Vihdoin edes jotain yritän riipustaa tänne. Ranskassa ollaan nyt asuttu neljä viikkoa, ja kirjoituksen väri on vihreä, koska - hahaa - täällä on edelleen aika vihreää, ei lumesta tietoakaan :)

Toki tiedän, että Suomessa on jo lunta, ja pakkastakin jo ihan riittämiin, mutta aika epätodelliselta se täällä tuntuu, kun tuntuu, että nyt olisi vasta syyskuu. Viime hetkellä kyllä päästiin talven alta pois, vajaan parin viikon kuluttua lähdöstä olikin jo täysi lumimyräkkä Suomessa.

Lähdettiin 16.11. perjantaiaamulla koirien, kissojen ja kanien kanssa seilaamaan kohti Ruotsia. Edellisyönä en ehtinyt nukkua hetkeäkään, kun yritin vielä viime hetkellä pakata niin paljon kuin suinkin, mutta silti jäi ihan liikaa Suvin, tyttöjen ja Jannen harteille vielä viikonlopuksi. Hepat olivat alunperin lähdössä vasta sunnuntaiaamulla, mutta erinäisten sekaannusten vuoksi (laivayhtiön, ei kuskin aiheuttamia) lähtivätkin sitten jo lauantaiaamuna peräämme Saksan kautta, niin että meilläkin oli aika kiire ehtiä perille ennen niitä pidempää kautta.

Kanit matkustivat tilavassa kuljetusboksissa Reissarin pöydällä, ja saivat olla siellä laivamatkankin ajan, etteivät olisi suotta stressaantuneet. Turhaan olin niiden muuttoa kyllä murehtinut - ne söivät ja nukkuivat ja olivat ihan hyvissä voimissa koko matkan ajan, ja matkaksi varaamani herkut maistuivat mainiosti.

Kissat ja koirat tietysti roudasin hyttiin, ensin kaikki koirat kerralla (Tino isossa kassissa tarpeellisten tavaroiden seurassa), sitten kaksi kissaa bokseissaan ja sitten - olikin laivakansi jo lukossa, ja odottelin hyvän tovin vartijaa, joka olisi tullut sen avaamaan. Ei hän nyt ihan yltiöpositiivinen ollut, mutta tarjoutui sentään ottamaan yhden boksin kannettavakseen, niin ettei minulle jäänyt kuin kaksi plus kissanvessakassi, joka sitten tietysti matkalla hajosi niin että piti ostaa laivasta valtava joulukassi vessan ja hiekan takaisin roudaamista varten. Vartija varmaan luuli, että olen täysin höyrähtänyt ja raahaan huvikseni koko eläinkuntani hupireissulle, mutta hymyili sentään hiukan, kun selitin, millä matkalla olemme.

Hytissä vapautin kaikki kissat bokseistaan, menin itse suihkuun ja sen jälkeen unten maille. Itse asiassa siinä vaiheessa iski joku rutto, joka yritti toden teolla saada viimeisetkin mehut pois, niin että herättyä oli kamalan paha olo. Syöminen ei tullut kuuloonkaan, mutta jotenkin sain itseni tropattua sen verran, että pääsin hankkimaan varmuusvarastoon vielä vähän Fazerin sinistä :)

Ja mitä tekivät eläimet? Rio ja Rinti tottuneina matkailijoina eivät olleet moksiskaan taas yhdestä hyttipäivästä, Tino asettui nukkumaan paksun fleece-puseroni päälle, ja kissat hiipivät pikku hiljaa esiin sohvan ja sängyn alta. Itse asiassa Viiru taisi nukkua suurimman osan matkasta kanssani peiton alla, ja muutkin olivat melko pian kuin kotonaan, vaikkeivät ikinä ole laivassa olleet, ja vaikka oven takaa kuului vieraita ääniä huolestuttavan läheltä. Kai ne luottivat koirien vartiointiin, kun kerran kaikki oltiin mukana, ja koiratkin tuntuivat tyytyväisiltä, kun kissatkin olivat matkassa. Tottuneesti ne käyttivät vessaansa hytissä ja söivätkin suht hyvin - toisaalta vaadittaisiin varmasti vähintään maanjäristys, että ainakaan Pörri lakkaisi syömästä...

Onneksi satamaan saavuttaessa laivakansi aukeaa jo reilua puolta tuntia aikaisemmin, mutta silti olin likomärkä hiestä, ennen kuin olin koko konkkaronkan taas roudannut neljässä osassa Reissariin (se siitä suihkunraikkaudesta, ja paha olokin oli edelleen...)

Rattiin päästyäni voin taas, kuten tavallista, paremmin, ja illalla huiskaistiin pissalenkin jälkeen vielä Norrköpingiin asti tutulle Klingan levähdyspaikalle (suosittelen, autoille kunnon taskut metsän laidassa, vessat lähellä ja jonkin verran lenkkimaastoakin). Iltalenkin ja -ruokinnan jälkeen ei yöstä ole mitään muistikuvaa - ai niin, taisi olla kyllä jotain kissankakkaa lakanassa, mutta muuten kaikki nukkuivat ilmeisesti ihan hyvin.

Lauantaina käytiin Norrköpingissä kaupassa, aika monessa paikassa lenkillä, ja yöksi ajettiin Tanskan eteläkärkeen, taas tuttuun levähdyspaikkaan, jonka nimeä en nyt millään muista, mutta jossa on aivan upeat kävelymaastot ja jossa ei tällä kertaa ollut lisäksemme ketään. Oli kyllä tosi synkkä ja syksyinen yö, mutta koko porukka nukkui niin ettei muusta ole hajua :) Ai niin, tai siis ainakaan sen jälkeen, kun Musti ja Viiru olivat heittäneet sadannen kerran boksiensa vesikupit ympäri, Viiru pissanut taas kerran boksiinsa, ja koko kissakööri ilmaissut tyytymättömyytensä ajon aikaiseen vankeuteensa... Grännassa jätin kaikki kissat vapaaksi autoon, jokainen haki itselleen mieluisan matkustuspaikan - suurin osa sängystä - ja sen jälkeen vallitsi rauha ja hiljaisuus. Ei ehkä kaikkien turvallisuussäänösten mukaista, mutta matkustakaa itse monta päivää suurin osa ajasta boksiin suljettuna...Itse asiassa sen jälkeen kissat tuntuivat jopa nauttivan matkasta. Aina joskus joku kissoista istui hetken Reissarin pöydällä ja katseli silmät selällään ohi vilistävää suurta maailmaa, eikä kukaan yrittänytkään lähteä ovesta ulos, kun menin koirien kanssa lenkille. Silti kyllä suoritin tarkistuslaskennan joka kerran ennen liikkeelle lähtöä, ja olin saada sätkyn kerran kun Musti löytyi vasta vartin päästä kiilautuneena Tinon taakse sen boksiin (vähän kyllä ihmettelin Tinon murinaa boksiin laittaessani, mutta Tinon kohdalla kaikki on mahdollista...).

Sunnuntaiaamuna seilattiin Rodbyhavnista Saksaan, ja sinä päivänä tehtiin varmaan ajoennätys - Saksan, Hollannin ja Belgian läpi ja vihdoin Ranskan puolelle vähän Lillen ohi, jossa nukuttiin muutaman metrin päässä moottoritieltä rekkojen suihkiessa ohi - jälleen kuin tukit :) Maanantaina kuultiin heppojenkin olevan jo lähimailla vähän jäljessämme, ja ajeltiin lähellä rannikkoa niin, että perillä oltiin illalla joskus yhdeksän aikoihin. Talo oli tietysti kylmä kuin kellari (ulkona oli taatusti enemmän lämpöasteita), mutta kannoin kissat sisälle ja laitoin niille niin hyvät oltavat kun siinä hötäkässä ehdin, päästin kanit uuteen kotiinsa, joka on varmaan joskus ollut autotalli tuossa pihalla, ja sen jälkeen käytiin odottamaan hevosia.

Hevoset saapuivat muutamaa tuntia meidän jälkeemme ilahduttavan hyväkuntoisina, mitä nyt Ransu oli stressannut ja hikoillut välillä auton liikkuessa ja Blakkur lakannut viimeisenä päivänä syömästä, mutta heti ulos päästyään kumpikin toipui täysin ja alkoi ahmia ruohoa pihalta. Yöksi ne suljettiin talliin tilapäisillä narusysteemeillä, kun talli on periaatteessa katos, jossa on kolme kokonaista seinää ja vähän etuseinää, mutta en halunnut päästää niitä pimeässä täysin vieraalle laitumelle hortoilemaan. Aamulla ulos päästessään ne sitten antoivat palaa täysillä monen päivän matkustuksen jälkeen, ja laukkailivat ympäri laidunta kuin kirmailevat varsat.

Tämä on taas olosuhteiden pakosta jatkokertomus, joka jatkuu mahdollisimman pian...

Tässä vaiheessa kuitenkin ISO KIITOS kaikille muutossa auttaneille ja pakkausapua antaneille, varsinkin Leenalle, Lotalle, Suville, Jannelle ja tytöille, jotka myös hoitivat taas hevosia lähtömme jälkeen ja auttoivat niiden lastauksessa :) Ja aivan VALTAVAT KIITOKSET Lehtosen Jukalle, joka toi heposemme ehjinä ja turvallisesti uuteen kotiinsa vaivoja säästämättä, ja jota eläinystävällisempää hevosku(i)skaajaa on vaikea edes kuvitella :) :) :)

Kuvia en voi vielä tähän liittää, syystä etten ole niitä kyllä vielä ottanutkaan, ja myös siksi, että kameran ja koneen yhdistävä johto on edelleen hukassa, niin kuin vielä niin moni muukin asia muuton jäljiltä, kun kaikki paikat ovat edelleen täynnä nyyttiä ja nyssäkkää, mutta kyllä tämä tästä :)