Isä on poissa. Hän kuoli vajaa viikko sitten, ja elämä on lähes pelkkää suruviestien soittelemista ja yhteyden pitämistä hautaustoimistoon ja vaikka minkälaisiin virkailijoihin.

Onneksi on tuo karvainen perhe pitämässä kiinni ihan normaalielämässä, vaikka kuinka itkettäisi välillä.

Vähään aikaan en varmaan jaksa tänne pahemmin kirjoitella, mutta nauttikaa keväästä kaikki muut.

Nyt on pihakoivussa jo näääin isot lehdet.

Kevät tulee jo niin vauhdilla, ettei perässä tahdo pysyä. Eilen kuulin ensimmäistä kertaa käen, ja tänäaamuna nähtiin ensimmäiset pääskyset.

Tässä uusittu tuulipuistomme, vanhoilta hyrräelikoilta kun oli naamavärkit kuoriutuneet kokonaan pois - siinä sen näkee, kuinka vaarallista liika aurinko on... Tämä uusi on nyt olosuhteiden pakosta tällaista maastoväritysmallia, ettei paljon kasveista erotu, muun värisiä ei löytynyt, mutta iloisesti nuokin pyörivät.

Ja punkkeja piisaa...eilen juuri irrotin yhden puremaan päässeen Rintistä, tänään sain poistettua yhden nymfin juoksemasta sen kuonolta, ja tämä on vasta vähän - yleensä päivän saldo on vähintään kaksi kahdesta koirasta, siis collieista, jotka ovat niiden herkkua, kuten on jo tullut aiemmin todettua. Tinosta ei joka kesä löydy yhtäkään.

Viiru jatkaa iloisesti koiranpetien sabotoimista, vaikka kuinka kovia uhkauksia on sen niskaan sadellut ;). Eilen sentään keksin vaihtaa niihin ripottelemani sitruunaöljyn (jota kaikki kissat yleensä kammoavat) laventeliöljyyn - Viiru nimittäin sinkosi raketin nopeudella loitommas, kun laitoin tapani mukaan laventeliöljyä sen lähellä makailevan Rintin (ei kuvassa, tuo on Rio) punkinpuremaan. Yleensäkin se on kissoistani hajukammoisin, jopa käsivoiteen tuoksu saa sen vetäytymään reilusti loitommalle, mutta jostain syystä se sitten taas ei inhoa sitruunaöljyä ollenkaan tarpeeksi.

Kiitos ja ylistys taas kerran homeopatialle :) Se oli varmaan maanantaiaamuna, kun Blakkur jätti jopa rehun syömättä ja oli nuopean näköinen. Aluksi epäilin sillä olevan kuumetta, mutta sitten se teki yhden flehmen-ilmeen (rullasi ylähuultaan ylös), ja tajusin, että sillä on alkava ähky. Annoin sille yhden annoksen homeopaattista Arsenicumia, jolla viimeksi sain ähkyn talttumaan, ja parin minuutin päästä se söi innolla heinää, eikä ähkystä jälkeäkään. Ihan terve tuo on ollut taas siitä asti, ja kun ajattelee vaihtoehtoa, mikä viimeksi käytiin -tietysti yöaikaan- läpi, niin helpotus oli melkoinen, varmasti sille itselleenkin. En vaan tajua, miksi sen vatsa nyt on niin herkkä, kun aikaisemmin sitä ei ole vaivannut juuri ikinä mikään, mutta nyt se kuitenkin saa kaiken keksimäni avun mitä siltä saralta keksin. Se nirsoilija kun ei suostu syömään edes samaa B-vitamiinia kuin muut, vaan sille pitää ostaa toista, tietysti kalliimpaa, missä on hunajaakin mukana :)

Tänään oltiin juuri menossa pihalla koirien kanssa keskellä päivää, kun hirvi yritti porhaltaa rantakaislikosta laitumen ohi tänne. Yritykseksi jäi - Rinti alkoi haukkua ilmeisesti sen pitämää ääntä, ja kun näin hirven, karjaisin koirille niin kovaa, että hyvä kun kiinni antoivat, ja hirvi päätti paeta takaisin metsään. Ainakaan koirat eivät lähteneet sen perässä ties minne :)

Reissarin kanssa käytiin tänään ilmastointilaitteen vianmäärityksessä. Vika ei ollutkaan sitten kuitenkaan ilmastoinnissa, vaan jossain apulaitteiden hihnan kiristimessä, mikä on onneksi halvempi vaihtoehto, ja parin viikon päästä saadaan se viedä korjattavaksi. Kelpaa sitten ajella kesäkuussa Ranskanmaalla, kun voi käyttää ilmastointiakin :)

Meidän uusi perheenjäsen, käyttövalio Omppu Ovivahti. Nyt noita ovistopparikoiria saa jo täältäkin, ja paljon hauskempia kuin olen englantilaisilla sivuilla katsellut, noilla on silmät ja kirsut ja kaikki :) Meidän makuuhuoneen ovenkarmi on varmaan sen verran kallellaan, ettei ovi pysy itsekseen auki. Aluksi sen tukena oli rautainen siili, joka oli kuitenkin niin pieni, ettei pitänyt kunnolla ovea paikoillaan, ja nyt löytyi oikein ammattikoira siihen hommaan. Ensimmäisen viikon aikana ovi oli silti enemmän kiinni kuin auki, kun Omppu lähti aina jonkun matkaan - Rio ja Rinti eivät tahtoneet millään uskoa, ettei se ollut heidän uusi pehmokoiransa -, mutta nyt Omppu saa tehdä jo työtään jokseenkin rauhassa.

Tämänaamuinen lenkki meni jokseenkin luontokuvauksen merkeissä, tuo kevään vehreys on niin houkuttelevaa.

Kevään ensimmäinen kukkiva kevätesikko

Ja haa, tässä vihdoin ensimmäinen kukkiva onnenpensaani. Sain yhden jo Köyliössä asuessamme, mutta se meni kuttujen suihin. Seuraavan ostin sitten tänne, ja sen löysin ensimmäisenä marraskuuna istutuksen jälkeen juuret ylöspäin mäeltä remonttimiehen kaivuuhommien jäljiltä, eikä se raukka siitä enää koskaan tokentunut. Mutta nyt on viime kesänä hankittu taimi tehnyt jo muutaman kukankin :)

Tässä toinen pitkäaikainen haaveeni kukassa. Hankin viime keväänä pari lemmikintaimea, ja sieltä ne nyt iloisesti kurottelevat ylöspäin.

Hevosilla on nyt kesävarustus käpälissään. Kai ne hokit vähän auttoivat kuraisimmissa mäissä, mutta toivottavasti niissä nyt pärjää jo ilmankin. Olen muutamana aamuna saanut jo siirreltyä laidunta sen verran, että pääsevät syömään vähän vihreääkin, ja nyt Valle ja Blakkur lähtevät kuin tykin suusta laukkaamaan laitumen toiseen päähän heti irti päästyään. Nyt täytyy pitää vähän taukoa, että ehtii ilmestyä lisää vihreätä, ennen kuin lankoja voi taas siirtää.

Meillä on nyt vähän viileämpi vappusää...

No ei vaiskaan, oikeasti meillä on tällaista, että keramiikkahepotkin pääsee laiduntamaan :). Ajateltiin vaan, että jos jollain on jo liian kuuma, niin tuo kuva toisi vähän viilennystä.

Kissakin on nauttimassa kevätnurmella :). Tämä on ilmeisesti ollut tappelussa, tai sitten sitä on joku yrittänyt kuristaa kaulasta uunissa ;)

Juu mutta hengissa ollaan edelleen kaikki, vaikken ole ehtinyt kirjoitella. Tappoja on kyllä tilillä taas useita - ne pahuksen punkit ovat jo liikkeellä, enkä enää osaa edes arvioida, kuinka monta olen liiskannut koirista. Niillä jokaisella pitäisi olla päällä paita, jonka rinnuksessa lukisi "I love Collies". Samperi, ja kaikki ne elukat monta päivää sen jälkeen kun koirille oli jo laitettu niskaan Strongholdit...Toistaiseksi kyllä vaan yksi on ollut kiinni Riossa, mutta sekin kyllä elossa, minkä ei pitäisi olla sen käsittelyn jälkeen edes mahdollista, muut ovat olleet vasta kävelyllä niiden naamassa, josta olen ne toimittanut punkkien taivaaseen (toivottavasti semmoista ei ole olemassakaan- se olisi varmaan täynnä collieita, jotka olisivat täynnä punkkeja, jotka taas olisivat täpötäynnä collien verta - yäääh!).

Toinenkin eläin on ollut menettää päänsä jo useasti - Viirun pahus on pissannut ties kuinka monta kertaa koirien uusiin peteihin. Mitään virtsatulehdusta sillä ei taatusti ole, se hyväkäs vaan menee ja käyttää niitä petejä kylmän rauhallisesti vessoina. Onneksi niihin ei neste imeydy, että osan saa huuhtomalla puhtaaksi, ja patjat voi laittaa koneeseen, mutta muutakin tekemistä kyllä olisi...

Kevär on suorastaan räjähtänyt parissa päivässä silmille. Kaikki paikat ovat jo täynnä valkovuokkoja ja kiurunkannuksia, ruoho kasvaa kohisten ja koivuissa on jo ihan hento viherrys aurinkoisimmissa paikoissa.

Tultiin juuri kaupoilta ja isän luota ja ollaan onnellisia, ettei tänne näy eikä kuulu vappuhumut, saa olla ihan rauhassa :) Huomenna tosin tulee kengittäjä, niin että hepat pääsevät hokeistaan ja muista talvitilpehööreistä, eikä tule teihin enää reikiä niiden kavioista.

Mutta kuitenkin, hauskaa vappua kaikille siitä nauttiville :)

Tässä uusimmat pienet mutta suuret ilonaiheet, avainperät, Lammaskoira Lötjönen ja Alpo-alpakka. Minulla kun oli kummankin auton avaimissa aika isot avainperät, jeepissä kaunis collien kuva ja Reissarissa Kuopiosta ostettu puinen karhu, ja ajattelin, että ainakin kesäajaksi olisi hyvä saada pienemmät, kun ei aina ole takkia ja sen taskuja käytettävissä. Sitten (tai ehkä se oli sitä ennen, ja koko ajatus kehittyi sen jälkeen, kun yritin miettiä, mihin tarvitsisin välttämättä tuommoisia ihania pikkuotuksia...) keksin, että semmoiset Nici-kännykkäkorut, tai mitä lie, olisivat juuri sopivat kesäavainperät, ja ei kun takaisin Honkkariin, jossa olin niitä nähnyt. Nuo ovat ainakin tarpeeksi pieniä, muutaman sentin kanttiinsa, ja lisäksi niissä on pienet kulkuset, jotka kilisevät iloisesti avaimia liikutellessa. Ensimmäisen valinnassa ei ollut edes vaikeuksia, tuo lammaskoira oli niin valloittavan hyväntuulinen, mutta toista piti jo vähän miettiä. Laaman lopulta otin, ja tyydyttääkseni himoni ostin vielä iki-ihanan siilin Lotalle :) Lötjönen pääsi nyt Reissarin avaimiin ja sitä myöten se pääsee myös reilun kuukauden päästä Ranskaan muiden, elävien lammaskoirien kanssa. Alpo taas hymyilee iloisesti jeepin avaimissa :) Hjoo, ei meitä kynnetä eikä kylvetä ;)...ja tällä asteella huvit ovat jo lähes ilmaisia, nuokin maksoivat vajaa kolme euroa kipale.

Sitten toinen hauska asia, mistä unohdin mainita. Kaikesta maalaisuudesta huolimatta olen joskus jopa ajan hermolla, ainakaan kukaan muu tutuistani ei ollut vielä moisesta kuullut. Nähtiin nimittäin reilu viikko sitten kaunis pieni omenanvihreä auto, taisi olla Getz, jolla oli ripset. Ihan oikein, oikein kauniit pitkät ripset, jotka sopivat sille kuin nyrkki silmään :)  Heti sen jälkeen oli jo sanomalehdessä juttu ripsistä ja muista lisäkaunistuksista autoille - löytyy viiksiä, partaa sun muuta karvoitusta ja ties mitä. Jeepissä ei kyllä toistaiseksi moisia nähdä, huonosti taitaisivat sopia sen kuramonttuimagoon - juuri viime viikolla käytiin sen kanssa pesukoneessa, ja taas se on kuin mutakylvystä ongittu. No, erottuu ainakin juppiaudeista sun muista turhakkeista...

Mutta emäntänsäkään on turha haaveilla muusta kuin erä-Jorma-lookista...ei sillä, että haluaisikaan, mutta eilinen oli jopa minulta aika rimanalitus... Kävin nimittäin tapani mukaan lisäämässä heiniä laitumelle ennen kuin lähdettiin asioille. Hevosillahan on laitumessa kaksi osaa, joita yhdistää muutaman metrin levyinen käytävä. Eilen sitten ainoastaan Valle oli siellä puolella, mihin laitan heinät, ja Ransu ja Blakkur toisella puolella. Yritin huutaa niitä, mutta Blakkur ei liikahtanutkaan eikä päästänyt Ransuakaan lähtemään luokseni. Sinnekään en voinut niitä jättää ilman päiväheiniä, jotka Valle olisi varmasti pistellyt yksin - ja sen jälkeen haljennut. Syy niiden jököttämiseen selvisi, kun olin mennyt sen (erittäin kuraisen) käytävän läpi. Sen liepeillä nimittäin paimenlangat ottivat parissa kohtaa yhteen, ja naksuminen oli liikaa varsinkin kuuliaiselle Blakkurille, joka ei koskaan tulisi lankojen läpi. Aluksi yritin ohjailla niitä toiselle puolelle pitkän kepin kanssa, mutta siitähän ei tullut mitään, kun niillä oli kylliksi tilaa väistellä. Manaten paarustin sieltä kuran keskeltä hakemaan riimua, jonka sitten laitoin Blakkurille ja sain ne vihdoin vaihtamaan paikkaa toiselle puolelle. Siinä vaiheessa en ollut enää ihan yltiöpositiivisella tuulella, ja yritin vain pyyhkiä pahimmat kurapaakut kengistäni. Loput sitten kuivuivat tietysti harmaiksi läikiksi hieman myöhemmin, samoin kuin reisitaskuhousuissani olevat runsaat kuraroiskeet, joita en ollut edes huomannut, ja joita en saanut harjaamallakaan enää pois. Jossain kaupassa ottaessani vaihtorahaa huomasin myyjän nyrpistävän nenäänsä kuraisille käsilleni, jotka olin myös unohtanut kaikessa kiireessä putsata edes kosteuspyyhkeellä...Hyvin täydennämme toisiamme, kurainen maasturi ja minä ;)

Tässä vielä näitä eläviä lammaskoiria uusissa pedeissään.

Meillä on vähän tökkinyt Rion putkeen (jonka nimi on kuulemma oikeasti pussi...) meno tuossa agilitykentällämme. Sinne velttoon päähän kun ei saanut minkäänlaista kiinnikettä, ja kerran se raukka jäi sinne kirjaimellisesti pussiin eikä meinannut millään löytää ulos, kun en päässyt niin nopeasti apuun. Sitten älysin laittaa toiseen päähän tiiliskiven, ettei tuuli heitä sitä pitkin ja poikin sivuttain, ja Rio meni taas sinne putkeen, mutta tuo pikkuveljen ryökäle hyppäsi sen niskaan kesken pussiosuuden, ja se alkoi kammota koko putkea ja kääntyi heti alkupäästä takaisin ennen sitä pussiosaa. Yritettiin Lotankin kanssa sitä totuttaa, ja tulihan se sieltä luokseni läpikin, mutta sitten agilityhullu Unto haukkui ja riekkui niin paljon siinä ympärillä, että minun ansarikukaltani meni viimeisetkin halut koko vempaimeen. Sen jälkeen olen harjoitellut sitä putkea vain Rintin kanssa, ja tänään ihan vaan huvikseni ajattelin taas vihjata siitä Riollekin. Se oli varmaan tarpeekseen katsellut Rintin innokasta putkityötä, ja meni putken alusta loppuun kuin tyhjää :)

Jos olisi enemmän aikaa ja halua, Riosta saisi varmaan tottelevaisuusvalion alta aikayksikön. Se oppi seuraamisen ja pysähtyessä istumisen kahden kerran jälkeen, ja motivointipatukka taskussani saisin sen varmaan vaikka kävelemään käsillään :) Rintikin tekee, mutta keskittymiskykyä saisi vielä tulla vähän lisää, jotta se pääsisi samaan varmuuteen kuin Rio on jo nyt. No, onhan niillä kaksi vuotta ikäeroakin, ja minulle riittää, kunhan koirat ovat käsissä.