Eipä haeta enää halpoja asuntoautoja nettipalstoilta...Julie ja Karl olivat täällä eilen ja olivat myös yrittäneet ottaa ihan kokeeksi yhteyttä yhden sellaisen myyjään. Autoja ei ensiksikään voi mennä katsomaan paikan päälle, ja vaikka kuinka lähettävät oikean (?) sähköpostiosoitteensa ja muuta, niin jos kysyy vähänkin jotain tarkempia tietoja, myyjistä ei kuulu enää mitään. Lisäksi käy ilmeisesti yleensä niin  (tapoja on ilmeisesti useita), että auton tuo joku muu, jolle ei rahoja voi uskoa, joten pitäisi maksaa etukäteen ja hohhoijaa... Alan pikku hiljaa tajuta, että täällä ei voi luottaa mihinkään. Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa?! Ja miksei poliisi tai joku paljasta tuommoisia, noita ilmoituksia on netissä kymmeniä, joka päivä tulee uusia.

Asuntoautoa en ainakaan täältä osta. Onhan tuollakin ihan kunnollisiakin myyjiä, mutta hinnat ovat sitten Suomen luokkaa, joten palataan suunnitelmaan A ja vaan vuokrataan auto Suomen matkaa varten.

Mutta kyllä vaan hämmästyttää ja kummastuttaa pientä suomalaista tuommoinen meno, näähän on ihan gangstereita! Ja minä kun tunnen itseni loukatuksi jo Lidlissä, kun kassaneidit ponnahtavat pystyyn ja tuijottavat silmät pullistellen ostoskärryihin (minunkin, vaikka rehellisempää ihmistä tuskin koskaan näkevät), onko siellä vielä jotain, mitä tuo ketku ei ole nostanut hihnalle...Alan ymmärtää kyllä sitäkin toimintaa, vaikka voisi kai sen tehdä hienovaraisemminkin, peileillä tms., niin kuin esim. Suomessa. Ja kaiken huipuksi (tietenkin, ei kai muuten kaikelle laajamittaiselle valvonnalle olisi tarvettakaan) ihan tavalliset perheenäidit ja -isät kuulemma tekevät täällä juuri niin, piilottavat tavaroita kärryissä istuvien lasten sun muiden sekaan eivätkä hiisku kassalla mitään!

Ja vielä kaiken huipuksi olin vähällä itse ihan vahingossa syyllistyä tavaran viemiseen kaupasta maksamatta. Leclercissä kun eivät yleensä kassaneidit kurki kärryihin, mutta toisaalta eivät huoli mitään painavaa hihnallekaan, niin hullustihan siinä meinasi käydä. Olin taas kerran ostanut säkin pieniä puupilkkeitä saadakseni edes jotenkin nuo puolimärät puut palamaan, ojensin säkistä irrottamani lapun kassalle - ja unohdin ihan, että olinkin ostanut kolme sytykepalapakettia (hämmästyisitte, jos näkisitte, mitä kaikkea täällä myydään ihan vain korvaamaan suomalaista sanomalehteä tai tuohta, mutta ne tulevat tarpeeseen, varsinkin, kun sitä sanomalehteä ei tule) tavallisen kahden sijaan, ja kolmas paketti oli jäädä huomaamatta sen pilkesäkin alle. Minähän nyt olisin mennyt maksamaan sen vielä vaikka autolta, jos en olisi ajoissa huomannut, eri asia sitten, miten olisin tehnyt itseni ymmärrettäväksi ranskaksi, varsinkin kun semmoinen yltiörehellisyys taitaa olla täällä ihan tuntematon käsite...

IMG_5195-normal.jpg

Mutta jotta ei nyt tulisi liian yksipuolista kuvaa, niin onhan täällä ainakin mahtavia näkymiä. Tässä Rio, Rinti ja Unto viime kesäkuussa Etretat'ssa. Kuva on kyllä Lotan ottama, kun jätin oman kamerani vahingossa autoon.

Muutenkin elämä taas helpottui Julien ja Karlin (ovat oikea siunaus, en tiedä, miten ikinä pärjäisin täällä ilman heitä :) ) käynnin myötä. Tukkeutunut viemäri on taas auki, pesukone voi jatkaa keskeytyneitä hommiaan, koirat olivat riemuissaan nähdessään tuttuja, ja Julie asensi uuden printterin toimintakuntoon (häpeäkseni on tunnustettava, että osuuteni rajoittui siihen, että avasin laatikon, purin sieltä kaikki ulos ja siinä sitten olikin kaikki minkä osasin mokoman rakkineen hyväksi tehdä - auton moottoreistakin ymmärrän enemmän kuin mistään tietokoneisiin tai vastaaviin liittyvistä...).

Ai niin, yksi tärkeä asia meinasi vallan jäädä. Iltapäivälenkillä tuolla naapurin Charolais-laitumen kupeessa metsäpolulla nähtiin ihan laitumen aidan lähellä, muutaman metrin päästä, vastasyntynyt vasikka emoineen :) Kuiva uusi tulokas jo oli (siinä tuulessa kyllä kuivuikin nopeasti, vaikkei äitikään olisi ehtinyt auttaa), mutta vasta takaisin tullessamme oli noussut etsimään utaretta. Kauaa emme siinä voineet muutenkaan katsella, ettei emä olisi hermostunut, vaikka aika hyvin taitavat jo koirani tuntea ja tietää, etteivät ne heitä tule häiritsemään. Mutta arvatkaas harmittiko, kun ei ollut kameraa mukana! Tänäaamuna uusinta laumanjäsentä ei enää kunnolla muiden joukosta erottanut, siellä ne makailivat ja seisoskelivat jäätävässä Bretagnen tuulessa, eivätkä ole koskaan kuulleetkaan mistään kätilöistä, tokkopa isäntä itsekään on vielä huomannut uutta tulokasta.