Tänä aamuna meitä kohtasi tallissa se näky, jota eniten kammoan: rakas Ransuni makasi karsinassaan yltä päältä puruissa eikä noussut ylös edes kuullessaan ääneni - sillä raukalla oli ähky.

Heitin muulle porukalle pikaisesti heinät, laitoin Ransulle riimun ja houkuttelin sen nousemaan, ja niin pian kuin olin saanut sen suuhun ensimmäiset homeopaattiset tropit, lähdettiin Ransun ja koirien kanssa kävelemään. Matkalla annoin vähän väliä lisää troppeja, ja välillä se tuntui vähän piristyvän, mutta ei vaan kokonaan olo helpottanut. Kotiin tultuamme annoin puoli pussia Finadyneä, joka sitten yleensä viimeistään auttaa, mutta ei.

Sisällä kiehui edelleen kaurapuuro, tosin puurokattilassa, jossa se on vesihauteessa, mutta kuitenkin. Vesi oli kiehunut melkein kuiviin siinä vaiheessa, kun uskalsin jättää Ransun hetkeksi pihan omenapuuhun kiinni, että sain tuotua koirat sisään, sammutettua levyn ja otettua vielä yhtä troppia Ransulle. Ja taas käveltiin, tällä kertaa metsässä...

Yhdeksältä soitin eläinlääkärille, joka oli koko aamupäiväksi varattu, mutta jolta sain toisen, hevosiin erikoistuneen rymättyläläisen lääkärin numeron. Hän sitten saapuikin tunnin kuluttua, jolloin Ransu jo oli alkanut hamuta ruohoa ulkoa, eli oli jo selvästi parempi. Joka tapauksessa tämä lääkäri oli erittäin pätevän tuntuinen ja hyödyllinen tuttavuus - lupasi tulla raspaamaan meidän ikäpoikien hampaatkin ja oli sitä mieltä, ettei niiden rauhoittamista tarvitse iän vuoksi varoa. Samalla kyllä vähän epäili, että Ransu voisi olla Cushing-potilas, mikä ei tietenkään ole hyvä asia, mutta ainakin kannattaa ottaa kokeet lähiaikoina ja varmistua asiasta, että tietää sitten hoitaa sen mukaan.

Mutta puuh kuitenkin - taas vanhenin parissa tunnissa ainakin kymmenen vuotta, mutta viis siitä, Ransu on ainakin taas kunnossa. Nyt pitää vielä ainakin aamuun asti estää sitä soittamasta Leyserille, että häntä pidetään täällä nälässä ;), eiköhän sitä sitten taas uskalla ruokkia kunnolla.

Sitten kun uskalsin jättää Ransun jo muutamaksi tunniksi, sännättiin Turkuun viemään isälle tarvikkeita, sitten piipahdin Eevan luona Marjatanpäiväpiirakalla ja -kakulla, minkä jälkeen säntäsin taas kotiin katsomaan Ransua ja tuomaan isot koirat kotiin, sitten hakemaan korjattua pyörää Naantalista (sen vuoksi oli pakko jättää colliet kyydistä, kun eivät olisi mahtuneet autoon pyörän kanssa) ja sen jälkeen taas Tinoa isän luota, missä se oli viimeiset pari tuntia seurustellut isän kanssa...Sitten kiireellä kotiin ottamaan muut hepat (jotka olin sekopäisyyksissäni laittanut ulos ilman loimia - onneksi tuuli oli sentään kohtalainen...) sisään. Puuh!

Onneksi tämä Marjatanpäivä sentään kääntyi onnelliseen suuntaan. Niin siis, Eeva, kuten allekirjoittanutkin, on toiselta nimeltään Marjatta, ONNEA MEILLE!