Kahden päivän sisään on todella mahtunut jos jonkinlaista ilmaa. Parina aamuna on ukkostanut, ei paljoa, mutta sen verran, että Rio huolestui jo kovasti, vaikkei kuulunut kuin jyrähdys tai pari. Sen perään tulikin sitten rakeita, välillä aurinkoa, sitten taas räntää ja rakeita ja tietenkin vettä. Tänäaamuna oli maa osaksi valkoisena yöllä sataneista rakeista ja rännästä, mutta nyt se on enää muisto. Kaiken lisäksi tuuli on ollut niin kovaa, että ylimääräiset ruumiinjäsenet ovat vaarassa lentää tiehensä, ja sisällä kuulostaa lähinnä siltä kuin juna olisi lähestymässä pohjoisseinää. Ulkona jopa Rio on haksahtanut välillä tuijottamaan taivaalle, josko siellä näkyisi lähestyvä lentokone, vaikka ääni on tuulen aiheuttama ;) Siis lentokoneitahan kannattaa haukkua - nehän poistuvat sillä konstin. Iltapimeässä varsinkin Rio, mutta sen opettamana väliin Rintikin, tuijottaa tiiviisti taivaalla näkyviä tähtiä, ja auta armias, jos niistä yksikin välkähtelee tai liikkuu, se saa kuulla kunniansa - sehän on silloin lentokone :) Varsinkin kirkkaimmat tähdet, Sirius (Koirantähti, hahaa, kyllä nuo ovat sitten viisaita ;) )ja Venus-planeetta, ovat koirien mielestä hyvin epäilyttäviä, ja niitä pitää tuijottaa kauan ja hartaasti, josko ne kuitenkin käyttäytyisivät haukuttavasti...

Olen taas manaillut täkäläisiä rakennustaitoja, tai lähinnä niiden puutetta. Harva tallintekijäkään Suomessa varmaan laittaisi ovea tai kokonaan avointa sivua pohjoisen puolelle. Täälläpä laitetaan, vaikka nimenomaan pohjoistuulet talvella saavat aikaan jos jonkinlaista vahinkoa, kuten olemme jo omakohtaisesti huomanneet. Meillähän on tallissa vaatimuksestani sentään jonkinlaiset ovet, mutta niidenkin yläpuolella on niin leveät aukot, että eilinen raekuuro ylsi suljetuista ovista huolimatta vaivatta talliin ja hevosten niskaan. Voi siiseli. Sen tuulen hajottaman heinävajan takana olleet irtonaiset kattolevytkin ovat viime päivien myrskyisten tuulien ansiosta heiluneet edestakaisin ja kallistelleet itsensä uuteen asentoon, niin että se pystyssä pysynyt takaseinäkin on nyt sitten kaatumaisillaan. Kaiken huipuksi joku on jättänyt lähes uudet (Suomesta tuodut, niisk) tikkaani sen seinän viereen sinne alas, ja ne uhkaavat litistyä sinne seuraavan kallistuksen alle. Poiskaan en uskalla niitä hakea, ettei tänne jää kasa orpoja eläinparkoja. Pahuksen pahus.

 

Helmikuu%20023.jpg

Helmikuu%20025.jpg

 

Se on sitten jo helmikuu. Meidän kalenterimme ei ollut myöhässä kuin puolisen vuorokautta :) Tuossa on tuo alaosakin aina niin kaunis, että piti sekin nyt kuvata.

Ja tässä helmikuun hobusia:

 

Helmikuu%20021.jpg

 

Täällähän on yleensä joka talossa kaasuhella, ja sen kaasupullon raahaamisessa kauppaan ja takaisin on aina oma hommansa, ja tietysti kustannuksensakin. Nyt meillä tuntuu onneksi olevan joku superpullo, josta ei kaasu lopu millään. Hyvä vaan, sillä sen 13 kg:n kaasupullon hintakin oli sitten viime ostoksen, eli ilmeisesti vuodenvaihteen jälkeen, kallistunut noin 32 eurosta lähes 35 euroon. Ostopaikan seinällä oli tietysti vielä vanha hinta, ehkä ne muuttavat sen vielä ennen seuraavaa hinnannousua... Yleensäkään täällä ei paljon hintainformaatiolla ole väliä - tavaraa voi olla iso pino esillä ja vieressä lappu, että tämän ja tämän hintaista, mutta kassalla sen hinta onkin ihan eri, kas kun se ihan tarkkaan ottaen ei olekaan ihan se lapussa mainittu tuotemerkki. Ehkä on hyväkin, ettei ranskani ole tarpeeksi sujuvaa kunnon avautumiseen asiasta...

 

Tässä melko vanha filminpätkä kauan sitten eläneistä collieista ja heidän kasvattajastaan, kirjailija Albert Payson Terhunesta (kirjoitti mm. lukuisia kirjoja collieista, ja jonain päivänä vielä hankin ne kaikki):

 

http://mirc.sc.edu/islandora/object/usc%3A17256

 

Helmikuu%20014.jpg

 

Niinkö meinaat?

 

Helmikuu%20018.jpg

 

Who cares anyway...

 

Helmikuu%20005.jpg

 

Nukutaan me vaan.

 

Minkä hakukoiran maailma Rondossa menettääkään. Varsinkin tunnistuksessa se olisi ihan ehdoton, ja se on toki jo kannuksensa ansainnut loppuiäkseen yhden hömelön emännän lompakon kanssa, mutta kuitenkin. Yhtenä iltana lenkillä näin tiensivussa lasisen olutpullon, jonka ajattelin takaisin tullessa ottaa mukaan ja sujauttaa läheiseen lasinkierrätyslaatikkoon. Heitin sen siis tien toiselle puolelle, jossa se vastoin tarkoitustani kierähtikin ojaan asti. Pimeäkin jo oli, mutta ei hätää, onhan meillä Rondo. Takaisin tullessa en tietenkään enää meinannut edes muistaa koko pulloa, mutta reipas hakukoirani suunnisti suoraan ojaan ja napitti minua, että etkös meinaakaan ottaa tätä pulloa. Valitettavasti edes puoliavustajakoirani Rio ei suostunut nostamaan lasista pulloa ojasta, joten minun oli sinne kipeine polvineni jotenkin laskeuduttava, ja noustava vielä sieltä ylöskin, mikä taas ei olisi lainkaan onnistunut ilman vankkaa tukikoira Rintiä. Hän seistä jököttää paikallaan, vaikka mamma käyttäisi häntä tukipuunaan kuinka ja paljon. Siis kyllähän noita on hyvä ollakin kolme :)

Asiasta nakkimakkaraan (ei kun kanafileeseen, sanoo koirakööri - no juu, ovathan ne terveellisempiäkin). Mutta siis noihin kaiken maailman koirakilpailujen palkintoihin. Olen ihan vakavissani (siis ainakin, jos pystyisin juoksemaan muuten kuin ontuvan kamelin lailla polvineni) ajatellut joskus vielä Suomessa osallistua mätsäreihin koirineni (kai niistä sentään edes yksi voisi päästä palkinnoille...). Niissä kun ei ole (ilmeisesti) yhtään niin virallisen vakava tunnelma, että ne voi ottaa enemmän viihteen ja sosiaalistumisharjoituksen kannalta, ja lisäksi niissä näkyy olevan ihan järkeviä palkintojakin.  Kun en vaan millään käsitä, että mitä kukaan tekee kaapillisilla pokaaleja, joilla ei ole käytännössä mitään käyttöä (enkä nyt ole kateellinen, cairninikin hommasi niitä minulle muutaman iloisella 60-luvulla, mutten enää edes tiedä niiden olinpaikkaa, paitsi että yksi lusikka on ollut käytössä vielä ihan viime vuosinakin...). Miksei niitä näyttelypalkintojakin voitaisi muuttaa edes hiukan käytännöllisempään suuntaan, esim. jonkun kenneltarvike- tai vaikka ulkoilutarvikeliikkeen lahjakortilla olisi varmaan koiranomistajalla enemmän käyttöä kuin pokaaleilla. Saahan nykyään tietysti usein jotain koiranmuonaakin, mutta jos sekään ei sovi omalle koiralle tai omaan etiikkaan (esim. eläinkokeet, hämmästyisitte, jos tietäisitte...), niin lahjakortti olisi sikäli mukavampi. Tai mikä vaan vastaava, mutta käytännöllinen. Tai sitten saisi ainakin valinnaisesti ottaa joko pokaalin tai lahjakortin, tai jotain. Mutta siis. Itse aina ilahdun lukiessani vaikka jonkun blogista, että ovat olleet mätsärissä, ja sitten on koira kuvattuna palkintoherkkujen tai -lelujen kanssa. Superia :)

 

Kylpp%C3%A4ri%20006.jpg

 

Hänellä ei ole aikomusta osallistua mätsäreihin lähiaikoina.

P.S. Jos päässäsi alkoi otsikon myötä soida kauan sitten unohtunut sävel (josta et sitten loppupäivänä pääse eroon, sori vaan...), onnittelemme - kuulut hyviin vuosikertoihin. Nuoremmat älkööt edes vaivautuko ymmärtämään ;)