Siis pääsääntöisesti nuo sojonokat eivät tosiaankaan kerjää. Mutta sitten on poikkeuksia. Kuten vaikkapa pizza, jota ostan ehkä kerran viikossa tai kahdessa. Se on todella hyvää, jaarrow-10x10.png tuoksuu kuonoihin ihan vastustamattomalta. Eivätkä nuo yleensä sitäkään syödessäni notku pöydän vierellä kuonot kohti kaakkoa, mutta ovat kyllä tietoisia tapahtumasta ja odottelevat lähes loppuun asti...ja sitten. Jollain mystisellä koiran kuudennella aistilla ne tietävät tarkkaan, koska olen tuhoamassa liki viimeisiä palasia (toki silloin olen jo säästänyt joka kuonolle oman pienen palasen, jossa on runsaasti juustoa ja vähän herkullisen rapeaa reunaakin), ja silloin ne siirtyvät lähietäisyydelle odottelemaan. Tämäkin vain siksi, että olen pizzan jälkeen niin täynnä, etten ihan hetkeen kykene nousemaan, ja niinpä olen tavoista poiketen antanut (heittänyt, sillä rakastan sormiani enkä halua niistä ihan hetkeen luopua) koirille palaset suoraan pöydästä. Toinen poikkeus on sitten letut. Syön niitä sitten lämpiminä tai kylminä, seura on taattu, sillä koirien mielestä varmasti mikään taivaan tällä puolen ei ole yhtä hyvää kuin lettu. Niitäkään en anna kädestä, myös ymmärrettävästä syystä, sillä niidenkään kohdalla ei riitä edes hitaasti ja kuuluvasti lausuttu varoitus "VA-RO-VAS-TI! Muutama sormi olisi ihan varmasti sen jälkeen puutelistalla.

 

Hajonnut%20osoitekotelo%20019.jpg

 

Tässä taisi olla menossa jätskinsyönti. No juu, se on koirista melkein yhtä hyvää kuin letut... Mutta siis MUUTEN ne eivät kerjää, saan yleensä syödä ruokani ihan rauhassa koirien lojuessa kuka missäkin. Paitsi nyt ehkä reissarissa, siellä kaikki syöminen on perheemme yhteinen huvitapahtuma, johon osallistutaan jo tilanpuutteenkin vuoksi melko tiiviisti. Varsinkin aamiaiseen, jonka aikana voi aina sattua, että vaikkapa joku juustonpala haluaa ehdottomasti lattialle sen sijaan, että asettuisi kiltisti voileivälleni, tai muuta vastaavaa. Koskaan ei voi olla liian tarkkana.

Juu, koiralla pitää olla aina samat säännöt, tiedetään. Ja niinhän meillä onkin. Paitsi nämä poikkeukset, jotka ovat nekin oikeastaan enemmän sääntöjä. Näin meillä tehdään, ja koirani ovat tarpeeksi fiksuja käsittääkseen erot eri syömislajien kesken. Toinen juttu on sitten se, mitä ne tekevät, kun meille tulee vieraita, jotka eivät oikein hallitse koiraa, ainahan voi käydä tuuri, ja jos ne vieraat eivät emännän pyynnöistä (tai kiukkuisista mulkaisuista) huolimatta ole huomioimatta koiria, niin sittenhän kuonon tunkeminen mahdollisimman lähelle syliä on sallittua. Mitä, eikö muka?!

 

Jasmiinit%20019.jpg

 

Tähän syömisjuttuun liittyen on todettava, että dementiani etenee välillä huolestuttavaa vauhtia. Siis minähän en ikinä unohda eläimiäni. Siitä huolimatta Rio on mennäviikolla unohtunut jo pari kertaa ulos... Sillä on usein tapana - tai siis sen vatsalla on tapana toimia juuri sen jälkeen, kun ollaan tultu tallihommista, koirat ovat saaneet talliltapaluuherkut (vrt. lomaltapaluuraha), ja ollaan asetuttu aloillemme. No, panta kaulaan ja Rio pihalle. Ja sinne se on sitten toisinaan jäänytkin, jopa pariksi tunniksi, kun en ole muistanut päästää sitä sisään. Ulko-ovikin on usein auki, että se pääsee kyllä ulkoeteiseen halutessaan, ja siellähän se sitten usein uinaileekin, kun vihdoin muistan (kerran juuri jäätelön syönnin yhteydessä ihmettelin, kun Rioa ei ollut missään, eikä se kutsusta huolimatta tullut paikalle...) mennä hakemaan sen sisään. Huh. Tämäkin johtuu vain ehdottomasta luottamuksestani Rioon, se kun ei lähtisi pihalta mihinkään varmaan edes ilman ympäröiviä aitoja eikä ikinä jättäisi minua. Silloinkin, kun kaikki koirat ovat pihalla, ja nuo kaksi muuta ajavat kaneja ja haukkuvat kaikkea vähänkin ääntä pitävää, Rio palaa heti takaisin oven eteen päivystämään :) Samasta syystä en koskaan unohtaisi noita kahta muuta pihalle, ne kun harvemmin ovat puolta tuntia pidempään ihan hiiskahtamatta siellä, ja ne kyllä häipyisivät kanien, kettujen ja kauriiden perään ainakin hetkeksi, jos vain jostain kolosta pääsisivät ;)

 

Hajonnut%20osoitekotelo%20009.jpg

 

Tämä juuttaan purkkihortensiakin on nyt pettänyt minut. Sehän oli alunperin punainen, ainoa laatuaan täällä sinisten hortensioiden pihalla, minkä vuoksi sen alunperin hankinkin. No, ei ole enää. Nyt siinä on enää yksi ainoa punertava kukinto, tämä:

 

Hajonnut%20osoitekotelo%20011.jpg

 

Muut ovat selvästi violetteja, osa jopa jo selvästi siniseen vivahtavia, ja taitaa olla koko kukka menossa sinne sinisten puolelle pikku hiljaa. Höh. Kuitenkin multa on ollut purkissa koko ajan samaa, miten se nyt kahden vuoden jälkeen on yhtäkkiä happamoitunut, ja millä sen edes saisi enää emäksiseksi...

 

Hajonnut%20osoitekotelo%20015.jpg

 

Ovathan nuo sinisetkin tässä vaiheessa kauniita, kun niissä on vielä seassa tuota kermanvaaleaa, ja sininenkin on tuommoista utuista, mutta sitten kun niistä tulee vähän luonnottoman kirkkaansinisiä, niin en ole kovinkaan ihastunut niihin. Asumme happamassa maailmassa, minkäs sille voi... Kovin ovat nuo pensashortensioidenkin kukat tänä vuonna pieniä, johtuneeko sitten puutteellisesta lannoituksesta (eivät ne kyllä taida paljon mitään kaivata, niitä putkahtelee sinne sun tänne ihan itsestäänkin...) vai tästä kuivasta kesästä. Tulisipa nyt joku emäksinen sade ja muuttaisi kaikki hortensiamme punaisiksi :) Tai ylipäätään, tulisi joku sade...

 

Hajonnut%20osoitekotelo%20036.jpg

 

Osoitekoteloharmit senkuin jatkuvat. Tuo oli Rondon kotelo. Nimenomaan oli, sillä ykskaks huomasin, että siitä oli pudonnut pohja - siis ei irronnut koko alaosa jengoistaan, niin kuin yleensä käy. Kaiken lisäksi tuo pohja näyttäisi olevan noissa ihan samaa kappaletta, mitään saumoja sen ja reunaosan välillä ei ainakaan näy. Kaikkea sitä...

 

Hajonnut%20osoitekotelo%20023.jpg

 

Hajonnut%20osoitekotelo%20030.jpg

 

Kuukauden yllätysmomenttina julkaisemme jo nyt heinäkuun kalenterikuvat :)

 

Hajonnut%20osoitekotelo%20008.jpg

 

Hajonnut%20osoitekotelo%20031.jpg

 

Kyllä on väsyttäviä nuo helteet... Mikähän tuossa Rintin kuvan alalaidassa on, tietokoneen hiirikö on jyrsäissyt siitä palan...

Nyt on taas inhimillisempää, reilu 20 astetta, mutta pilvistä ja reipas tuuli. Onneksi täällä tuo sää vaihtelee niin vilkkaasti, ettei sekään ennuste, jossa luvattiin päiväkausiksi yli 30 astetta, pitänyt kuitenkaan taas paikkaansa.

Toissayönä ukkosti jossain kauempana, mutta salamoiden välähtely näkyi makuuhuoneen kattoikkunasta niin hyvin, että Rio huolestui ihan kunnolla, eikä sitten auttanut kuin nukkua valot päällä.

 

Hajonnut%20osoitekotelo%20003.jpg

 

Mustiakin väsyttää. Luin taas kerran kirjapulassani tuon Emmankin. Välillä kiehtovaa lukea noista ajoista, jolloin suurimpana huolena varsinkin sillä yhteiskuntaluokalla oli, miten taas käyttäisi seuraavan päivän, ettei vaan yksikään sulhaskandidaatti jäisi huomaamatta, tai se, että sillä sulhaskandidaatilla olisi tarpeeksi korkeat vuositulot, jotta sitä huoletonta elämää riittäisi hamaan tulevaisuuteenkin...heh.

Nyt on ihan pakko jakaa yksi juttu, joka jaksaa ainakin itseäni naurattaa jatkuvasti. Bongasin sen yhdestä kirjasta, siinä nimittäin päähenkilö luki lehdestä juttua, jossa oli kai tutkittu, kuinka lokit löytävät kalanperkeet. No juu, mutta siinä kuitenkin oli painovirhe, niin että siinä ilmoitettiin, että lokit haistavat turskanperkeleet kilometrien päästä... Olen varmaan vähän yksinkertainen, mutta nauran tuolle vieläkin päivittäin :)

Kirja oli kyllä muutenkin ihan hauska, mutta siinä oli yksi niin paha vika, ettei semmoista saisi olla missään kirjassa, jonka päätarkoitus on viihdyttää - siinä tapettiin koira, johon lukijakin oli jo ehtinyt kiintyä. HYI. Muistan kerran, kuinka luin jotain kirjaa, joka oli kyllä paikoin aika ihmeellinen, mutta jossa päähenkilöllä oli collie, joka kävi jopa taidekoulussa tämän kanssa ja oli muutenkin kovasti sivistynyt ja fiksu. Sitten se koiraparka jäi yhden humalaisen hullun auton alle. Siihen loppui sen kirjan lukeminen, se oli se viimeinen korsi, joka katkaisi ainakin tämän kamelin selän kaiken muun sekoilun jälkeen...

Jostain toisesta kirjasta luin kohdan, jossa puhuttiin puksipuun savisesta, kosteasta tuoksusta...oho. Muistan, kun olimme kummitytön (jolla on myös kissoja) kanssa Ikeassa, ja alakertaan tultuamme aloimme nuuskia ympärillemme ja katsoimme toisiamme ymmällämme - sen jälkeen, kun olimme varmistaneet, etteivät vaan omat kissamme olleet olleet asialla ja hajustaneet vaatteitamme -, kunnes tajusimme, että se kamala kissanpissanhaju tuli niistä pahuksen puksipuista, joita siinä vieressä oli ruukkukaupalla. Vai vielä savinen tuoksu...!

 

Hajonnut%20osoitekotelo%20020.jpg

 

Tässä talossa ei ainakaan puksipuita tarvita ;)