Täkäläinen maailmamme on tällä hetkellä melko keltainen. Pihalla loistavat niittyleinikit, ja laitumella väriherneet (jotka ovat siis eri asia kuin piikkiherneet, vaikken sitä ensimmäisenä vuonna edes tajunnut, niiden keltainen on vähän puhtaampaa kuin piikkiherneiden, eikä niissä tietenkään ole niitä piikkejäkään).

 

 

Nuo väriherneet ovat ilmestyneet laitumelle jokseenkin salakavalasti ja melkein salamannopeasti, niin kuin täällä usein kasvien kanssa käy, ja kuinka ollakaan, nyt ne ovat jo niin isoja, että peittävät pienet heposemmekin välillä näkyvistä.

 

 

Kaiken pönttöyden huippu - ostin ensimmäisenä keväänä kaupasta väriherneen taimen purkissa, tai oikeastaan kaksikin, kun ei se ensimmäinen viihtynyt purkissa vaan rupesi tekemään kuolemaa. No ei viihtynyt toinenkaan, ja lopulta työnsin ne molemmat kukkapenkkiin. Se ensimmäinen, joka siis ostaessa oli ehkä kolmikymmensenttinen, on nyt noin kamalattoman iso. Voisin vaikka myydä noita meidän laitumen väriherneitä jollekin, jos löytyisi joku muukin yhtä pönttö maahanmuuttaja...

 

 

Juu, mutta sitä kaikkea ikkunan takana aukeavaa keltaisuutta kannattaa tarkkailla, sillä...

 

 

...siellä loikkii pupuja :). Nyt niitä on ihan mahdottomasti, erityisesti noita poikasia, joita kiitää laitumella ristiin rastiin ja loikkii ja leikkii ja hyppelee pihalla toisiaan jahdaten ja ihan muuten vaan murkinoimassa. Meillä ei muuta luontokanavaa tarvita kuin tuo iso ikkuna, sen takana tapahtuu aina jotain :) Juu, se kameran putki on edelleen puutelistalla...

 

 

Taas väsyttävän harmaa päivä.

 

 

Ostin varmaan jo ensimmäisenä talvena noita Martin Sellierin (ilmeisesti joku täkäläinen merkki, ainakin petejä ja pantoja näkyvät myös tekevän) osoitekoteloita varalle, ja nythän niitä tarvittiin, kun puhelinnumero taas vaihtui - ja toivottavasti vaihtuu pian taas ihan suomalaiseenkin. Ennestään minulla on melko huonoja kokemuksia noista ruuvattavista koteloista, ja tarkistin nuokin vähintään kerran päivässä, että ovat tiukasti kiinni. Vaan kuinkas sitten kävikään...

 

 

Kahdesta on enää yläosa jäljellä, eli se niistä sitten, osoitetiedothan menivät sen siliän tien.

Tilasin jo aikaisemmin Zooplussasta samantapaisia:

 

 

Näitä. Näyttävät vähän luotettavimmilta, vaan saapa nähdä. Lisäksi ovat ikävän harmaan metallin värisiä, eikä pieni sisäinen harakkani tykkää yhtään. Jospa nyt kuitenkin vähän paremmin kestäisivät kiinni, kunnes saadaan taas pitävämmät osoitekotelot tai - laatat. Mutta tarkkana kannattaa noiden kanssa olla muidenkin, ne kierteet kun tuppaavat aukeamaan ihan itsestään.

Yhtenä päivänä ilahduin ihan kamalasti kaupassa nähdessäni supisuomalaisen Mölkky-pakkauksen. Ikinä en ole koko peliä edes pelannut, mutta eikö siinä huiskita jollain puukapuloilla toisia (siis kapuloita, ei kai pelaajia...), tai jotain...nyt se kuitenkin pelasti päiväni :) Lidlissä silloin tällöin esiintyvät suomalaiset hapankorput saavat kyyneleet silmiin, niissä kun on ihan Suomen lippukin...

Ja kyyneleistä puheen ollen, laitanpa nyt tämänkin tänne, jos joku haluaisi katsoa, nimittäin sen Albert Payson Terhunen kirjan pohjalta tehdyn Collie-elokuvan Lad, a dog. Dramatiikkaa piisaa - ja omituisia tilanteita, jos on asianharrastaja (kuinka trikkitekijäisestä nartusta tuleekin dominanttisoopeli synnytyksen jälkeen, ja korvatkin vaihtuvat pystykorvista taittoversioiksi, puhumattakaan pennuista, jotka syntyvät vähintään pariviikkoisina silmät auki, ja kauluksetkin kasvavat puolikauluksista kokonaisiksi muutamassa kuukaudessa sun muuta hauskaa - juu, ei tosikoille...). Kauniita koiria kuitenkin vilmi pullollaan ;) 

 

https://www.youtube.com/watch?v=8_FhW910zWI

 

 

Ehkei se ihan Kultaiseen Ruusuun yllä, mutta tässä on meidän kevään ensimmäinen ruusu. Tuosta alapihan muovilla kuorrutetusta penkasta nimittäin pisti esiin ihan uusi ruusuntaimi, ja sen päässä nuokkui masentuneen näköinen nuppu, joka suorastaan pyysi päästä ilahduttamaan jotain. Nyt se on tässä pöydällä ilonani ja tuoksuukin ihanasti.

 

 

Viiru kerrankin hereillä keskellä päivää. Yleensähän sen ajanviettotapa on tämä:

 

 

Tosin sen ihan erityissuosikkipaikka on tuo puolilaho koirankori täkkeineen, johon se aamuisin syötyään asettuu ja odottaa, että heitän lopun täkin sen peitoksi, ja siellä se sitten uinailee, välillä seuraavaan ruokailukertaan asti.

Kori on kyllä koirienkin suosikki:

 

 

...kuten Rion, joka kera kotiväkensä toivottelee leppoisaa lauantaita lukijoille :)