Voi juuttaan jänikset ja muut siiselit, tieto todella lisää tuskaa. Tiedättekö, mitä on marokiininahka? En minäkään vielä eilen, onneksi, ja nukuin yönikin kuin kuollut murmeli.

Eilen nimittäin tuo flunssa koetti taas saada yliotteen, ja kaupoissa käydessämme oli niin paha olo, että melkein pyörryin, ja muutenkin oli tavallistakin sekapäisempi olo. No, kuitenkin kävin yhdessä uudessa kaupassa, Distri centerissä, jossa oli mainosten mukaan edullisia lenkkareita, ja ne löysinkin. Sitten johkaannuin siinä sekopäisyyksissäni katselemaan käsilaukkuja, mikä on itselleni varsin vierasta toimintaa - en käytä käsilaukkuja kuin pakon edessä, vaan olen uskollinen repulleni, josta löytyy aina kaikki tarvittava laastareista linkkareihin - ja joka siitä syystä painaakin niin, että sitä heilauttamalla kellistäsi rosmon kuin rosmon. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että uskollinen käsilaukkuni, joka oli itse asiassa Kennelliiton musta olkalaukku, jossa logokin oli huomaamattoman tyylikkäästi mustalla (ja jonka olen vuosia sitten saanut Päiviltä, kiitos :) ), onkin jäänyt Suomeen monien yhteisten hautajaisten sun muiden pippaloiden jälkeen (joskin hautajaiset tuntuvat olevan etusijalla juhlieni joukossa tässä iässä), niin että olen nyt täysin ilman mustaa monitoimikäsilaukkua.

Sielläpä sitten roikkui musta käsilaukku, joka muistutti kodikkaasti satulalaukkua ja oli muutenkin niin mukavan näköinen plus edullinen, että tarttui mukaani. Siinä vaiheessa ajattelin vielä sen olevan keinonahkaa, mutta kotona huomasin, että se olikin marokiininahkaa. No, sehän on varmaan joku villinä ja onnellisena elänyt aavikon eläin (eikö teistäkin kuulosta ihan aavikkoeläimeltä, jostain Marokon suunnalta?), josta en vaan jostain syystä ole koskaan kuullut...

Aamulla selvisi, kiitos internetin ja tiedonhaluisen luonteeni (ajattelin löytäväni sen marokiinin kuvankin kaupan päälle), että se on VUOHENNAHKAA! Voi räkä, en paremmin taida tätä tuskaa ilmaista! Minä, entinen pitkäaikainen vuohenomistaja ja  niiden ikuinen ihailija, joka ei osta edes vuohennahkaisia työkäsineitä, omistan nyt vuohennahkaisen käsilaukun... On kuulemma martiopuolelta (mikä se sitten onkaan, en halua välttämättä edes tietää) värjättyä vuohennahkaa tämä marokiini, toiselta nimeltään sahviaani (tiedätte sitten sitäkin varoa). Se siitä aavikolla vapaasti viilettäneestä eläimestä. Olen nyt kuitenkin päättänyt, että juuri tämä nimenomainen vuohi (nimeltään Eufrosyne) oli viime toiveenaan lausunut, että hän pitkän ja onnellisen elämänsä jälkeen saisi jäädä iloksi jälkipolvillekin nahkansa muodossa, ja kuoltuaan luonnollisen ja tuskattoman kuoleman luovutti nahkansa siis uusiokäyttöön. Nyt siis Eufrosyne ja minä osallistumme yhdessä tuleviin juhliin, ehkä hän jopa pääsee laivalla meriaamiaiselle - joka tapauksessa yritän taata hänelle mahdollisimman rikkaan ja monipuolisen elämän tässä uudessakin olomuodossa :)

Piikkiherneet ovat tehneet satoa talven jälkeen, tässä niiden palkoja.

Ja tässä ihan värin vuoksi niiden kukkia, muuten onkin niin pilvinen päivä.

Tässä laakson pohjalla virtaava joki tänäaamuna. Siinä on ollut vettä reunoja myöten koko talven, mutta nyt vesi on jo vähentynyt huomattavasti, ja kesällä siitä pitäisi päästä kahlaamalla ylitse.

Tässä laakson pohjan laidunmaita, niillä käyskenteli vielä syksyllä jonkun mustavalkoisia lehmiä (siis friisiläisiä). Taustalla näkyy lähimmän kylämme Locarnin taloja.

Tässä yksi varsinainen riiviökasvi, johon olin ennen niiiin ihastunut - karhunvatukka. Pahempaa takertujaa saa hakea, monin paikoin se tekee liikkumisen mahdottomaksi takertuessaan vaatteisiin (ja repiessään niitä), koirien turkkeihin (alan ymmärtää, miksi niin monet ranskalaiskoirat ovat sileäkarvaisia) ja ties mihin. Aina niitä verta vuotavin sormin irrotellessani muistan, että pitäisi ottaa lenkille vahvat työhanskat, mutta aina ne unohtuvat matkasta. Koirat ovat jo karaistuneet niin, että repivät niitä hampaillaan itse turkeistaan, jos suinkin mahdollista (usein ei ole, ne ovat niin pitkinä ja sekaisina vyyhteinä, että ihmisen on pakko mennä avuksi, ja taas veri lentää...).

Tässä vähemmän viehättävää Ranskan maaseutua, joidenkin englantilaisten kesämökki tuosta peltotien varrelta. Ei taitaisi Suomen mökkimarkkinoilla mennä ihan ensimmäisenä kaupaksi. Toisaalta, eiväthän ne englantilaisetkaan talot juuri ekstaaseja aiheuta, ja onhan tuosta kuitenkin mojova näkymä laakson puolelle.

Siinä oli jo muutama viikko sitten asukkaita vajaan viikon verran. Tuohon mäkeen (tosi jyrkkään) oli parkkeerattu bemari (ei toivoakaan päästä perille mökille siinä kuravellissä ja sillä autolla). Siinä oli pyörät vinossa ihan oikeaoppisesti, ja ehdin jo ajatella, että kappas, ovatpas fiksuja nuo englantilaiset. Se olikin vain sattumaa, seuraavina päivinä se seisoi pyörät niin oikoisenaan eteenpäin, että käsijarrun tai vaihteen pettäessä olisi löytynyt jostain puolen kilometrin päästä laakson pohjalta melko paljon ruttuisempana... Ei ole ollut Enskan tai Hanskin täkäläistä, tai edes englantilaista, versiota kertomassa, miten auto kannattaa mäkeen parkata ;)

Mutta syy, miksi otin tänä pilvisenä aamuna kameran mukaan aamulenkillemme, on tämä:

Traktori sadepalttoossa :) Se on seissyt tuossa mäessä jo jonkun aikaa sadevarusteineen, ja pelkäsin, että se poistuu, ennen kuin ehdin ikuistaa sen. Täällä ei juuri turhia tuhlata kiiltäviin maatalouskoneisiin, ja uskaltaisin melkein väittää, että olemme tuon traktorin kanssa lähes ikätovereita. Ilmankos se on niin symppiksen oloinen :)