Varmaan paras kuva Rondosta aikoihin.

 

 

...ja sama hymyilevänä.

Juu, mutta siis juuri tuo hymyilevä komistus on taas viime aikoina pullistellut murkkuenergiaa, ties mistä syystä, luulin jo moisten hörhöilyjen menneen. Nyt hän ilmeisesti haluaisi kalifiksi kalifin paikalle, eli lauman ykköskoiraksi Rintin sijaan, ja pojat ovat ottaneet viime päivinä kaksi kertaa yhteen, ei mitenkään pahasti, eikä Rinti edes tosissaan, mutta kuitenkin. Ensimmäisellä kerralla ehdin nähdä Rondon korvien asennosta, että nyt räjähtää, mutten enää ehtinyt edes karjaista, kun jo tapahtui. Muutaman sekunnin pöläys se vaan oli, ja Rinti luovutti melkein heti jo karjaisustani, mutta molemmat joutuivat kyllä hetkeksi jäähylle - eri huoneisiin. Olen kyllä satavarma, että syy oli kokonaan Rondon, mutta meillä ei tappelu ole sallittua ja piste. Eilen räjähti toisen kerran tallia siivotessa. Heittelen koirille aina  kunnon namipläjäyksen aidan yli, ja ne hakevat niitä innolla puskien seasta, eikä niistä ikinä tule riitaa - paitsi eilen. Itse olin tietysti aidan toisella puolella, mutta Rinti luovutti nytkin karjahduksestani heti kun sai Rondon alleen, ja se oli siinä.

 

 

Siunattu Rinti. Se on normaalisti niin rauhallinen, että se on melkein laiska, ja se jättää hetkessä tuommoiset rähinät taakseen, toisin kuin Rondo, joka kulkee jonkin aikaa sen jälkeenkin Rintin vieressä näykkien ja nalkuttaen, jos ei toisin määrätä - ja meillä kyllä määrätään ;) Noissa rähinöissä on kyllä ihan eri sävy kuin niissä kahdessa kerrassa, jolloin yhden kaverini koira hyökkäsi ilman syytä Rintin kimppuun, silloin Rintikin oli hetken ihan tosissaan, vaikka käskystä silloinkin rauhoittui. Sama koirahan hyökkäsi viime kesänä Rondon kimppuun, myös ihan ilman syytä, ja aiheutti koko piinaavan härdellin tuon naapurin koiran räkytyksen kanssa, Rondo kun vieläkin sekoaa siitä ulkona... Saa nähdä, miten noiden kahden kanssa käy, siis että kummasta lopulta tulee johtaja koirien kesken. Tuolla murkulla on kyllä niin selvä johtaja-aines sisuksissaan, että melkein veikkaisin, että se jonain päivänä sen paikan itselleen lunastaa, olkoot tappelut kuinka kiellettyjä hyvänsä... Rion ja Rintin suhteen en edes osaa sanoa, koska johtajuus siirtyi Riolta Rintille, mutta kyllä se jossain vaiheessa sen on tehnyt, Rio on ihan liian nöyrä ollakseen väkisin johtaja, eikä se sitä kiinnostakaan. Yleensähän noista ei edes arvaisi, että siinä on kolme urosta, ja collieitahan nuo ovatkin, eivät mitään tappelijoita, saati tappajia. Puruluitakin syödään kylki kyljessä, kaikki kolme, eikä ruoasta ikinä tule mitään kinaa. Vähän tuo murkku nyt näköjään sekoittaa taas pakkaa, mutta eiköhän se kohta taas rauhoitu.

 

 

 

Kultasateet kukkivat taas meidänkin pihalla, vaikka vähän varjossa ovatkin.

 

 

Samoin akileijat, ja nämä vähän ilkeän näköiset kukat, liekö muuten sukua rohtoraunioyrtille (eli Symphytumille, siinä on sivumennen sanoen ihan pistämätön aine myös homeopaattisena luunmurtumiin):

 

 

Jos ei ole Suomessa kovin keväiset ilmat, niin ei täälläkään auringonpaisteessa eletä - taas sataa. Tuntuu, että jokaista auringonpaisteista hetkeä tai päivää kohti on varastossa ainakin viisi sateista. No, eipä tarvitse tänäänkään siivota :)

Koirien tassu- ja jalkakarvat sain sentään taas siistittyä. Edelliskerrasta ei varmaan ole kuin reilu kuukausi, mutta silti ne rehottivat jo suorastaan pöyristyttävästi. Minun koirillani, hyiii...

 

 

Vaihteeksi tämänkin lajin edustaja. Jos joku ihmettelee, miksi täällä ei usein ole kissojen kuvia, syynä on yksinkertaisesti se, että kissat ovat päivisin näkymättömissä pitkin taloa ja joka tapauksessa yleensä enimmäkseen nukkuvat silloin kun otan kameran käteeni, tai sitten ovat niin mahdottomissa paikoissa, ettei niistä saa kuvaa. Musti kuorsaa nytkin tuossa kissojen raapimapuun huipulla olevassa korissa, mutta jotenkin miljoonas kuva nukkuvasta Mustista ei ehkä kamalasti enää kiinnosta...

Hevoset taas ovat laitumella sen verran kaukana, etten kipeillä jaloillani jaksa ontua niiden perässä, ja tuon ison kameran raahaaminen tallihommiin ei yleensä juuri innosta. Arvatkaas, kuinka monta kertaa olen ikävöinyt pikkupokkariani, jonka lainasin viime kesänä vierailleelle kaverille ajatuksena, että saan sen sitten pian takaisin, kun kuitenkin kohta menemme Suomeen...

Ransun silmä on taas jotenkin tulehtunut, ja sitä haudotaan muutaman kerran päivässä kamomillateellä, plus että se saa kaikenlaisia homeopaattisia rohtoja. Sen kanssa on aina keväisin sama juttu, silmä ärsyyntyy vähän väliä ties mistä - nytkään itikat eivät siihen pääse, kun sillä on päivisin se maski, mutta joku sitä vaan ärsyttää, tiedä vaikka olisi yliherkkä jollekin siitepölylle...

 

 

Näitä, mitälie, kukkii jonkin verran meidänkin pihallamme, mutta monin paikoin niitä on ihan mattoina:

...kuten tuon yhden talon edustalla Locarnissa.

 

Tämä on tuon edellisen vieressä oleva talo, joka kukkaköynnöksineen näyttää tähän aikaan vuodesta ihan satumökiltä.

Tuon köynnöksen kukat ovat oikeasti ihan kunnolla vaaleanpunaisia, tuolloin vain kerrankin paistoi aurinko, niin että kukat näyttävät melkein valkoisilta. Tuota köynnöstä näkyy tähän aikaan vähän joka puolella, sitä kiipeilee aidoilla ja pensailla ja pitkin pihojen reunoja somistamassa näkymiä.

Ja tästä mennään sitten naapurikylään:

 

Näihin kukkaistunnelmiin, seuraavaa murkkupurkausta odotellessa :)