Meidän Rio osaa laskea ainakin kolmeen. Paistoin taas lettuja (oikeasti ne ovat siis räiskäleitä, ei meillä edes lettupannua täällä ole, mutta räiskäle on niin pitkä sana, ja lätty taas on sanana niin lätty…), ja Rion laskutaito tuli taas todistettua. Nautin nykyään letut muumien tapaan sitä mukaa kuin ne paistuvat, eli ensimmäiset kolme syön itse, ja neljäs on koirille. Rinti asettuu tapansa mukaan asemiin lähelle jo aivan alussa, Rondo makailee kauempana, mutta Rio tulee viereeni joka kerta tasan silloin, kun olen laittanut kolmannen letun lautaselleni ja neljännen – sen koirien – pannulle. Kohta tulevat kaikki muutkin – ne luottavat Rion laskutaitoon, ja siinä ne sitten istuvat kuola valuen, kunnes se neljäs lettu on paistettu ja jäähdytetty sopivaksi. Sillä välin valmistuu usein jo viideskin, mutta se neljäs on se tärkein, sitä ei unohdeta. Sen jälkeen saan loput paistaa ihan rauhassa, koirat asettuvat taas makuulle kuka mihinkin. Tietystihän Rio on nyt jo ekaluokkalaisen iässä, että sikälihän tuo ei ole ihme, vaikka jo osaa laskeakin, mutta on se kyllä paljon viisaampikin monessa asiassa :)

 

 

 

Syksyn ensimmäinen puukuorma on edelleen tulematta, ja raahaamme joka aamu metsästä Ikea-kassillisen oksia ja niin monta kuivaa rankaa kuin saan olallani tuotua. Rasittavaa, varsinkin kun siinä kassikädessä on lisänä ainakin kaksi koiranhihnaa (tuo ekaluokkalainen on yleensä siinä vaiheessa irti). Olisi niin mukava vaan mennä aamulenkille ilman mitään lisähommia, ja joskus ehkä jopa muualle kuin tuonne metsään ja pellon läpi, mistä tultua lahkeet ovat aina likomärät, ja pitää vaihtaa ainakin ne tuulihousut toisiin. Juu, kumisaappaat on keksitty, mutta kun en näillä käpälillä pysty niillä juuri yhtään kävelemään, vaikka olisivat kuinka isot ja mukavat. Pah.

 

 

Tuon kirjan, Hyvän elämän anatomia (tekijät Sara Karlsson ja Pia Sievinen), sain jokin aika sitten lahjaksi, ja sitä suosittelen jokaiselle, joka haluaa tehdä elämästään paremman. Eihän siinä mitään varsinaisen uutta ole, saman asian vuoksi tehdään elämän aarrekarttoja ja erilaisia listoja ja muita papereita, mutta tuo on taas hyvä muistutus positiivisten ajatusten tärkeydestä.

Laakerinmarjat alkavat olla puista vähissä, eivätkä koirat pääse enää niillä mässäilemään. Rondo onkin nyt siirtynyt syömään kastanjoita…

 

 

Rondon korvat sojottavat enimmän aikaa pystyssä ja tekevät minut hulluksi. Tiedän olevani korvanatsi, mitä collieihin tulee, mutta kun minusta on suorastaan rikollista, jos ottaa noin kauniin koiran ja sitten antaa sen korvien sojottaa kohti avaruuksia ja pilaa koko sielukkaan koiran ilmeen. Nih. No kuiteskin, kun SCY ei jostain käsittämättömästä syystä voi toimittaa painosalvaa ulkomaille (vaikka ne purkit eivät paina juuri mitään, ja postimaksutkin saisi ihan helposti etukäteen selville), ne pitää tilata aina jonkun tutun kautta, ja tällä kertaa siihen sattui vielä niin paljon viivästyksiä matkan varrelle, että seikkailevat edelleen jossain maailmalla. Yllättäen löysin sen lopun sinitarran, jota olen hakenut jo monta kuukautta, sillä saan sentään Rion korvat kuriin, mutta Rondolla se pysyy keskimäärin kolme minuuttia, vaikka mitä tekisi, ja taas korvat ampaisevat kohti taivaita. Glyseriiniäkin niihin taitoskohtiin on läträtty kohta enemmän kuin monen auton jäähdyttimeen, mutta ne ei kun sojottavat. Ei kestä. Luojan kiitos, että edes yhdellä on luonnonkorvat.

Ransun silmä vuosi yhtenä aamuna niin, ettei se nähnyt sillä mitään, ja olin jo aika hysteerinen, mutta niin vaan tuo on taas saatu jo paljon paremmaksi kamomillateellä ja homeopatialla. Puuh :)

 

 

Itselläni on taas tuttuun syksyiseen bretagnelaistapaan yskä, jota olen yrittänyt tropata homeopaattisesti ja kaakaon voimin, mutta aina vaan yskittää. Nyt pitäisi olla sitä kuusenkerkkäsiirappia…

Laitumella kiitää parastaikaa lentävä kani. Kai sen käpälät sentään vähän maahankin koskevat, mutta ihan matalalennolta se näyttää, niin kovaa se kiitää :)

Olen taas aloittanut koirien treenauksen Wiren-tyylillä, yhdistettynä muuten Fennell-tyyliin, mutta kyllä tuo namitreenaus vaan saa ihmeitä aikaan varsinkin Rondossa, on se sen verran ahne sikapossu ;) Nykyään se kääntyy melkein lennossa luokse vislauksesta, mikä ei olisi yhtään hullumpi taito osata maailmallakaan. Korotin tuota esteen korkeutta aika reilusti – se oli nimittäin unohtunut Rondon pentuajoilta ihan sinne alas -, ja nyt koirat ovat ihan hulluina sen yli loikkimiseen. Tai no, kyllähän Rintikin sen mielellään ylittää, mutta niin pienellä varalla kuin suinkin voi ilman lisäponnisteluja. Rio ja Rondo taas suorastaan lentävät sen yli, niin että varaa jää vielä vaikka kuinka. Lentävät lassiekoirat :)

 

 

Yhtenä iltana, kun oltiin pimeässä menossa iltatalliin, oli tuossa pihamäessä semmoinen tulisalamanteri, minkä olen kerran aikaisemmin täällä nähnyt. Jotenkin sen kai pitäisi olla myrkyllinen, epäilen, että se erittää jotain ihostaan, jos siihen koskee. Onneksi koirat eivät sitä juostessaan huomanneet, ja takaisin tultiin toista kautta, etteivät enää olleet vaarassa siihen törmätäkään. Nyt on iltaisin aina semmoinen olo, että voin vahingossa astua semmoisen päälle, jos niitä alkaa jo pihallakin oleilla, kun tuntuvat olevan aika hitaita väistämään.

Yhtenä iltapäivänä pihalle oli eksynyt kaksi fasaanikukkoa. Ne olivat päätyneet yhteen aidannurkkaan, missä ne sitten törmäilivät ympäriinsä ja väliin toisiinsakin, kun eivät ymmärtäneet lentää aidan yli. Jostain lienevät kuitenkin löytäneet ulospääsyn, sillä siinä vaiheessa, kun sain koirat sisällä lopettamaan niiden kiroamisen, ne olivat hävinneet. Meidän aidan pitäisi olla melko pitävä ainakin koirille, mutta aina noita pienempiä eläimiä jostain tännekin vuotaa. Kanit tietysti auttavat asiaa kaivamalla aidan alitse kulkureittejä itselleen, ja mahtuuhan niistä sitten yleensä pienehkö kettukin, siileistä puhumattakaan. Tervetulleitahan ne muuten olisivat, mutta kapiset ketut saisivat kyllä pysyä ulkopuolella.

Juu, tuntuu olevan karvanlähtö kova collieilla nyt muuallakin maailmassa, ettei tuo meidän kylväminen sitten ilmeisesti ole missään yhteydessä siihen kapiin. Rondolta on nyt lähtenyt pohjavillaa ennätysmäärä, niin että sitä tuntuu olevan aina irtoamassa, vaikka harjaan sen päivittäin myötä- sekä vastakarvaan ja kampaankin siitä harva se päivä vähintään parin maltankoiran verran villaa irti. Riolta sen sijaan ei lähde juuri mitään, ja Rintiltäkin melko maltillisesti, ainakin sen turkin runsauteen nähden. Muistan vaan kerran, kun sammarit saivat kapin pihaan tulleilta supeilta, ja pitkään luulin niiden vaan karvanlähtöä raapivan, että siksi ajattelin nyt vielä muualta varmistaa karvanlähtötilanteen.

Kapitilanne taas…jaa-a, sen kun tietäisi. Rinti ja Rondo tuntuvat raapivan enää pääasiassa niitä kohtia, joihin oli muodostunut raapimisesta rupia, eli korvien taustoista ja Rondo päälaelta, muttei muuten juuri ollenkaan. Kaikki kyllä raapivat enemmän tiistaisen Advantixin laittamisen jälkeen, että ehkä siellä sitten vielä joku tuskissaan möngersi, mutta sitten taas rauhoittuivat. Kokeilen nyt vielä sitä, että saavat varmuuden vuoksi uusinnan viikon päästä, josko se sitten olisi jo kokonaan historiaa. Ohjeet senkin hoidossa vaihtelevat, jossain suositellaan uusintaa kuukauden päästä ja jossain jotain toista, mutta ei se kuukausi meillä ainakaan tehonnut. Ennenhän Suomestakin sai apteekeista erilaisia sampoita koirille kapin hoitoon, mutta ne on taidettu nykyään vetää kaikki sieltä pois. Mieluummin kyllä pesisin pariin kertaan semmoisella, jos olisi mahdollisuus, kuin läträisin jatkuvasti noita myrkkyjä verenkiertoon, vaikka kuinka niitä sitten homeopaattisesti puhdistankin elimistöstä. Rakas EU…

 

 

Jean-Marcin possuistakin jotkut kuuluvat taas yskivän kovasti. Nehän ovat luomupossuja, ettei kai niille saisi edes antaa kuin luomulääkkeitä – sikäli kuin niitä kukaan täällä valvoo -, mutta taatusti niihin tehoaisi se sama yskänlääke, mitä olen välillä tehnyt omille hevosillenikin, ja joka on ihan luomua. Noita vaan ei taideta täällä paljon hoidella, jos yskivät niin yskivät. Ihme, etteivät keuhkokuumetta saa noissa päistään avonaisissa ja taatusti kylmissä sikaloissa – eikä varsinainen sadekausi ole vielä edes täällä alkanut…