Tässä pari kevättalvista leikkikuvaa jäältä.

Ja siitä päästäänkin valitusaiheeseen - tähän hemmetin talveen, joka ei lopu kulumallakaan! Siis olin kyllä niiiin väärässä niistä kovista pakkasistakin, joita ei muka enää tulisi, HAH! Ainoa, joka siinä vaiheessa nosti hien pintaan, oli sähkölasku....ja seuraavaksi lasku siitä kaivonsulatuspäivästä. Jos tienata haluaisi, niin ei kun putkimieskouluun!

Seuraava asuinpaikkamme sijaitsee kyllä aika lailla eteläisimmillä leveyspiireillä, vaikkei se liian kuumakaan kivaa ole, mutta ei tässäkään enää mitään hauskaa ole. Huomenna on kevätpäiväntasaus, ja lunta on edelleen korviin asti, voi siiseli. Jäitä olen hakannut niin että kädet on jatkuvasti kipeinä. Rapuille ilmestyi taas tuttu pitkittäinen jäämakkara, ja tallin oven eteen sulaa joka päivä juuri sen verran lunta, ettei ovea saa kirvelöimättä auki, ja loput sulavedet valuvat talliin niin että Vallen ja Blakkurin ison lukaalin etuosa on jatkuvasti märkä.  Ja tietysti alati jatkuvina pakkasöinä tallin sisäoven eteenkin kertynyt vesi jäätyy niin että sekin pitää hakata ennen kuin pääsee edes talliin jne jne... Vali vali vali!

Rintillähän on ollut kamala vesikauhu, niin ettei se ulkona ole voinut kastaa tassunpäätäkään minkäänlaiseen veteen, tai astua jäälle, jossa se epäilee piilevän pienintäkään vesitippaa. No, tästä seurasi hiuksia nostattavia kauhutilanteita, kun tehtiin kelkkalenkkejä (millään muullakaan tavalla tuolla tiellä ei enää aikoihin ole pysynyt pystyssä, mistä ihan unohdin äsken valittaa ;) ), ja herra veti äkkiarvaamatta hihnat kiinni, niin että kelkka meinasi kaatua, ja Rio ja allekirjoittanut singota maata kiertävälle radalle. Kokeneena ja vanhana koiraihmisenä tietysti aluksi pidin sille pitkiä ja tulikivenkatkuisia saarnoja aiheesta, joista ei, yllättävää kyllä, ollut mitään tulosta ;) Sitten päätin vedota sen sisimpään minään - siihen, joka syö vaikka kanien salaatit, jos ei muuta ole näkyvillä. Rupesin antamaan sille nameja aina, kun sen piti laittaa käpälänsä kostealle jäälle, ja katso - vesikauhu oli parannettu! Vielä se välillä hiukan nostaa päätään, mutta toisinaan Rinti jo loiskuttelee reippaasti kosteistakin paikoista lähes yhtä reippaasti kuin Rio, jota ei ole ikinä vaivannut minkäänlainen vesikauhun poikanenkaan - itse asiassa se on kautta aikojen ainoa koirani, joka ei varo edes kuralätäköitä lenkillä.

Tänään kävin Tampereella homeopatiapäivillä kuuntelemassa eläinten homeopaattisesta kivunlievityksestä ja muista hyödyllisistä vihjeistä koostuvia luentoja. Heräsin jo ennen kolmea, kun Rinti pyysi ulos, ja kun olin juuri päässyt takaisin sänkyyn, halusi sinne Rio, jonka vatsa oli sekaisin. Sitten en enää unta saanutkaan ennen neljää, jolloin oli jo noustava ruokkimaan ja ulkoiluttamaan eläimiä ennen lähtöä, joka oli kuudelta. Camilla kävi päivällä hoitamassa eläimet, ja itse huristelin kotiin taas puoli seitsemän aikaan juuri sopivasti laittamaan hevoset sisään. Puuh, nyt väsyttää...Öitä - ainakin iltalenkin ja -tallin jälkeen, ihana punainen siilipussilakana ja lammasyöpaita kutsuvat :)