Orapihlaja%20006.jpg

 

Laakerien kukinta-aika, ja ulkona on huumaava tuoksu. Siitä olisi mukava nauttia enemmänkin, mutta valitettavasti mennään melkein hellelukemissa - varjossakin +23, ja auringossa sulaa. Huomenna pitäisi vielä siitäkin lämmetä, mutta sitten taidetaan taas palata hiukan maltillisempiin lämpötilalukemiin. Sisällä on silti suurimmaksi osaksi (alakerrassa, yläkerran lämpötiloja en viitsi edes ajatella, kun kattoikkunoista porottaa koko päivän sisään) +18 kieppeillä, niin että vaatteita on vähennettävä melkoisesti ulos lähtiessä, ja sisään tullessa on taas vedettävä villasukatkin jalkaan.

 

Orapihlaja%20057.jpg

 

Ransulle iski taas lisääntyneiden kärpäsmäärien myötä silmätulehdus, ja sille oli pakko laittaa jo maski. Tulehduskin meni jo kamomillateellä. Pihalla työskentely alkaa olla hevosille jo peruskauraa - viimeksi Ransu taisi viihtyä siellä puoli tuntia ennen siirtymistään takaisin laitumelle. Muut sentään rouskuttavat piharuohoa tuntikausia, joten ruohonleikkuria meillä ei vieläkään tarvita.

 

Orapihlaja%20011.jpg

 

Tämä pihan puu (nimeään en edes tiedä) kukkii parhaillaan, ja orapihlajat vaahtoavat valkoisinaan joka puolella.

 

Orapihlaja%20052.jpg

 

Toin niistä muutaman pienen oksan sisälle maljakkoon, ja kyllä niissä kukat aukesivat, mutta siihen se ilo sitten loppui. Sen jälkeen tulin ajatelleeksi, että keräsimmehän me ennen Suomessakin kevätesikoita maljakkoon...

 

Orapihlaja%20075.jpg

 

...ja näkyvät nuo kestävän täälläkin, vaikka vähän eri lajia ovatkin kuin Varsinais-Suomen villit esikot. Noita on täällä niin runsaasti, että niitä raaskii kyllä hiukan kerätäkin.

 

Orapihlaja%20025.jpg

 

Kissat (kirjoitin ensin hiiret, ei sovi näin kuuma meikäläisen pienille aivoille) olivat ilmeisesti saaneet tarhasta hiiren, minkä Rondo tietysti ryösti niiltä ja rouskutti sen hyvällä halulla suihinsa, ennen kuin ehdin henkeä vetäistä. Eräillä tässä talossa on melko kuvottava maku ruokien suhteen, vaikka hyvä tietysti, että hankkivat omatoimisestikin jotain sapuskaa...

 

Orapihlaja%20032.jpg

 

Koirien pehmot olivat taas pesussa, ja possussa oli ollut pieni reikä kyljessä, sillä koko rumpu tuntui olevan täynnä valkoista täytemössöä, vaikka possu ei näyttänyt paljoakaan laihtuneen. Nyt se odottaa sisälmyksiensä kuivumista ja niiden sisään tunkemista telakalla, voi voi, Rintin sydänystävä ;)

 

Orapihlaja%20034.jpg

 

Orapihlaja%20028.jpg

 

Tässä tämänkertainen henkeäsalpaavan jännittävä tilannetiedotuksemme.

 

Orapihlaja%20068.jpg

 

Hehee :)  Huomaatteko, Rio näyttää melkein yhtä isolta kuin muutkin - ei ole satanut viime päivinä...