No nyt sitä vaan pitää kärsiä tästä talvesta. Vähän lievitystä siihen tuo sentään viikolla alkaneet hyvät kelkkakelit, ja nyt on sitten aamulenkit suhauteltu pääsääntöisesti kelkalla. Ihanan rauhoittavaa, kun ei kuulu muuta kuin tassujen pehmeä tömähtely ja jalasten suhahtelu, ja koirat nauttivat täysillä juoksemisesta.

Tänään laitoin koirille samojedien vanhat husky-valjaat, ja Rinti oli selvästi synnynnäinen vetokoira, kun taas Rio tunnollisena hidasti heti kun liina alkoi kiristyä, se kun on sisäistänyt hihnassa vetämättä kulkemisen vähän liiankin hyvin valjaissa vetämistä ajatellen. Toisaalta tuolla tiellä vetäminen ja sen opettelu on joka tapauksessa aika hankalaa, että tyydymme nyt vaan tavalliseen kelkan vieressä juoksemiseen ihan turvallisuussyistä. Sen verran aion nyt kuitenkin vielä panostaa tähän talveen, että huomenna haetaan kaupasta ihan uusi kirkkaanpunainen kelkka, tuo vanha kun on niin matala, että saan olla melkein kaksinkerroin, eikä se tässä iässä ole enää yhtään hauskaa. Onhan toi vanha potkuri jo palvellutkin ainakin yli kaksikymmentä vuotta, ja kovaa mentiinkin silloin kun Jeri ja Pyry olivat nuoria, niin että levätköön nyt, jos ei sopivamman kokoista käyttäjää löydy.

Keskiviikkona vietiin jeeppi vihdoin merkkikorjaamolle aamulla ja käveltiin pitkin Raision metsiä ja Haunisten altaan ympäri kolmisen tuntia sillä aikaa kun siellä yrittivät löytää siitä vikaa. Mitään ei vaan löytynyt, vaikka kuinka laittoivat piuhojaan kiinni, ja väittivät, että ihan hyvin ja tasaisesti käy. No, ei se kyllä käy, ja laiskempi se on kuin normaalisti, mutta jos eivät vikaa löydä niin turha sitä siellä on seisottaa. Pitänee viedä se taas hovikorjaajalle ihmeteltäväksi jossain vaiheessa, hän ainakin heti tajusi mitä tarkoitin ja huomasi itsekin, ettei se ihan kunnossa ole.

Ai niin, meidän Iiro-imuri (se robotti-vempain) vihittiin käyttöön viikko sitten, ja ihmetys oli suuri eläinten keskuudessa, kun ne seurasivat sen viiletystä :). Meillä ei sentään vielä kukaan ole yrittänyt sen kyytiin...

Tänään pihakoivussa oli varpushaukka taas odottamassa paistia lintulaudalta, mutta ilman jäi. Kerran se jo ajoi takaa yhtä talitinttiä, joka kuitenkin pakeni omenapuiden turviin, ja lopulta se lensi turhautuneena tiehensä.

Että voi tulla hyvä mieli pienestä hyödyllisestä työstä - kotitoppiksen tasku on jo jonkin aikaa ollut kulmasta rikki, juuri se vasen, jonka taskussa on aina hevosnameja (oikeassa on koirannamit). Kaikki ne namit karkasivat aina jonnekin vuorin alle, ja se oli aika turhauttavaa. Tänään vihdoin muistin asian sisälläkin ja ompelin sen ehjäksi :) Samalla höökällä ompelin yhden toisenkin takin vuotavat taskut, ja nyt olo on suorastaan sankarillinen. Kai ne namit juuri vähitellen syövät ne taskujen pohjat puhki... Takkien pesemisessä on aina suurin operaatio juuri taskujen tyhjennys kaikista eläinten makupaloista, nenäliinoista ym., ja niiden uudelleen sijoittelusta taas toisiin taskuihin. Muistan kuinka äiti meinasi saada hermoromahduksen, kun olin pieni ja juuri oppinut tekemään kangasnenäliinoista hiiriä - niitä oli aina kaikki taskut pullollaan, kun yritin tehdä edes niistä itselleni lemmikkejä ;)  Toisaalta kokeiluni heinäsirkka- ja leppäkerttufarmarinakaan eivät saavuttaneet kovin laajaa suosiota, niitä otuksia kun kiipeili verhoissa vielä seuraavina talvinakin...

Kampaajallakin kävin enkä muistanut olla tarpeeksi skarppina, niin että nyt yritän luikahdella peilien ohi mahdollisimman nopeasti. Kasvaahan se tukka onneksi taas...

Yhtenä aamuna komentaessani Vallea olemaan sähläämättä, kun harjasin Blakkuria, Smirre luuli varmaan kilpakosijan saapuneen talliin ja aloitti sen päiväisen mouruamisen. Taas käyn itseni kanssa samaa jokakeväistä taistelua sen leikkaamisesta, mutta vieläkään en kuitenkaan haluaisi pettää sen vaivalla saavutettua luottamusta, ja nyt se vielä ainakin pakkasten yli pysyy sisällä tallissa...

Mustia kissoja ja muita vilisee täällä välillä niin, etten tiedä, kenen ne kaikki oikein ovat, ja onko se potentiaalinen musta koditon kissa enää lainkaan maisemissa. Samperi kun ei niillä pidetä kaulanauhoja, että tietäisi kuuluvatko ne jollekin vai eivät...

Ensi viikoksi on luvassa kovempaa pakkasta tännekin päin, mutta onneksi vain pariksi päiväksi, että eiköhän tässä jo pärjätä. Aurinko alkaa joka tapauksessa lämmittää päivä päivältä enemmän, että kohta se on taas kevät täällä :)

Aurinkoa!

Kiitos, nyt riittäisi ihan mainiosti tämä talvi. Pakkasta on muutama aste, lunta sen verran, ettei ole kurasta tietoakaan, ja näin saisi ollakin. Maaliskuussa lumet pois niin että päästään taas pyöräilemään ja silleen, kiitos :)

Viime sunnuntaina pesin Rion illalla, ja se oli vielä seuraavana aamuna ihan tohkeissaan asiasta, ja sitten räjähti...Tultiin juuri aamutallista kaikkien koirien kanssa (jopa Tino suostuu sen verran ulkoilemaan heti aamusta), ja aloin pedata auki jäänyttä sänkyä ennen kunnon lenkille menoa. Laitoin kerrankin makuuhuoneen oven kiinni, että saisin pedata sen noilta sojonokilta rauhassa (varsinkin Rio rakastaa leikkiä jättiläisliito-oravaa ja hyppää koivet ojossa sängynpeitteen päälle juuri kun olen leväyttämässä sitä auki ja sängylle, eikä se suoranaisesti helpota sitä hommaa...). Näin ollen en ihan tiedä, miksi ja miten räjähti, mutta äänistä päätellen Rio ja Rinti alkoivat leikkiä, ja Tino tuli siihen kovaäänisesti jalkoihin rähisemään. Seuraavaksi olikin sitten ääni tosi kova, kun Rio pitkästä aikaa sai tarpeekseen Tinon jatkuvasta komentelusta ja antoi takaisin. Seurauksena oli poskeen tikattu vertavuotava chihu, jota sitten lääkittiin tovi. Onneksi Arnica ja Ledum auttoivat taas nopeasti, ja Tinolle jäi muutamaksi päiväksi kunnioitettavan kokoinen rupi. Itsetunto ei kovastikaan näyttänyt kolahtaneen, sillä seuraavana päivänä se jo karjui Riolle täysillä, kun se uskalsi kävellä arvon chihun pedin ohitse... Onhan se tuota taas ainakin vuoden verran kerjännytkin, ja luulin jo, ettei Rio enää edes vaivautuisi sitä höykyttämään, mutta välillä kiltinkin otuksen mitta vaan tulee täyteen, varsinkin kun ei saa rauhassa iloita vastapestystä olostaan...

Tiistai-illalla Esteri taas makasi ihan lättynä iltatallin aikaan, ja seuraava yö meni pikkutunneille sitä lääkitessä, mutta sitten se taas piristyi ihan ykskaks ja alkoi hamuilla syötävää. Kun vaan tietäisin, mikä sen kanin ähkyt aiheuttaa. Ikinä ei mitään selvää syytä ole, samaa ruokaa syö kuin Elviskin, jolla ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Vähensin nyt niiden rehuannostakin, mutta muuta ei enää paljon voi vähentää, kun nytkin syövät vain heinää ja vettä ja hiukan näkkäriä ja porkkanaa.

Eilen Rio sai rabies-rokotuksen, kun edellisestä oli jo kulunut pari vuotta, ja ilokseni se oli syksystä saanut pari kiloa painoa lisää. Sehän on enimmilläänkin painanut aina vain 18 kg, mutta nyt paino oli tasan 20 :). Tuolla laihapoika lappalaisella se on vain plussaa - edelleenkin sillä on vyötärö, josta moni pienempikin koira olisi kateellinen.

Mustan kissan arvoitus ei ole ratkennut. Välillä se jo katosi vallan näkyvistä, enkä nytkään ole sitä nähnyt yli viikkoon, mutta joku ainakin käy öisin tallin eteisessä syömässä kissanmuonat, ja se ei ole ainakaan Smirre, joka edelleen talvehtii sisällä tallissa. Tänään onnistuin bongaamaan hangesta ainakin yhdet kissanjäljet, että pitää kai sille joku loukku hommata. Smirre taas on ruvennut aamuisin tervehtimään talliin tuloani pienellä naukaisulla, joka on todella ihmeellistä, kun en ole sen koskaan kuullut päästävän ääntäkään.

Lahti on jo jonkinmoisessa jäässä, mutta aukko edelleen lainehtii sulana, ja juuri toissa iltana nähtiin siellä laiva puksuttamassa. Harvemmin näin tammikuussa...

Tervetuloa kevät :)

Nyt on sitten täälläkin talvi, voi siiseli, ja talvivahingot alkaneet. Maanantaina oli kymmenisen astetta pakkasta, ja heti illalla lakkasi vedentulo. Laitoin alakertaan puhaltimen päälle, mutta siitä ei ollut vuorokaudenkaan käytön jälkeen mitään tulosta, ja keskiviikkoaamuna soitin putkimiehelle. Sama putkimies oli viikkoa aikaisemmin käynyt asentamassa meille uuden vesipumpun, kun vanhassa ei riittänyt enää painetta nimeksikään, ja juuri vuotta aikaisemmin samat miehet kävivät sulattamassa kaivon kamalilla pakkasilla, että alkaa osoite olla aika tuttu... Nyt oli sitten käynyt niin, että kaivon päällä olevan pumppukopin pakkasvahti ei ollut mennytkään päälle, ja pumppukin oli jäässä. Sulatettuaan sen miehet pohtivat, että kaivon ympärille olisi hyvä saada jotain eristettä, kun silloin ei vielä ollut lunta. Eilen sitten kaivurimies lapsineen ja Atte-koirineen (staby, 6 kk) kävi katsomassa tilannetta, ja yhdessä porukka kasasi kaiken saatavissa olevan lumen kaivon ympäriltä ja vähän kauempaakin eristeeksi, että nyt pitäisi taas jonkin aikaa sen puoleen pärjätä. Kaiken lisäksi koirat saivat uuden kaverin, ja hauskaa oli.

Jeeppi oli torstaina luottokorjaajalla, joka epäili imusarjassa olevan vikaa. Sitä vaan ei kannata kokeilun vuoksi vaihtaa, on sen verran tyyris, joten nyt on tilattu aika merkkiliikkeestä puolentoista viikon päähän, jos saisivat määritettyä vian paikan. Toistaiseksi se sentään käy ja kukkuu, joskin vähän tavallista laiskemmin. Reissarista meni akku, eikä Janne ollut saanut sitä kertaakaan käymään ilman lisävirtaa.  Nyt se oli saanut uuden sydämen, mutta talvehtii toistaiseksi Suvin ja Jannen luona katon alla hallissa, jos en sitten tarvitse sitä jeepin sijaiseksi jossain vaiheessa.

Torstaina menin sitten taksilla keramiikkaan ja takaisin, kun en aina viitsi tuttujakaan vaivata, ja kyllä taas pelkäsin. Tiet olivat sikaliukkaita, ja paitsi että kumpikin kuski ajoi niillä kuolemaa halveksivan kovaa, ensimmäinen - ja vielä nainen, hyi sentään - ajoi edellä ajavien persuuksissa niin että koko matka oli vuorotellen kaasua ja jarrua. Ja näin ammattikuskit...

Perjantaina saatiin sitten taas lunta sulaneiden tilalle, ja hyvä kun Blakkur pääsi laitumen puolelle tolpillaan, niin kova hinku sillä oli heti heittäytyä selälleen. Ei silti, meidän piehtarointimaisteri on kyllä jatkuvasti selällään savisenakin aikana, mutta nyt pääsee sentään vähemmällä sen harrastelusta :)

Kaikesta huolimatta on kevättä ilmassa. Yhtenä aamuna olin vasta vienyt Vallen ja Blakkurin ulos ja tulin hakemaan Ransua tallista, kun Esteri jo tuli isommasta hevoskarsinasta tukko Vallen karvoja suussaan. Niitä se sitten kantoi tyytyväisenä ympäriinsä, vaikkei pesää ruvennutkaan tekemään - eikähän sinne ainakaan poikasia tulisi sen kastroidun velipojan kanssa...

Smirre onneksi majoittui tallin sisäpuolelle jo viikko sitten ensimmäisten pakkasten aikana, ja siellä nyt jonkin aikaa pysyykin, sillä kissanluukku pysyy suljettuna ainakin kylmimmän ajan. Sain sen asettumaan jopa hankkimalleni lämpömatolle (Zooplussasta, josta nykyisin tilailen yhtä sun toista eläimille ruuasta lähtien), joten sillä on aika mukavat oltavat kylmemmälläkin :)

Toinen juttu on sitten jostain ilmestynyt musta kolli, joka on joulusta asti näyttäytynyt tallinmäellä aina silloin tällöin. Laitoin ilmoituksen siitä paikallislehteen, mutta ei ole omistajaa löytynyt, eikä kukaan tunnu tietävän, minne se kuuluu. Tallin eteisessä se käy sentään syömässä, mutta muuten en tiedä missä se asustelee. Pitää varmaan kysyä eläinhoitolasta jotain loukkua, jolla sen saisi talteen lämpimään kuleksimasta. Eri asia sitten, löytävätkö ne sille kotia - pitää vissiin sanoa, että haen sen sitten vaikka takaisin ja kärsin seuraukset siihen asti, että löydän sille uuden kodin. Nyt ei oikein ole paikkaa mihin sen saisi lämpimään pois toisten ulottuvilta, jos sen saisikin jollain konstilla kiinni. Villikissa se ei ole, mutta kiinnikään se ei anna, ja hevosia se näyttää pelkäävän enemmän kuin koiria, vaikka Rinti jo kerran lähti vauhdilla sen perään. Jos nyt jollain on paikka yhdelle lisäkissalle, niin täältä semmoisen luultavasti saisi. Aika nuoreltakin se näyttää, ja veikkaan, että se on reilun vuoden ikäinen leikkaamaton kolli, joka on lähtenyt juuri sen leikkaamattomuuden takia kulun päälle...Helkutti noita ihmisiä, kun eivät huolehdi kissoistaan!

Meillä on nyt 2/3 koirista pesty. Viikko sitten pesin Tinon, kun uudesta pumpusta saatiin taas kunnolla vettä, ja eilen pyykkäsin Rintin (joka esitti ulisevaa sutta koko huuhtelujakson ajan - luuli varmaan hukkuvansa, kun vettä tuli koko ajan vauhdilla turkkiin ;) ). Vähän hassua tietysti keskellä talvea, mutta ensin syksyllä ei voinut pestä niiden kirppuaineiden vuoksi, sitten ei olisi saanut turkkeja huuhdeltua, kun vettä ei tullut pumpusta kunnolla kuin joskus ja jouluna, niin että nyt vaan pestään... Tänään on vuorossa Rio. Pohdin juuri viime yönä, olisiko vastapestyn koiran tuoksu yksi kolmesta parhaasta tuoksusta maailmassa - ne kaksi muuta ovat tietysti koiranpennun tuoksu ja hevosen tuoksu juuri siitä korvan takaa :)

Olipa kerran islanninhevonen, jolle emäntä osti korkeakaulaisen sadeloimen tietämättä, että se oli suunniteltu kirahvihevosille. Pienellä hevosella kaulakappaletta riitti yli korvien, mikä oli hevosesta kovalla sateella vain hyvä asia, sillä näin sen korvat pysyivät kuivina, ja niin se urheasti piti loimea koko pituudelta päänsä suojana. Se muistutti näin puettuna kovasti satujen Punahilkkaa, joka oli kylläkin tyttö eikä ruuna, eikä sen kotisaarella kulkenut susiakaan, mutta joka tapauksessa pientä hevosta ruvettiin aina sateella sanomaan Sinihilkaksi, ja se oli siitä itsestäänkin kovin hauskaa. Sen pituinen se.

Juu, näin kävi pikku heposille. Blakkurilla, jolla on kaulaa jonkun verran enemmän kuin Ransulla, kaulaosa ei nouse ihan noin korkealle, mutta kyllä silläkin korvat saa peitettyä - tai saisi, mikäli se itse sen sallisi, se antaa mieluummin korvien kastua kuin kulkee huppu päässään. Kaikilla ei ole kovasti huumorintajua ;)

Vallellekin on suunnitelmissa samanlaisen loimen hankkiminen, mutta sille on pakko ottaa pienempi, tai koko hevosesta ei näy mitään sen alta, se kun on issikaksikin tosi lyhytselkäinen, vaikka on suunnilleen Blakkurin korkuinen.

Tässä vielä jälkimakua Tapaninpäivän myrskystä, vaikka kuvasta ei kovin hyvin mitään näe. Meidän kalliolta nimittäin kuoriutui parista kohtaa sammaleet tuulen ansiosta. Mitään vastaavaa en ole kyllä aiemmin nähnyt.

Tässä vielä noin viikon takainen kuva urheasti kukkivasta kevätesikosta, ja toinen ruususta, joka ei ihan ehtinyt kokonaan avautua ennen pakkasia.

Nyt taitaa pakkasta olla pari astetta jo tänään, ja lisää on luvassa lähipäivinä, joten kukkimiset taitaa olla kukittu...

Täällä oli täysi sotatunnelma uutena vuonna, ja Rio troppauksista huolimatta aika ajoin melko huolestunut. Puolenyön jälkeen sentään hiljeni sen verran, että saatiin nukuttua. Mutta, mutta... Nyt niitä pirun paukkuja on kuulunut vielä viikollakin, ja keskellä päivää, niin ettei tiedä yhtään varoa. Semmoisten ampujat saisi armotta hirttää, sanonko mistä?!

Olin hankkinut semmoisen siedätys-CD:nkin, mutta eikös vain soittimeni sanonut sopimuksensa irti vähän väliä sitä kuunnellessa, että paljonpa oli apua, enkä tietenkään muistanut, että olisi sitä voinut kuunnella koneeltakin...

Yhtenä päivänä käytiin Lotan ja koirien kanssa retkellä, ensin Suomusjärvellä Varniassa (että ois tehnyt mieli kirjoittaa Narniassa...) keramiikkatarvikkeita hankkimassa ja sitten Vantaalla Hööksillä ja vähäpätöisemmissä kaupoissa, ja tullessa käväistiin vielä moikkaamassa Sirpaa Espoon perukoilla. Piristäviä tuommoiset reissut :). Ainoa huoli tuli takaisin tullessa Jeepistä, joka tuntui ja kuulosti ihan vähän oudolta. Vieras tuskin huomaisi mitään, mutta kyllähän sitä nyt rakkaistaan pienemmätkin muutokset huomaa ;) Kyllä se edelleen käy ja kukkuu, eikä pienemmissä ajoissa huomaa juuri mitään, mutta jotain siinä on... Saan sen ensi torstaiksi luottokorjaajalle, mutta toivon totisesti, ettei vika ole automaattivaihteistossa tai muussa sikakalliissa.

Reissari lähti taas eilen Jannen mukaan, menevät Aavan kanssa kokeisiin Kärkölään huomenna, jos linnut olisivat suosiollisia.

Ai niin, meille tuli eilen uusi perheenjäsen! HAA, meillä on robotti-imuri :) !!! Jospa meilläkin joskus pysyisivät villakoirat ja vielä pahemmat kurissa. Enää pitää vaan oppia käyttämään sitä... Siellä esittelysivuilla oli muuten ihana video semmoisella robotilla ajelevasta kissasta, mutta enhän minä tietenkään läpeensä järkevänä nyt sen antanut päätökseeni vaikuttaa ;)...

Juu, mutta nyt vaan puudelit julistetaan pannaan tässä talossa, paitsi jos niillä on neljä jalkaa :)

Ja kaikille muille leppoisaa loppiaista :)

Ei vaan, tietty sitä elämää on joulun jälkeenkin :), ei se meillä ainakaan maailmanloppu ole. En viitsi edes kertoa, kuinka vähän sen vuoksi tänä vuonna kotona tein, suuri osa teistä saisi varmaan sätkyn ;). Samalla lailla eläimet hoidetaan kuin muinakin päivinä, ei niiden kanssa voi hötkyillä, oli joulu tai juhannus, eikä muukaan hössötys kiinnosta...

Siinäpä Rinti koko syksyisessä komeudessaan. Nyt onkin koirien turkit jotenkin outoja, ja ainakin Rinti aloittelee taas karvanlähtöä. Tiedä sitten, johtuuko tästä lämpimästä talvesta vai mistä, mutta Riokin näyttää jotenkin koinsyömältä, vaikkei siitä vielä pahemmin turkkia irtoa, ja samaa valitti Lotta Unton osalta.

Nyt meillä on Sefi-sheltti reilun vuorokauden hoidossa. Se on varsin vaivaton tapaus, solahtaa tähän laumaan melkein huomaamatta eikä aiheuta ylimääräistä päänvaivaa missään muodossa. Kissoja se välillä arastelee - epäilen Tuusan vetäneen sitä joskus turpiin ihan ensimmäisinä hoitokertoina, ja nyt se mokoma katti aina ensiksi huvittelee tarkistamalla, vieläkö sen pelotusteho on tallella. Tuusa on kyllä talon pienin ja nuorin kissa, mutta yhden jos toisen vieraan koiran se on laittanut hetkessä järjestykseen ihan vain pienellä hyvin tähdätyllä kynnettömällä korvapuustilla, niin että koiraparka ei uskalla edes kulkea sen ohi, jos en puutu asiaan. Muun ajan se killistelee aivan viattomana ja rupattelee vieraiden kanssa kuin pahin räpätäti, ja on omien koirien kanssa sulaa vahaa :)

Aattona käytiin isän luona viemässä lahjat ja syötiin yhdessä, ja tulomatkalla pysähdyttiin Naantaliin kävelylle - se oli varmaan koirien paras joululahja, täällä kun ei juuri toisten koirien hajuja ole. Kovasti olikin hautausmaan ympäristössä väkeä liikkeellä, niin kaksi- kuin nelijalkaistakin.

Ai juu, ihan pakko kertoa, että tein isälle ihan itse ensi vuoden kalenterin sillä Ifolorin ohjelmalla omista kuvista, ja sen teko oli niin helppoa, että jopa minä nettitumpelo onnistuin, ja olen ihan kamalan ylpeä itsestäni :)

Tapanina täälläkin myrskysi oikein vimmatusti, metsä murisi kuin siellä olisi mennyt jättiläisjuna ja puut olivat paikoin ihan luokilla. Meidän tontilla ei ainakaan näkyviä vahinkoja ollut, mitä nyt koirille oli satanut uusia heittokeppejä puista, mutta muualla näkyi eilen runsaasti kaatuneita puita. Ai niin, olipa meidän puutarhakeinu sentään kupsahtanut nurin tuossa pihalla... Sähköt olivat poissa muutamaan otteeseen, mutta sentään vain pari tuntia pisimmillään. Suunnittelin jo, että jos oikein kylmyys iskee sisällä, ettei puuhellasta ole apua, niin mennään koko porukka Reissariin, siellä riittää lämpöä ja virtaa ihan ilman sähköäkin.

Eilen shoppailin vielä hevosille viimeiset lahjat Börjekseltä - Ransun ja Blakkurin sadeloimet ovat jo jonkin aikaa olleet turhan seulamaisia, niin että ostin niille uudet high neck -loimet fleece-vuorella, ja koko porukalle samoin korkeakaulaiset fleece-kuivatusloimet, joilla saa toivon mukaan hionneen kaulankin joskus kuivamaan. Nyt hepat ovat kyllä monestakin syystä olleet lähinnä lomalla, mutta kai tästä taas ratsastusilmoja ja -aikojakin tulee.

Ai juu, tähän väliin taas yksi kirjavinkki. Luen paraikaa Kathryn Stockettin kirjaa "Piiat", joka on vähään aikaan lukemistani kirjoista mieleenpainuvin. Saa kyllä taas kerran hävetä valkoihoisuuttaan, ja kammottavinta on, että kirjan tapahtumat sijoittuvat sentään  jo 1960-luvulle. Huh.

Täällä oli juuri täysi hälytys - kuulosti siltä kuin joku olisi tullut pää edellä yläkerran rapuista kamalan tavaravuoren kera, mutta kaiken aiheutti pieni suihkupullo, jonka ilmeisesti Musti oli tönäissyt alas...

Joku rutto yrittää ilmeisesti taas iskeä kimppuuni. Monta päivää on ollut tosi väsynyt olo, ja nyt särkee pää ihan vimmatusti, mutta yritykseksi saa kyllä jäädä tälläkin kertaa, minähän en luovuta :)

Pitäisi varmaan alkaa tehdä juustopiirakkaa huomiseksi, kun Lotta ja Unto tulevat käymään, ja ruokota vähän nurkkia harjalla, jotta röyhkeimmät villakoirat taas väistyisivät. Jaa niin, mutta voinhan vielä kertoa sen piirakan ohjeenkin samalla, kun jotkut tuntuvat niitä arvostavan. Siis:

Pohja: yhteensä 3 dl jauhoja (vehnä, hiivaleipä, speltti, graham tai mitä nyt sattuu löytymään, vehnää kuitenkin ainakin osa)

           100 g rasvaa

           Nämä nypitään ja lisätään vettä niin paljon, että taikina irtoaa mukavasti käsistä. Sitten taikinalla vuorataan voideltu piirakkavuoka.

Täyte: 2 dl kermaa

           2 munaa

           pari rkl vehnäjauhoja

           Loppu onkin sitten korkeemman, tai ainakin tekijän, käressä... Ainaskin juustoraastetta paaaljon, lisäksi esim. tonnikalaa (kamalan     hyvää on semmonen pahvitölkissä myytävä, Tuna snacks muistaakseni, missä on tonnikalakuutioita aurinkokuivatulla tomaatilla) ja ruohosipulia ja ananasta. Lisäsäväykseksi voi laittaa ruohosipulituorejuustoa ym. Jos haluaa pelkkää kasvispiirakkaa, voi käyttää pelkkää aurinkokuivattua tomaattia ja tuoretta basilikaa ja vaikka ananasta (olen nykyään siihen ihan hulluna ja tungen sitä joka paikkaan, kohta varmaan teehenkin ;) ). Täytteitä voi vaihdella aika lailla loputtomiin (hankalalle anopille esim. risiiniöljyä, muista vaihtoehdoista puhumattakaan...- ja minä en sitten sanonut tätä ;) ). Niin ettei tää nyt tainnut oikein oikeaoppinen resepti olla, mutta tehkää parhaanne :)  

Niin ja sitä tonnikalaa on ihan kamalan vaikea löytää edes tonnikalahyllystä, taidan olla liki ainoa, joka tietää edes sen olemassaolosta, mutta kyllä sitä siellä yleensä on, hyvin piiloutuneena vaan. Ja sitä on myös pelkällä oliiviöljyllä, johon ei pidä lankeeman, jos haluaa sitä tomaattia kanssa. Happy hunting :) -siis vaan tonnikalan, älkää nyt oikeesti ketään posauttako...