Ohdake%20004.jpg

 

Tämä sinisten joukkoon soluttautuva ongelmahortensia pääsi uuteen purkkiin (alumiiniseen kattilaan, ei ehkä hyvä pysyvä sijoituspaikka...), sai juureensa uutta multaa jaarrow-10x10.png munankuoria, jaarrow-10x10.png katso - hänestä on tullut jo paljon punaisempi :)

Meillä asuu pommi nimeltä Rondo. Tämä:

 

Ohdake%20010.jpg

 

Sama koira, jota vieraat lapset voivat kaupoissa halailla, jaarrow-10x10.png joka yleensä neutraaleissa paikoissa pitää vieraista ihmisistä, ainakin tutustumisen jälkeen. No, kotona hän söisi tätä nykyä jokaisen tänne tulevan vieraan...öh. Meillä koirat eivät saa mennä ensiksi vieraita vastaan, vaan laitan ne toiseen huoneeseen siksi aikaa, että potentiaalinen vieras pääsee sisään. Sitten kun haukunta on hiljentynyt, otan yhden koiran kerrallaan tervehtimään, käytännössä ensin Rion, joka pitää eniten vieraista, seuraavaksi Rintin, joka ei kovasti vieraista välitä, mutta ei tee muuta kuin haukkuu, jos se vieras käyttäytyy  liian äkkinäisesti. Sitten onkin Rondon vuoro. No juu, se ei nyt yllättäen olekaan enää ihan helppoa. Siinä missä isoveljensä Rinti on melko kova koira, joka juuri siksi voi olla välittämättä muista tai provosoitumatta ihan pienistä, Rondo on pehmeämpi jaarrow-10x10.png veljeään paljon terävämpi reaktioissaan. "Mä syön ton!", on nykyään kotona ensimmäinen reaktio, mistä syystä hän ei myöskään tule tervehtimään muuta kuin hihnassa (aluksi löysässä, mutta hyvin pian kiristyvässä, tai vieras joutuisi kärsimään. Kovasti.

Tästä kaikesta johtuen viimeistä koiraa viedään takaisin takahuoneeseen, josta rähinän lakattua otetaan taas uudestaan ulos, jne....Tätä toistetaan monta kertaa, kunnes hän vihdoin päättää, ettei tätä ihmistä ehkä tarvitse pelätä, ja niin muodoin syödä, ennen kuin hänet syödään...Kakka. Tämähän ei Suomessa olisi ongelma, eikä olisi koskaan semmoiseksi muodostunutkaan, siellä meillä sentään käy aina silloin tällöin joku. Täällä ei kävijöitä juuri ole, eikä varsinkaan niitä koiraa taitavia, jotka lisäksi uskovat ohjeita ja ovat huomioimatta koko koiraa. No, tämäkin tulee korjautumaan viimeistään sitten Suomessa, ja muuallahan tuon kanssa voi huoletta liikkua, jos ei joku nyt yhtäkkiä ihan puskasta hyökkää kimppuumme, sitten reagoi jo Rintikin (siinä vaiheessa Rio vielä kyselisi, että "mutta eihän ihmistä saa purra, eihän..."). Mun bodyguardit :). Mutta miksi ihmeessä tämän nuorimman pitää joka hetki pyrkiä huolehtimaan kaikesta, vaikka kuitenkin muuten pitää minua vastuullisena tästä laumasta ja on yleensä ensimmäinen esimerkiksi rauhoittumaan mallistani. Huoh. No, ainakin tämä taas opettaa lisää, koskaanhan koirista ei voi liikaa tietää, vaikka olisi ikänsä niiden kanssa ollut. Minunhan se on tuokin saatava tuntemaan olonsa kotonakin niin turvatuksi, ettei sen tarvitse vieraisiin reagoida puolustautumalla, ja mieluiten pian. Nyt jo meillä on käytössä korostettu koirien huomioimattomuus, niin että minua ei manipuloida edes hyvällä vähään aikaan, syliini ei kiivetä (vaikka sydämeni kuinka itkee verta työntäessäni tuon halinallen alas...), yhtään lelua ei tungeta syliini, ennen kuin itse aloitan leikin, kulkiessani en edes katso koiriin muuta kuin sivusilmällä sen verran, etten päälle astu, enkä yhteenkään katsekontaktiin vastaa, jos en sitä itse pyydä. No, tämä on vaan kestettävä, jotta elämä sujuisi jatkossa helpommin, eikä ketään vierastamme pistettäisi päreiksi... Onneksi nuo nyt sentään ovat collieita, jotka suuttuessaankin yleensä korkeintaan näykkäisevät, mutta kuitenkin, eikäpä kenenkään muun kanssa mitään ongelmaa edes ole, jos ei tuo kuopus vain olisi noin kiihkeä...

Muuten ongelmia aiheuttaa lähinnä tämä kone, edelleen, kun en ole sitä minnekään korjattavaksikaan saanut. Joka välissä saa perata ensin tieltä kasoittain mainoksia, ennen kuin pääsee toivomalleen sivulle, ja kesken senkin käytön (vaikka vaan sähköpostin) pitää taas palauttaa koko härveli ruotuun joka puolelta päälle tunkevien mainosten suosta. Enteriä ei voi painaa enää koskaan, siitä se vasta tulitus alkaa...Kaiken lisäksi ranskalaiset mainokset(kin) ovat äänekkäitä, ja monesti saa klikkailla sivuja joka suuntaan ja sulkea mainoksia roppakaupalla, ennen kuin onnistuu pääsemään sen mainoksen jäljille, mikä suoltaa kovaäänistä saastettaan kaiken ylle. Paljon mieluummin kiitos koiraongelmia koska vaan :) Tätäkin kirjoitusta tallennan liki hysteerisin väliajoin katoamisen estämiseksi...

 

Ohdake%20014.jpg

 

Kukkaispoika Rinti

Viime päivinä on saatu jonkinlaista hienoa sadetta, josta ei kyllä suurempaa apua tuohon kuivuuteen ole ollut, mutta onpahan nyt edes vähän kosteutta ilmassa. Nyt juuri, kun oli luvattu poutaa koko päiväksi, sataa vähän reippaammin, ainakin hetken. Paha vaan, että meillä on lakanat narulla.

Carhaixissa on taas jokakesäiset musiikkifestarit, Vieilles Charrues (vanhat aurat, vähänkö outoa...), ja koko kylä kuin nuijalla lyöty. Puolet kaduista oli jo torstaina suljettu, niin etttemme kerta kaikkiaan päässeet lähellekään hevosrehukauppaa, ja kaikissa marketeissa on taas vartijoita joka nurkalla. Lisäksi kaikki korit on kaupoista poistettu, minkä turvatoimen tarpeellisuutta en kerta kaikkiaan ymmärrä - miten tavaroita koriin kerätessä olisi helpompi niitä varastaa kuin kärryillä, joihin täkäläisen tavan mukaan voi aina istuttaa lapsen tai pari peittämään niitä tavaroita, joita ei viitsitä maksaa... Täältä meiltä on linnuntietäkin matkaa tapahtumapaikalle lähes kymmenen kilometriä, mutta silti varsinkin öiseen aikaan kuuluu välillä melkoinen musiikinjytke tänne asti. Ainakin Tom Jones ja Lionel Richie näkyivät olevan esiintyjälistan kuuluisimmasta päästä (=niitä, joita meikäkalkkiskin tuntee ;) ).

Ja kyllä kuulkaa olin taas koiristani ylpeä Lidlin pihalla (olen kyllä lähes aina, ja loputkin ajat menee yleensä melko suotavien koiruuksien tiliin, varsinkin, kun kuopus ei ole vielä ketään teilannut...). Siellä tallustelevalla toisella vartijalla on nimittäin koira, josta en tosiaankaan osaa sanoa, onko se jonkinlainen harvakarvaisempi pk sakemanni vai tervu, vai kenties näiden sekoitus, jota eniten muistuttaa. Kuitenkin, se oli isäntänsä kanssa siinä käpsehtimässä parkkipaikan reunoja ja sattui melko lähelle autoamme, jossa etuikkunat olivat reilusti auki ja joista pisti esiin Rion pää melkein lapoja myöten, kun vieras vaan lähestymistään lähestyi. Niinhän siinä tavallisuudesta poiketen kävi (yleensä se on korkeintaan Rondo, joka älähtää, mutta taisi olla lattialla ilman näköyhteyttä siihen koiraan sillä hetkellä), että jopa Rio kehotti sitä pysymään kauempana. Itse olin silloin jo reilun kymmenen metrin päässä autosta, mutta käännyin ja sanoin Riolle ihan hiljaisella äänellä, että riittää, ja viittasin sitä menemään pois ikkunasta, minkä se viipymättä tekikin. Sen jälkeen oli ihan hiljaista, vartija ja koira vaan seisoivat suut auki siinä lähellä. Hah, hyvä lassiet :)

 

Ohdake%20007.jpg

 

Meillä tapahtuu ilmeisesti aina illalla jonkinlainen vahdinvaihto noiden blondiveljesten (kuvassa vain nuorempi) kesken yöksi. Päivällä se on yleensä Rinti, joka ilmoittaa kaikesta epäilyttävästä toiminnasta (kuten hiirten aivastuksista ja muista kovaäänisistä tapahtumista), ainakin ensimmäisenä. Vaan sitten tulee yö, ja vastuu siirtyy ilmeisesti Rondolle, joka puolestaan raportoi melko vähäisetkin tapahtumat tarpeeksi kovalla volyymilla, erityisesti nyt, kun makuuhuoneesta on aina vähintään toinen ikkuna auki. Olemme kyllä keskustelleet asiasta, välillä melko kiihtyneeseenkin sävyyn, ja tulleet siihen tulokseen (minä), että jokaista pöllön rääkäisyä ei tarvitse kommentoida, mutta Rondo on vakaasti eriävää mieltä, varsinkin nyt lämpiminä öinä, jolloin kukaan meistä ei nuku kovin sikeästi. Ainoa, mihin kukaan noista ei varmaan eläissään tule enää reagoimaan, on erilaiset sioista lähtevät, usein melko kovaääniset ja uskomattomatkin äänet - tuo yksi sikala on nimittäin tuossa aika lähellä, ja väliin ne possut innostuvat kommentoimaan maailmanmenoa (tai ainakin naaraiden kiimoja) melko kiihkeästi siellä puoliavoimessa kaarihallissaan.

Itse olen viime aikoina kiihtynyt lähinnä hesarin kommenteista itselleni tärkeistä asioista. Yritän kaikesta mainoshäiriköinnistä huolimatta ainakin silloin tällöin katsoa jonkin lehden verkkosivuja (ilmaisia), etten nyt ihan kaikesta olisi täysin pihalla. Sen jälkeen kun Turun sanomien verkkosivut eivät enää ole sallineet juuri minkään jutun aukaisemista, olen joskus päätynyt hesarin sivuille, mistä ainakin teoriassa voi lukea joitakin juttuja verkossakin tarkemmin. Ei tosiaankaan lempilehteni, mutta joskus ei ole valinnanvaraa. Joskus todella ihmetyttää valtakunnallisen aviisin nurkkakuntaisuus ja ennakkoluuloisuus... Vähän aikaa sitten oli (taas) annettu palstatilaa jollekin vanupäälle, jonka mielestä kaikki homeopatiaan viittaava on uskomushoitoa...Mitähän, jos vähän tutustuisi keskieurooppalaiseen lääkintämalliin... Eihän siitäkään niin kauan ole, kun lääkärit Suomessa pitivät akupunktiotakin ihan huuhaana...No joo, nää on näitä. Mutta kuinka omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset suostuvat lukemaan tuollaista ennakkoluuloista -piip-, ja vielä maksamaan siitä, sitä en tajua. Toisella kertaa oli joku juttu Ruohonjuuresta, ja sen asiakkaisiin viitattiin "terveysintoilijoina". Hyvää päivää vaan. Minusta on ainakin mukava asioida kaupassa, jonka tuotteet ovat kaikki luomulaatua ja joita ei ole testattu yhdelläkään eläimellä, vaikken pidä itseäni mitenkään erityisemmin terveysintoilijana (semmoinen ei varmalla söisi levyllistä Fazerin sinistä päivässä, vaikka kuinka saisi sitä yllätyspaketissa Suomesta, ei vaikkei olisi nähnytkään kunnon suklaata sitten pääsiäisen, eihän? No, näin nyt taisi päästä taas käymään, hyi sentään ;)

 

Ohdake%20021.jpg

 

Tätä isokiertoa kiipeilee taas vähän joka puskassa ja raunioilla.

Pitäisi varmaan useammin kirjoittaa postauksia, joiden julkaisemista jopa vähän itse empii - viimekertainen juttu sai niin paljon lukijoita, että vieläkin huimaa. Nyt jo siihenkin olisi lisättävää ainakin pari kappaletta, saa sitten nähdä, saanko vielä joskus sitä julkaistua ihan jollain isommallakin foorumilla (ehkei kuitenkaan hesarissa, meidän kemiat eivät taida oikein kohdata ;) ).

 

Ohdake%20001.jpg

 

Lopuksi vielä kuukauden kirjavinkki, norjalaisen Anne B. Ragden trilogia Berliininpoppelit, Erakkoravut ja Vihreät niityt (jos joku ei osaa kerralla lukea nimiä...). Luin nuo nyt sattuneesta syystä toiseen kertaan, ja vieläkin kokemus oli lievästi sanoen vavahduttava. Välillä sai nauraa ääneen, ja välillä valuivat vedet silmistä. Suosittelen :)