sitten korvata pihaliikunta silläkin uhalla, että naapurin BC on häiriköimässä omalla puolellaan (=tappamassa ruohonleikkuria).


Yhtenä aamuna olin hihkua riemusta, kun Rondo jotain epäilyttävää nähdessään (ilmeisesti tavallista uhkaavampi pusikko, ties mitä sekin suunnitteli ;) ) jäikin jalkoihini sen sijaan, että olisi tavalliseen tapaansa mennyt eteen ja räyhännyt niin vimmatusti ihan varmuuden vuoksi. Pientä edistystä taas :)

Tossunnoutaja%20025.jpg


Siileihin ei olla törmätty vähään aikaan pihalla, ja sen huomasi taas maanantai-iltana, kun Rinti oli sellaisen tuolta pöheiköstä bongannut. Sillä ei kuulo kerta kaikkiaan toiminut yhtään, kun se seisoi siellä örisemässä ja miettimässä, miten sitä piikkipalloa saisi pyöriteltyä ympäriinsä. Lopulta se oli pakko laittaa sisään sitä siiliä häiritsemästä, että saatiin rauha maahan, ja itse pääsin talliin ruokkimaan hevoset. Ilahduttavaa sentään, ettei Rondo tuossa asiassa matki isoaveljeään, vaikka muuten apinoi sitä turhankin tarkasti. Nytkin se vaan juoksi Rintin ja minun väliä ja yritti hakea sitä useaan otteeseen meidän luoksemme, kunnes tajusin, mikä sitä riiviötä siellä pidätteli. Onneksi sentään kaksi noista on joko kokonaan (Rio) tai osaksi (Rondo) siilivapaita :)


Tossunnoutajani Rondo kehittelee jatkuvasti uusia taktiikoita turvatakseen palkansaantinsa. Nyt se muistaa yleensä jo ihan oma-aloitteisesti, että minulla on kaksi jalkaa, ja jos ei palkkaa ala kuulua ensimmäisen tossun tuonnin jälkeen, se hakee toisen siihen viereen. Toisinaan se ottaa käyttöön tossujen paiskomisen lattiaan, jos ei toivottua tulosta synny. ”Katso, tossu, TÄSSÄ!”, tai ”HEI PAHVI, T-O-S-S-U!!!” Jos olen liian syventynyt kenkien aukomiseen, se ehtii paiskoa tossua lattiaan useaan kertaan, kerta kerralta tietysti kovempaa…

Tossunnoutaja%20028.jpg


Maanantaina saimme vihdoin joulukuun Koiramme-lehden tänne asti, ja samassa kuoressa jo tammikuisenkin version. Mihin lie se alkuperäinen kadonnut joulutohinoissa… Kaiken huipuksi tuli vielä suklaalähetys Suomesta, joten meillä oli oikein juhlat. Juuri sunnuntaina ajattelin, kun podin kamalaa oloani sohvalla, että nyt kun olisi Fazerin sinistä, niin pistelisin levyllisen siltä makaamalta. No, hyvin tuo sujui maanantainakin, ja helpotti kummasti ;)


Maanantaina iltapäivällä lakkasi sitten yllättäen vedentulo. Onneksi pesukone oli juuri saanut pestyä ties kuinka monennen koneellisen siltä päivältä, mutta kukaan ei varmaan osaa kuvitella, kuinka kova jano iskee juuri sillä hetkellä, kun huomaa, ettei hanasta tule pisaraakaan. Melko hermostuttavaa, varsinkaan kun etukäteen ei tietenkään tiedä mitään, eikä silläkään hetkellä sitä, että onko se vain meidän johtomme, joka on syystä tai toisesta lakossa, vai joku yleisempi ilmiö. Monen tunnin kuluttua, kun olin jo hakenut sadevettä tynnyristä vessan huuhteluun ja autosta melkein tyhjän juomavesikanisterin, hanat alkoivat taas suoltaa puhdasta vettä, voi helpotus. Ei tarvitsekaan lipittää vettä koirankupeista, siis muiden kuin koirien, ja niillekin saa vaihdettua raikasta vettä mielin määrin.


Kaiken kaikkiaan olemme siis sikaonnellisia :)

Tossunnoutaja%20005.jpg