Juu, hyvää yötä vaan... Tuli taas tämmöinen yö, ettei nukuta enää kirveelläkään sen jälkeen kun käytin Rion puskassa yhden aikaan -taas vatsa sekaisin-, ja keksin, että yhtä hyvin kuin kierin tuskissani ympäri sänkyä häiriten sinne majoittuneita kolmea harmaata kissaani (ilmeisesti on menossa harmaiden kissojen yö - mustavoittoiset vetelevät hirsiä yläkerrassa, joka on talon lämpimintä seutua kovillakin pakkasilla), voin istua kirjoittamassa tätä. Tietysti tämän ajan voisi käyttää hyödyksi vaikkapa järjestämällä remontin pyörteissä evakkoon joutuneita tavaravuoria omille uusille paikoilleen, mutta se muistuttaa ihan liikaa siivousta -yök- ja vaatii niin paljon pohdintaa ja päätöksentekoa, etteivät pienet aivoni pidä siitä edes päivänvalossa, saati näin öiseen aikaan, ja joka tapauksessa tämä on paljon hauskempaa.

Pitää kuitenkin varoittaa herkkähermoisia, että tiedossa on epämiellyttäviä tilanteita ja vastakkaista sukupuolta mollaavia hetkiä, muusta hauskasta puhumattakaan ;)

Juu, mutta siis kolmisen viikkoa sitten olimme, koirat ja minä, pääkaupunkiseudulla viikonlopun kyläilemässä ja joululahjoja viemässä. Perjantain vastaisena yönä ennen matkaa vielä paketoin viimeisiä lahjoja hiki hatussa ja ajattelin sen jälkeen käydä ihanassa lämpimässä suihkussa pesemässä hiukseni ja sen jälkeen uni tulisikin sitten ennennäkemättömän suloisena. Hanasta tuli arviolta puoli desiä vettä, ja siihen se jäi. Pakkastahan oli silloinkin ihan riittävästi, mutta jäätyminen ei oikeastaan olisi voinut tulla kyseeseen, kun joka mutka piti olla varustettu vastuksilla ja pakkasvahdeilla. Manaten menin nukkumaan tukka likaisena, ja aamulla soitin sähkömiehen hätiin. Onneksi ihana sähkömieheni ilmestyi pienellä varoitusajalla ja tarkisti tilanteen - ja huomasi, että itse asiassa yksi vastus ei ollut koskaan päässyt seinäänliittämisvaiheeseen asti, ja alakerran (kylmä -siis tosi kylmä- tila) putket olivat vailla lämpöeristettä. Lisälämmityksen turvin vettä alkoi taas tulla parin tunnin kuluttua, mikä oli tietysti hiusten kannalta jo liian myöhään siinä pakkasessa, mutta kuitenkin, olipa ainakin lomittajilla toimiva vesi.

Viikonloppu meni vilistäessä kyläpaikasta toiseen ja siinä sivussa ulkoiltaessa tosi kovassa pakkasessa - Tino kieltäytyi pyhänä jo kokonaan aamulenkistä takista huolimatta, mutta armaat sojonokat eivät olleet moksiskaan. Itsekään en nykyään enää hevin palele, kiitos iän tuoman luontaisedun sisäisen lämpöpatterin muodossa. Varotoimista huolimatta Rinti ehti lirauttaa pari pientä lätäkköä matoille, mutta suuremmilta aineellisilta vahingoilta säästyttiin. Pyhänä käytiin vielä Karkkilassa ja tultiin sieltä jotain pikkuteitä ykköstielle. Paha vaan, että GT-karttakirja oli juuri silloin päättänyt piiloutua jonnekin jeepin uumeniin (josta tietysti löytyi ongelmitta heti seuraavana päivänä valoisassa), ja ajoin lähinnä selkäytimellä suunnistaen. Sitten kun oman trippini mukaan olimme tulleet kolmisenkymmentä kilometriä jumalattoman liukasta, mutkaista ja mäkistä tietä suunnilleen ryömimällä, näin yhdessä tienhaarassa kyltin, josta oli 20 km Karkkilaan...

Viime viikonlopuksi menimme sitten taas Tampereelle, ja sitä ennenhän piti vielä vaihtaa asunto-osaan uusi akku reissuroopeen ja hakea varmuuden vuoksi uusi kaasupullokin, kun ei siihen sopivaa erikoisvalmisteista pientä varakaasupulloa tunnu läytyvän koko maasta.  Ajattelin tehdä kaiken hyvissä ajoin jo edellisenä tiistaina, mutta kuinkas sitten taas kävikään... Ensin tuli sähkömies yllättäen laittamaan sitä sun tätä, ja siinä pähkäillessä meni omaakin aikaani vaikka kuinka, ja hellyin vielä ottamaan yllätysasiakkaankin yhteen väliin, niin että kaikki muu siltä päivältä sitten jäi. Keskiviikkona oli päivä täynnä muuta, ja niin jäivät akkuasiat torstaille. Soittokierros oli jo paljasta nut, että sopivaa akkua ei ihan joka paikasta löydy, ja niin suunnattiin suoraan akkuliikkeeseen, josta piti löytyä käypä peli. No, ensin sitä pahuksen akkua ei meinannut löytyä koko autosta, vaikka se kaikesta päätellen siellä oli. Ohjekirja antoi sille kolme mahdollista paikkaa mallista riippuen, mutta se ryökäle ei ollut niistä missään, vaan löytyi lopulta kartturin penkin alta. Tai löytyi ja löytyi - esiin sitä ei saatu millään, kun sopivia avaimia (kaiken kaikkiaan siihen tarvittin ainakin viittä erilaista) penkin irrottamiseen ei löytynyt koko puljusta. Lopulta paikalle saatiin mies, jonka lukuisista pakeista löytyi jo sopiviakin avaimia, ja pitkällisen aherruksen, ähkimisen ja kiroilun jälkeen akku saatiin vaihdettua. Kylmää oli tietysti silloinkin, ja miesten tapaan näilläkin oli taipumus jättää koko ajan auton ovet auki, niin että lämmityksen antama lämpö oli jossain Nummenmäellä pakenemassa kohti Hämeenlinnaa, ja me kaikki karavaanarit ihan jäässä autossa. Tähän kaikkeen kului reilu kaksi ja puoli tuntia, pimeä oli jo tulossa, kaasupullo hakematta ja hevoset kotona ulkona ja vedet hakematta talliin, mutta hengissä siitäkin selvittiin, taas kerran.

Tampereella kaikki meni sunnuntaiaamuun ihan mukavasti, vaikka öisin en tahtonut nukkua sitten millään uudesta petauspatjasta huolimatta (ennen nimittäin löysin itseni aina patjojen välisestä kolosta, eikä siinä ollut yhtään kivaa, että oli pakko tehdä jotain asialle). Koirilla oli jo muutama päivä ennen matkaa vaihtelevasti ripulia, joka tuli ja meni täysin holtittomasti, ihan sama mitä teki tai syötti, ja se tietysti taas tuli siellä, niin että perjantaina Rinti-parka ripuloi kynnysmaton roskiskuntoon vain puoli tuntia lenkin jälkeen sillä aikaa kun istuin hetken sisällä Tiinan luona Vammalassa. Muuten sentään selvittiin kohtuullisilla putsaustoimilla, ja ripulikin välillä rauhoittui.

Lämmintä riitti autossa liikaakin, vaikka vähän väliä pienensin lämmitystä, ja aamuin illoin käytin hetken autoa akkujen lataamiseksi ihan varmuuden vuoksi.

Sitten tuli sunnuntaiaamu. Itselläni oli ripuli, ja kun yritin taas käynnistää autoa, se sanoi naks. Ja naks ja naks ja... ei se siitä muuttunut, vaikka olisi mitä tehnyt. Mietin ankarasti, ja lopulta ennen yhdeksää soitin Suville ja Jannelle Kyröön, jos Jannella olisi autoon jotain konstia. Itse olin siinä vaiheessa jo varma, että vika on startissa, mutta paljonpa siitä oli apua siellä ja siinä pakkasessa, ja tilasin iltapäiväksi hinausauton, sen jälkeen kun Suvi ja Janne olivat luvanneet tuoda meidät kotiin, jos ei Janne onnistuisi saamaan autoa käyntiin. No ei sitä saatu käymään edes Jannen taidoilla, ja niin kuittasin itseni kurssilta vähän etuajassa, kahmin tärkeimmät tavarat ja koirat autosta ja seurasimme masentuneina, kun autoparka hinattiin kuin mikäkin vanha raato hinausauton lavalle, nyyh. Tulimme sitten hilpeässä kyydissä välillä oksennellen ja välillä ripuloiden (Rinti, ja onneksi vaan kerran, ja onneksi olimme todellisten eläinihmisten kyydissä, taksista olisimme lentäneet ulos jo ennen Lempäälää...) kotiin, mistä vieläkin SUURI KIITOS Suville ja Jannelle! Väittivät kyllä, että se oli pelkästään hauskaa, kun eivät yleensä pääse mihinkään kahdestaan, mutta ehkä joku romanttisempikin tapa olisi...

Maanantaina soittivat sitten tamperelaiselta korjaamolta, että auto olisi taas kunnossa. Startissa oli kuulemma sisäinen vika -mikähän se ulkoinen sitten olisi - naarmu pinnassa??? Eli ei niitä ilmeisesti sitten enää edes availla ja vaihdella hiiliä sun muita sisuskaluja. Hintakin oli ihan kohtuullinen, ja ainoa ongelma oli enää auton saaminen kotitanhuville.

Sain ylipuhuttua naapurin Hannun (vaihtoehtoja kun ei meikäläisellä paljon ole, varsinkaan kun en jeeppiä ainakaan liukkailla kaikkien käsiin anna) lähtemään keskiviikkoiltana Nääsvilleen autonhakureissulle, ja niin sitä taas mentiin tukka pukella kohti Tamperetta. Olin soittanut korjaamolle ja sopinut hakevani auton illalla sulkemisajan jälkeen, ja lupasivat laittaa laskun sisälle ja avaimet saataville, ja lupasivatpa vielä laittaa Truman (lämmittimen) päälle hyvissä ajoin, ja jopa käyttää koneen lämpimäksi vielä iltapäivällä. Niin että tosi hyvää palvelua, ja ajattelin jo laittaa Positiivarien sivuille kiitosta noin mainiosta toiminnasta, kunhan kotiin päästäisiin. Sinne ajaessa ajattelin kiitollisena perillä odottavaa uunilämmintä autoa ja pohdin, miten mahtaisin pysyä takaisin ajaessani hereillä - olin nimittäin jo aamulla ajanut reilun sadan kilometrin lenkin, kun olin käynyt Paraisilla pitämässä naurujoogaa (in English by the way, vähän haasteellista).

Löysimme ihmeesti suoraan perillekin, ja siitä ne ihmeet sitten vaan jatkuivat. Niiltä oli nimittäin jäänyt kokonaan ilmoittamatta semmoinen pikku juttu, että korjaamoalue on lukittu viiden jälkeen, eikä reissuroope olisi ihan mahtunut puolen metrin raosta aidan alta. Siellä se seisoi niin lähellä, mutta niin saavuttamattomissa. Taas soitettiin, ja korjaamomies lupasi soittaa Tampereella asuvan kollegan paikalle. Aikanaan moinen sitten saapui, ei mitenkään yltiöhyväntuulisena, mutta avasipahan portin ja päästi meidät - mitä ihmettä! - jäisenä -20 asteen pakkasessa seisovan Transitin luokse. Avaimetkin olivat sisällä liikkeessä, eikä laskuakaan tietysti ollut autossa, mutta maksun jälkeen pääsin vihdoin laittamaan Truman päälle ja auton käymään - tai no, ainakin sen Truman, autohan ei lähtenyt kirveelläkään, ei edes pahemmin luvannut. Siinä vaiheessa en itsekään enää ollut varsin yltiöpositiivinen, ja marssin takaisin sisälle  hakemaan apua. Entistä pahantuulisempi korjaaja tuli sitten hehkuttamaan oikein olan takaa, ja lähtihän se vihdoin käymään, vaikka akuissa ei siinä vaiheessa tainnut enää paljon mehuja olla jäljellä.

Kaikessa rauhassa putsasimme ikkunat ja käytimme autoa, ennen kuin edes raaskin nostaa koirat sisään (ajattelin, että siellähän odottaa sisällä kotiin pääsyä, mokomakin hapankaaliukko!). Vähän aikaa peräkkäin köröteltyämme alkoi latausvalo palaa, eikä hetken päästä enää suostunut sammumaan. Vessaankin olisi pitänyt päästä, mutta autoa ei enää uskaltanut sammuttaa, ja niinpä ajoin yhden kahvilan pihaan Hannu perässäni selostamaan tilannetta. Eipä siinä paljon voinut, mutta varmistin ainakin, ettei Hannu pyyhkäisisi vauhdilla ohitsemme kotiin, jos meidän matkamme taas katkeaisi, ja ajattelin, että voin jättää auton käymään vessareissun ajaksi. No joo... meidän elämässä jäisi kuulkaa mister Beanitkin kirkkaasti toiseksi - kahvilan ovella oli lappu, että suljemme tänään poikkeuksellisesti kello neljä henkilökunnan virkistyspäivän vuoksi. Voi virkistys!

Ei kyllä tarvinnut huolehtia, että olisi nukahtanut rattiin, sen verran hyvin jännitys ja pissahätä pitivät adrenaliinit yläkantissa lopun matkaa, mutta kotiin päästiin reissuroopella joulunpunaisten valojen palaessa mittaritaulussa :)

Seuraavaksi siihen vaihdetaan ilmeisesti laturi, vaikka toisaalta on kyllä semmonen kutina, että sieltä luistaa hihna, sen verran se välillä vinkui kaasua painaessa. Mutta siis voi rähmä, noin uusi auto, ja oisko ne voineet käyttää sitä sen verran siellä, että tonkin oisivat huomanneet! Se pääsee nyt joulun jälkeen täkäläiselle luottokorjaajalleni, joka taatusti katsoo sen kuntoon, että jos edes seuraava Tampereen reissu jo sujuisi ilman ongelmia...

Ai niin, mutta ei se ilta tietenkään siihen päättynyt. Sisälle kun vihdoin päästiin lenkin ja heppojen huollon jälkeen ja yritin mennä suihkuun, ei hanasta tullut kylmää vettä ollenkaan... Seuraavana päivänä tuli taas sähkömies, laittoi lämmitystä johonkin putken kohtaan alakerrassa (joista siis ainakin suureen osaan oli tällä välin jo laitettu lämpöeristys), ja nyt sitä taas tulee, kylmääkin vettä nääs - ainakin seuraavaan kertaan saakka ;)

Mutta siis myös Hannulle iso kiitos avusta, vaikka tuskin tätä lukee, samoin kuin kaikille myötävaikuttajille matkamme varrella. Jäi kyllä laittamatta kiitosruusuja sinne korjaamolle...

Mietimme silloin tullessa Suvin kanssa tota koirien arvoituksellista ripulia, varsinkin kun se on välillä molemmissa collieissa, kun Rinti on tähän asti ollut varsinainen rautavatsa. Nyt on puruluut evakuoitu odottamaan uuniin pääsyä varmuuden vuoksi, ja pitää varmaan ottaa salmonellakoe koirista. Outoa kyllä, ettei Tinolla ole mitään oireita ollut koko aikana. Giardiakaan se ei ainakaan viimeksi Riossa ollut, mutta silloinhan sillä olikin vielä haima-arvot pielessä.

Mutta jotain positiivistakin - sain vihdoin ulkopistorasian tähän talonkin seinään, ja nyt on kauniit pienet jouluvalot tuossa pienessä omenapuussa talon edessä :)

Ja kun tässä nyt varmuuden vuoksi on jo joulunpunainen värikin, niin oikein leppoisaa, rentouttavaa ja rauhallisen huoletonta Joulua itse kullekin säädylle :)