Ruusuja%20Bretagnesta%20005-normal.jpg

Tämä kuva kertoo olennaisen tämänhetkisestä tilasta täällä. Monta päivää on jo ollut hellettä, nytkin +27, ja olo on kaikkea muuta kuin pirteä. Itse en kestä kuumaa ollenkaan, pyörryttää ja pää särkee, eivätkä eläimetkään siitä nauti - kissoja ehkä lukuun ottamatta, vaikka niidenkin tarha ammottaa tyhjyyttään niinä aikoina, kun on auringossa. Juon niin paljon kuin pystyn, mutta vedestäkin tulee lopulta paha olo, eikä mehujakaan pysty ylettömästi kittaamaan.

Sisällä on kattoikkunat (kolme), yksi metallikaihtimella varustettu ikkuna ja alakerran lasinen liukuovi raollaan sekä kissojen tarhaan johtava ikkuna kokonaan auki edes jonkinlaisen ristivedon aikaansaamiseksi, ja täällä sisällä on sentään joltisenkin siedettävä olo suurimman osan päivää, mutta ulkona ei kestä olla kuin lyhyitä aikoja kerrallaan - ja sielläkin sentään tuulee. Hevoset viettävät suuren osan päivistään tallin ja katoksen varjossa, ja Elvis on mahdollisimman syvällä varjossa talossaan.

No, pyykit kyllä kuivavat nopeasti :)

Kes%C3%A4-hein%C3%A4kuu%202013%20041-nor

Yhtenä aamuna heräsimme outoon huhuiluun, ja rauhoittelin koiria, että se on varmaan pöllö. Sitten tulin paremmin tajuihini ja tajusin, että on jo ihan valoisaa, että tuskin se nyt pöllökään on, ja sitä paitsi äänessä on jotain tuttua. Se olikin iso jättiläispöllö, lajinimeltään Konimus kaakkimus islandicus, rautias yksilö. Olipa sillä nimikin - Ransu se siellä tepasteli laitumella ja kutsui kavereitaan liittymään seuraan. Se ryökäle oli taas rapsuttanut itseään antaumuksella oveensa sillä seurauksella, että salpa oli vihdoin antanut periksi ( plus oven alaosa lähtenyt osaksi naulauksistaan ), ja sankari itse häipynyt paikalta. Hevoset vaihtoivat puolia nyt ainakin siihen asti, että Karl tulee asentamaan uuden salvan oveen - tosin sen toisenkin puolen, missä Ransu nyt viettää yönsä, tukevampi salpa on jo hiukan vääntynyt...

Ruusuja%20Bretagnesta%20002-normal.jpg

Ai niin, ihan pakko kertoa yksi hauska Fazerin sinis-juttu. Nimittäin tullessamme Suomesta takaisin uudella Viking Gracella, oli hytteihin anteliaasti laitettu Fazerin sinisiä konvehteja. Ne katosivat melko nopeasti (toisin kuin entiset Mariannet, jotka olivat ensimmäisiä koskaan tapaamiani syötäviä, joita ei edes Unto ollut syönyt jätettyämme koirat hyttiin viime kesänä kaupassa käynnin ajaksi), ja suuntasimme kauppaan tekemään lisähankintoja. Hortoillessamme makeishyllyjen välissä siihen tuli kaksi ilmeisesti japanilaista naista puristaen kädessään yhtä kyseisenlaista konvehtia ja kysyivät silmät kiiluen, mistä niitä löytyy :) Onneksi en ole ainoana koukussa... Niin ja siis emme suinkaan tarkoituksella yrittäneet syöttää Untolle niitä karkkeja, mutta se sikapossuhan syö kaiken, mihin suinkin yltää omin venytetyin koivin tai tuolien, pöytien, hyllyjen ym. avustuksella. Olihan se silloinkin varastanut ne pöydältä, maistanut yhtä ja jättänyt kesken - ja asialla oli sentään koira, joka on syönyt emäntänsä Islannista roudaamat kalliit kasvovoiteet, tyhjentänyt lukuisia pähkinäpussillisia laadusta riippumatta ym. ym... Omat koirani, etenkin Rio, olivat silloinkin hytissä varmaan epätoivoissaan väännelleet käpäliään ja yrittäneet sanoa, että älä hyvä koira, ei noin saa tehdä ;)

Kes%C3%A4-hein%C3%A4kuu%202013%20023-nor

Kes%C3%A4-hein%C3%A4kuu%202013%20024-nor

Tässä meidän talon tämänkesäiset vipperät. Alempi saatiin Lotalta, ja ylempi ostettiin muistaakseni Hollannista. Ampiainen ilahduttaa nyt postinkantajaa postilaatikon kupeessa, ja toinen pyörähtelee kissatarhan kulmassa. Hyvää Feng shuita, ja sitä paitsi rakastan vipperöitä :)

Kes%C3%A4-hein%C3%A4kuu%202013%20050-nor

Koirista on kyllä kamalasti iloa, täällä vielä kaiken tavallisen lisäksi siksi, että ne vetävät magneetin lailla puoleensa myös komeita miehiä. Brestin lentokentällä tuli ensin yksi ranskalainen lentoemo luoksemme, ja heti perässä miespuolinen lentohenkilö, niin komea, että polvet tutisivat (omani). Pitkään juttelivat meidän kanssamme - englanniksi heti kun huomasivat, ettei ranska ehkä olekaan äidinkielemme - ja olivat kamalan ihastuneita, kun saivat molemmat Riolta pusun :) Todella miellyttäviä ihmisiä, jopa koirieni mielestä, ne kun mieluummin väistävät vieraita, mutta nämäpä olivat heti kyykyssä ja koirien tasolla - ilmeisesti henkisestikin ;) Joskus on kieltämättä rasittavaa, kun vähintään joka toinen ranskalainen haluaisi silittää koiriani, mutta sattuneesta syystä nyt ei ollut emännälläkään mitään asiaa vastaan...

Kes%C3%A4-hein%C3%A4kuu%202013%20016-nor

Niin ja se ylinopeussakko, jonka lomittajat olivat yllyttäneet Barneya hankkimaan, ja jonka lähetin takaisin selityksen kera - siitä ei täällä tietenkään niin helpolla päässyt. Se tuli takaisin, tai siis paperi, jossa kohteliaasti (ranskalaiset laittaisivat varmaan kuolemaantuomionkin loppuun tavallisen litaniansa "sydämellisesti ja suuresti sympatiseeraten" ja ties mitä...) ilmoitettiin, ettei se kelvannut, siis syy ja selitys. Syynä oli, jos oikein ymmärsin, että osoitetiedot eivät olleet kelpaavat (ja minkä minä sille voin, jos he asuvat Australiassa?!), enkä ollut myöskään ilmoittanut teon tehneen henkilön syntymäaikaa. Siis voi sun...! Jos olen itse ollut kyseisellä hetkellä Suomessa enkä siis ole missään nimessä voinut yllyttää autoani moiseen rikolliseen tekoon, niin ei kai ole minun asiani hankkia poliisin tarvitsemia tietoja Australiasta asti. Löysin vielä jostain lomittajien sähköpostiosoitteen, ja seuraavaksi menen halutun syntymäajan ja lappujen kanssa yläpuolen naapuriin pyytämään apua, että vihdoin pääsisin rauhaan koko pahuksen jutusta. Voi rakkaat Suomen poliisit, siellä riitti sentään, että ilmoitin toisen henkilön ajaneen reissaria, ja ihan hyvää hyvyyttäni annoin hänen nimensä (hän nyt tosin ei asunut downunder...). Missään nimessä en maksa toisen ajamaa ylinopeutta, viekööt vaikka meidät kaikki kalterien taakse - ja sen saavat kyllä tehdäkin, enhän minä voi eläimiä jättää!

Näihin kapinallisiin ajatuksiin, seuraavan kerran ehkä Bastiljista...