No niin, yritetään, jos nyt onnistuisi kopioiminen tänne.
Kummatkin naapurit ovat taas kotona. Toisten bordercollie jäpittää taas tuttuun maaniseen tapaansa aina, kun isäntä käynnistää jonkun koneen tai katsookin jotain semmoista päin. Siitä (plus kapiketusta ja laakerinmarjoista) johtuen omien koirieni ylimääräiset pihaulkoilut ovat taas historiaa.

 

Peitto%20008.jpg

 


Toiset naapurit ovat päivät töissä, eikä kukaan ilmeisesti aamuisin edes vilkaise häkkiin tuomittuja koiria. Imettävä narttu haukkui taas yhtenä päivänä sitä tarvehaukkuaan, niin että oli pakko mennä katsomaan, ja niinhän siltä oli jälleen vesikuppi kaatunut ties kuinka paljon aikaisemmin. Laitoin yhden lähettyvillä olleen leveäsuisen ämpärin nojalleen sen kaltereita vasten, että sai juotua siitä, ja samallapa näkevät, että siellä on joku käynyt paikkailemassa heidän välinpitämättömyyttään. En hevin mene kenenkään pihaan kutsumatta, mutta tuossa tapauksessa menen taatusti, vaikka ampuisivat. Pennut olivat tietysti jo kasvaneet parissa viikossa ja tepastelivat ympäriinsä – muuta tekemistä niillä ei sitten olekaan siinä tilassa. Varmaan sosiaalistuvatkin kauheasti siellä häkissä, vaikka mitäpä sen sitten väliä, jos joutuvat samanlaisiin häkkiolosuhteisiin uusissakin kodeissaan...


Toissasunnuntaina olimme yhdellä peräkonttikirpparilla. Ensimmäiseen pariin tuntiin ei kukaan ostanut mitään, paikkakaan ei ollut kovin keskeinen (ilmeisesti sinne pitäisi mennä puolesta yöstä, mutta en voi herättää hevosia niin aikaisin, niin että menimme vasta seitsemän jälkeen…), mutta pääsimme sitten sentään joistakin tavaroista eroon. Koiratarvikkeitahan meillä enimmäkseen taas olikin myytävänä, osa ihan käyttämättömiä tai todella vähän käytettyjä. Hinnatkin olivat tosi alhaiset, mutta voi sitä pähkäilyn määrää muutaman euron vuoksi, varsinkin kun on kyse jostain eläimelle ostettavasta. Ei ymmärrä. Yksikin nainen katseli ihan uutta nahkapantaa (ehkä kerran käytetty, kun ei vaan ollut oikein sopiva jollekin) ja kysyi monta kertaa, saisikohan hän tehtyä siihen lisää reikiä, kun koira on vielä niin nuori ja panta on sille vielä ihan liian iso. Ei ajatustakaan, että sille voisi ostaa nyt ihan sopivan pannan pienellä kasvunvaralla ja sitten aikuisena isomman… Osti sitten sen viimein, mutta sääliksi kävi pentua, jos se sitä ihan liian leveää ja pitkää pantaa joutuu pitämään niin pitkään, että vihdoin mahdollisesti on sopiva.


Paria ihan uutta ja tosi hyvää nahkahihnaa olen yrittänyt myydä jo kolmella kirpparilla. Niiden hinta kaupassa on nykyään varmaan jotain 18 €, ja pyysin niistä 8 € kappaleelta. Moni niitä hypisteli, mutta hinnan nähdessään sanoivat, että ovatpa ne kalliita. Viiniä kulauttelevat varmaan moninkertaisesti sen hinnan edestä jo päivässä, vaikkei se täällä paljon maksakaan… Julie sanoi myös nähneensä täkäläisissä hevoskilpailuissa niin puutteellisia ja huonokuntoisia välineitä, ettei semmoisia kukaan missään muualla kehtaisi tuoda edes näytille.


Meitä vastapäätä oli mukava ranskalainen nainen, jolla oli pakussaan kaksi cairnia, ooo . Hän puhui aika hyvää englantia ja oli muutenkin tosi auttavainen. Suurin osahan tuolla tavaroitaan kauppaavista on englantilaisia, kun koko idea noista kirppareista on lähtöisin paikallisilta englantilaisilta.

 

Peitto%20005.jpg

 


Ainakin kahdessa paikassa myytiin marsunpoikasia neljällä ja viidellä eurolla kappale, ja sisäinen marsufanini (ensimmäinen oma eläimeni oli marsu, kun äiti ja isä ajattelivat, että ehkä sitten lakkaan vinkumasta koiraa –no ei siinä ihan niin käynyt…) suorastaan vinkui kiihtymyksestä.


Koiria oli paljon ihan yleisönäkin, joukossa jo monta tuttua karvakorvaa. Esimerkiksi ne kolme pientä Cascognen sinistä, jotka vetävät joka kirpparilla isäntäväkeään ympäriinsä. Koiria on ilmeisesti ainakin kaksi kertaa se määrä kotona, mutta kolme heillä on aina mukanaan tuolla. Isäntäväki on englantilaista, mutta ilmeisesti ihan yhtä kykenemättömiä opettamaan kunnon hihnakäyttäytymistä koirilleen kuin suurin osa ranskalaisistakin. Yleensä omistaja nimittäin raahautuu käsi ojossa koiransa perässä, ihan isännän tai koiran koosta riippumatta. Hihnathan ovat täällä enimmäkseen vain 120 senttiä pitkiä, niin ettei siinä kyllä koira mihinkään nuuskimaankaan ylety vetämättä ihmistäänkin jonnekin ojanpohjalle, että revi siitä sitten – ja kyllä ne repivätkin.


Yhdellä pikkutytöllä oli kävelevä mekaaninen leikkikoira hihnan päässä (se ei vetänyt), ja ihmisiä nauratti, kun Rondo kommentoi sille kovaäänisesti autosta. No, olihan se vähän outo… Muuten sain kyllä monta tilaisuutta siedättää Rondoa muiden koirien ohimarssiin, mutta shar pei oli jo sen mielestä liikaa ;)
Semmoinen kummallisuus ilmeni sen kapisen ketun myötä, että koko kapi tuntuu olevan täällä ihan vieras ilmiö, vaikka sitä ihan selvästi on. Edes naapurin setä, jolla yleensä on vähintään hyvät tiedot erilaisista luonnon asioista, ei tiennyt yhtään, mistä puhuin, eikä Juliellekaan kokeneena koiraihmisenä tuntunut tauti olevan yhtään tuttu.

 

Peitto%20031.jpg

 

Hei se liikkuu... Tuusa päiväunilla viltin alla :)


Kapitonta tulevaisuutta odotellessa.