Tässä vaihteeksi kissakuva, 17-v Nökö syömässä lempipaikallaan.

Kissojen ruokinta on tänä kesänä tuottanut päänvaivaa ja tehnyt minusta varsinaisen jauhelihan metsästäjän, niin että jos näette allekirjoittaneen nuuskimassa eri lihatiskeillä, se ei suinkaan tarkoita, että olisin yhtäkkiä ruvennut syömään lihaa... Kaikki johtuu vain siitä, että Kennelrehusta ei saa naudan pentujauhelihaa (siis ei ole tehty naudanpennuista, vaan tarkoitettu koiranpennuille ;) ), joka on meidän kissojen pääruoka - tai no, ainakin neljän, Tuusahan ei syö oikeastaan muuta kuin broilerin jauhelihaa - ennen syksyä. Ei kun siis aina se on niiden pääasiallinen liharuoka, mutta sitä siis ei saa ennen syksyä :) Sillä välin olen koettanut löytää niille jauhelihaa, joka kelpaisi porukalle, mutta laihoin tuloksin. Koirille tarkoitetut jauhelihat eivät kelpaa kuin koirille ja Smirrelle, joka ei sattuneesta syystä ole niin hemmoteltu kuin nämä ihan omat kissat. Erilaiset paistijauhelihat on jo koetettu, melko laihoin tuloksin nekin. Ostin jopa naudan luomujauhelihaa, jonka kilohinnan olen onneksi jo unohtanut, mutta suurta suosiota sekään ei saavuttanut. Yhdestä K-kaupasta onnistuin kerran ostamaan jopa noille nirsoleille kelpaavaa jauhelihaa, ja sinne on vissiin taas mentävä pikapuoliin, vaikken yleensä siellä vieraile. Toisaalta siellä oli aika kattava suklaavalikoimakin...

Sydänjauhelihahan noille kelpaisi, mutta sitä ei voi usein antaa fosforipitoisuutensa vuoksi, varsinkaan kun Nököllä on munuaisten vajaatoiminta, ja sama juttu sein kanssa - se on varsinkin Nökön superherkkua, mutta, mutta... Tieto lisää tuskaa ja pienentää ruokavalikoimaa, ja pistää odottamaan syksyä :)

Mutta otsikko kyllä johtuu pääasiassa siitä, että naapurin konehallin ovi oli aamulla raollaan, ja sieltä pilkisti innokkaan puimurin kuono, ja äsken olin kuulevinani saman puimurin jo työssä läheisellä pellolla, jonne en täältä sisältä näe, mutta syksyä on jo selvästi ilmassa, ihanaa! Iltaisin saadaan nauttia jo hämärtyvistä ja viilenevistä illoista. Siis eihän tuota jatkuvaa valoa ja kuumuutta kestä enää mikään, tervetuloa kodikas syksy!

Yhtenä aamuna oltiin jo pyöräilemässäkin, kun lämpötila oli ihan kohtalainen, ja olipas taas mukavaa. Polvetkin taas norjistuvat, olivatkin jo käymässä turhan jäykiksi pitkän kävelyjakson jälkeen.

Eilen tuli Esteri-kani yhtäkkiä kipeäksi. Aamulla se vielä söi ruohoa sun muuta ihan innoissaan, ja parin tunnin päästä vain makasi pitkin pituuttaan, kirskutteli hampaitaan ja tärisi. Ensin luulin sillä olevan ähky ja annoin tavallisen troppiyhdistelmän, joka ei toistettunakaan auttanut, sitten se näytti yrittävän virtsata kivuliaasti, ja vaihdoin lääkettä, mutta eipä auttanut. Taas toista ähkytroppia, melko turhaan sekin, sitten vaan kolmea ensiapulääkettä, ja olo näytti hiukan kohentuvan, ja toisen samanlaisen annoksen jälkeen se alkoi taas syödä heinää. Vieläkään en tiedä, mikä sitä todella vaivasi, mutta jonkin sortin ähkyä tai vastaavaa epäilen vieläkin, vaikka vatsa ei ollut turvonnut eikä mitenkään kivuliaan oloinen, ja pääasia, että pupuparka on taas kunnossa ilman stressavaa -tai kuolettavaa- eläinlääkärireissua, nuo pitkäkorvat kun eivät pahemmin niistä nauti edes tropattuina, ja kokemuksen mukaan sieltä saatava väistämätön antibioottitujaus viimeistään vie niiltä hengen useimmissa tapauksissa. Nyt ne siellä taas kirmaavat Elviksen kanssa pitkin tallia siihen asti, että otan hepat illalla sisään :)

Tässä jo koirien kanssa suunnitellaan syysreissua Euroopan mantereelle :) Tilasin juuri Karavaanareilta kansainvälisen leirintäkortin sekä vastaavan pohjoismaisen, jos yövytään Ruotsin tai Norjan alueilla, ja ihan varmuuden vuoksi vielä Kelan eurooppalaisen sairasvakuutuskortin. Laivamatkat kotikaupungin rannasta Kapellskäriin ja takaisin on jo varattu ainakin alustavasti. Nyt kun vielä onnistuttaisiin saamaan lomittaja(t) siksi ajaksi, niin voitaisiin oikeasti lähteä huristelemaan...

Onkohan muilla tautia nimeltä passipaniikki? Minua se ainakin vaivaa täysillä aina passia tarvitessa. Vastahan tuo on pari vuotta sitten ensimmäistä Islannin matkaa varten hankittu elämäni ensimmäinen passi, mutta kun sitä tarvitsee niin harvoin, niin se on aina hukassa, tai ainakin aina luulen sen olevan kadonnut. Se itse asiassa majailee aina samassa lipastossa, yleensä samassa laatikossakin, ja silti iskee aina paniikki, että missähän se on, ja mitä sitten, jos ei se olekaan omalla paikallaan... Hyvä, että oli pakko kenraaliharjoitella sen kanssa tuota leirintäkorttia tilatessa. Nyt laitan sen samaan laatikkoon koirien passien kanssa uusissa suojakansissaan, niin eiköhän löydy - jos en sitten ensin katso sieltä vanhasta paikasta ja joudu täydellisen paniikin valtaan... Tilasin Kennelliitosta meille kaikille passien suojakannet, koirille hienot marmoroidut tummansiniset ja itselleni pinkit - pitäähän sitä alfa-naaraan jotenkin erottua...-, jotka ovat kyllä omalleni liian väljät, mutta toisaaltahan pidän itsekin mieluummin väljiä vaatteita :)

Syksy saapuu, syksy saapuu :) :) :)